Sisällön tarjoaa Blogger.

Sairastupa

Viimeaikoina on tapahtunut paljon, joskaan ei mitään erityisen mukavaa. Näkyvin muutos on se, että Tarto kävi kampaajalla hakemassa inttilookin, ainoastaan sen häntä jätettiin muistuttamaan siitä, minkä rodun edustaja se onkaan... Suurin syy trimmaukselle oli yksinkertaisesti turkin kunto, laiskuuteni yhdistettynä pohjavillan määrään ja turkin jatkuvaan kastumiseen aiheuttivat etenkin Tarton niskaan sellaiset takut, ettei niiden auki repiminen olisi ollut mukavaa saati edes mahdollista. Onneksi Ellin omistaja Jenny lupautui hoitamaan homman, ja parin tunnin sessiossa esiin kuoriutui ihan toisennäköinen koira! Tarto suhtautui karvojen ajeluun melko rauhallisesti, eikä piileviä aggressiivisia piirteitä ainakaan tullut esiin :) Vaikka Tarto oli ihan sujut uuden "turkkinsa" kanssa, itsellä vie hieman kauemmin tottua kummallisennäköiseen koiraan. Säikähdän välillä edelleen nähdessäni vieraan koiran sisällä ;) Lolalla ja Kintaalla vasta sopeutumista on ollutkin, sillä tullessani nakupellen kanssa kotiin Lola meni häntä pystyssä tutkimaan tunkeilijaa, ja Kinnas -parka ei ensimmäisen päivän aikana millään voinut ymmärtää, että kyseessä on Tarto... Tartoa ei kuitenkaan muiden käytös juuri hämmentänyt, sillä ei tunnu huonoa päivää olevan.

Olin sitten torstai-illalla viemässä Tartoa iltapissalle, kun sen kannuskynsi jäi kiinni kenkäni solkeen (???????????). Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, se hyppi paniikissa pari kertaa itsensä ympäri ja koko kynsi irtosi. Verta tuli melko runsaasti ja koko jalka tärisi, ja kun tajusin ettei meillä kotona ollut kipulääkkeitä tai sidetarpeita, lähdin sitten ajelemaan Tuhatjalkaan. Meidät otettiin taas onneksi nopeasti vastaan, ja Tartolle annettiin opiaattikipulääke. En ensin ollut aivan samaa mieltä kipulääkkeen tarpeesta, varsinkin kun eläinlääkäri perusteli sen antoa sillä, että koira antaa hoitaa tassua nätisti... Tuhatjalassa oli samalla meneillään akuutti leikkaus, ja saimme odotella hoitohuoneessa melko pitkään, ja pääsimme kotiin joskus hieman ennen yhtä yöllä. Kotona kuitenkin ymmärsin, että kipulääke varmasti helpotti Tarton oloa, ja ensimmäisen yön se nukkui sikeästi ilman kauluria.

Tarton kanssa on nyt kuitenkin pannassa niin agilitytreenit kuin reippaampi ulkoilukin. Missaamme myös möllitokokokeen, mutta onneksi meillä on siellä kätyri kertomassa faktoja tuomarista ;) Olin hieman huolissani siitä, miten saan noin vilkkaan koiran pään pysymään kasassa sairasloman aikana, mutta se on oppinut arvostamaan sängyssä nukkumista ihan uudella tasolla.

Perjantai -illalla taas Muumimailman koiravetoporukka alkoi kyselemään Lolan perään, heiltä puuttui yksi koira, ja Lola takuuvarmasti osaa vetää aisojen kanssa. Menin lauantaina sitten viimeisen tunnin ajaksi Muumimailmaan, vaikka olin tehnyt selväksi sen, ettei Lolan voinnista tai kunnosta ole takeita. Lola oli ihan innoissaan nähdessään mihin hommaan oltiin ryhtymässä, mutta se ei jaksanut vetää lainkaan. Olen oikeasti melko järkyttynyt siitä, miten se ei pystynyt vetämään ollenkaan. Mistään niskottelusta ei tosiaan ole kyse, koska vetämisen Lola osaa hienosti ja kyllä se raukka nytkin yritti, mutta ne muutamat kierrokset, kun Lola veti, vedin itse aisasta niin, ettei sille jäänyt painoa lainkaan. Koko lauantain ja vielä sunnuntainkin se oli ihan rättiväsynyt, joten vetokeikka oli rasittanut sitä kovasti. Nyt parin lepopäivän jälkeen se alkaa onneksi olla entisensä. Molemmat tytöt saavat nyt sitten Rimadyliä, ja tarkoitus on ottaa kevyesti kummankin kohdalla.

Tässä vielä vähän kuvasatoa menneiltä viikoilta. Tartosta ei ole vielä kuvia nakupellenä, mutta näitä karvaturriversioita onkin mukavampi katsella ;)
















FitDog Sport Club + surullisia uutisia

Kun silloin joskus Fetan kanssa kävin juoksulenkeillä tiesin kyllä canicross -lajin olemassaolosta, mutta siihen tietoni sitten jäivätkin. Kun Turun Palveluskoiraharrastajat viime syksynä aloittivat canicross -treeniryhmän, menin innoissani Lolan kanssa mukaan. Oli mahtavaa treenata lajin alkeita ja saada käsitys kilpailuista sekä vaadittavista varusteista. Kouluttajat kyllä tunnustivat saman ongelman, kun valitin tiedon puutteesta. Verrattuna esimerkiksi agilityyn tai tokoon, vetolajit ovat todellinen underground -harrastus. Nyt on kuitenkin tapahtunut ihan huikeaa edistystä - vetolajien harrastajat ovat nimittäin luoneet FitDog Sport Club -nettisivut, joilta löytyy todella kattavasti tietoa harrastuksen aloittamisesta. Sivuilla on keskustelupalsta, jossa voi kysellä Sport Clubin valmentajilta (esim. Vesa-Pekka Jurvelin, Marika Tiiperi) kaikkea lajiin liittyvää. Ihan huippua sivuilla on myös Sport Challenget - kolme eri tason ohjelmaa koiran ja ohjaajan kunnonkohotukseen.


Nyt kannattaa siis klikkailla itsensä FitDogin nettisivuille ja liittyä clubiin samantien. Liittyminen on ilmaista, ja kaikki uudet jäsenet saavat 40 % alennuksen ensimmäisestä tilauksestaan FitDogin verkkokaupassa. Samasta verkkokaupassa myydään koirien energia- ja palautustuotteiden lisäksi myös kilpailusäännöt täyttäviä valjakkourheiluvarusteita. Itse ainakin haluan ehdottomasti Non-Stopin Comfort- tai Trecking beltin, koska se on ärsyttävää, kun vyö nousee juostessa kainaloihin.

Nyt kun Lolan vointi on mitä on, olen ajatellut aloittaa juoksemisen Tarton kanssa. Juoksu olisi varmasti hyvää vastapainoa tokotreeneille, ja nyt kun Tarton luusto on terve voin hyvällä omallatunnolla sitä juoksuttaakin. Tosin kun puhutaan siitä, miten koira ehdollistuu siihen, että pannassa ei vedetä ja valjaissa saa vetää, Tarto on ymmärtänyt ihan toisinpäin. Juoksulenkillä se nimittäin on ihan reidessä kiinni ja ihmettelee, mitä helvettiä oikein teen :D

En kuitenkaan ole täysin hylännyt ajatusta juoksemisesta myös Lolan kanssa, sillä Cartrophen -kuurin vaste on ollut loistava. Lola on paljon pirteämpi, se haluaa olla koko ajan kaikessa mukana ja ehkä se liikkuukin hieman paremmin. Olen koittanut liikuttaa sitä nyt todella paljon, eikä se ole osoittanut mitään kipuiluun viittavaa. Tietenkin Cartrophen on dopingia, mutta kisaaminen Lolan kohdalla on tuskin ajankohtaista.

Valitettavasti ei ole pelkkiä hyviä uutisia, sillä sain kuulla, että viime lauantaina Fetan Ossi -veli jouduttiin lopettamaan. Ossilla oli pitkälti samat sairaudet kuin Fetallakin ja vielä vähän lisääkin, mutta ihana Ossi jaksoi reippaasti muutaman vuoden Fetaa pidempään. Tiedän millaista on elää sairaan koiran kanssa, ja toivonkin Sarille ja koko perheelle jaksamisia <3 Onneksi heillä on Elli, joka varmasti pitää kaikki kiireisinä ja auttaa selviämään surullisista asioista.