Käväisimme siis Samin kanssa Skanssissa ja jätimme tytöt kahdestaan olohuoneeseen. Jostain syystä ne ovat siellä paljon rauhallisempia kuin eteisessä (eikä Lollis käy kaivelemassa roskista, huoh) ja yhden huoneen sisältöä on helpompi kontrolloida kuin etsiä kaikki potentiaaliset itsemurhavälineet koko asunnosta. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon sitä, että olohuoneen isossa vaatekaapissa on koirien ruoat, joita kyseisenä hetkenä oli noin 30 kiloa. Kaapin ovi on melko helposti avattavissa, kun sitä tönäisee se pompsahtaa auki, ja usein Kinnas löytyy ruokia rapistelemasta... Kun sitten tulimme kotiin, tytöt olivat yhtä nätisti kuin aina, eikä mikään viitannut siihen että mitään rikollista olisi tapahtunut. Lähdimme melkein samalla ovenavauksella läheiselle kentälle juoksuttamaan tytöt, enkä tässä vaiheessa huomannut, että kummankaan käytöksessä olisi mitään ihmeellistä.
Myöhemmin Sami ja Tarto menivät edeltä Samin vanhempien luokse, ja minä juoksin Lolan kanssa sinne perästä. Meidän juoksulenkin aikana Tarto oli alkanut läähättää, ja se oli ilmeisesti juonut jopa sen mittapuulla suuria määriä. Noin tunnin päästä tästä huomasin sitä silittäessä, että sen kyljet olivat levinneet ja vatsa turvonnut jättimäiseksi pinkeäksi palloksi. Tarto oli siis valehtelematta triplannut vyötärönympäryksensä. Onneksi arvasin mitä oli käynyt, soitin Tuhatjalkaan konsultaation (= oksennuta, seuraa tilannetta) ja tutkailin Tarton vointia. Sen käytös oli muuttunut tavallista rauhallisemmaksi ja se oli selkeästi levoton, mutta silti se hääräsi lelujen ja keppien kanssa ja kiusasi Lolaa. Syömisestä oli kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika etten halunnut sitä enää oksennuttaa.
Kotona tarkastin ruokasäkit, ja toisesta oli selvästi syöty, mutta punnituksen ja päässälaskun jälkeen vain kilon verran. Koska Tarto ei ollut kakannut kertaakaan, minun oli pakko valvoa sen vieressä ja tietenkin olla lähtövalmiina vatsalaukunkiertymän vuoksi. Kolmelta yöllä Tuhatjalassa oli alkanut suuri leikkaus, ja seuraava mahdollinen peräruiskeenantoaika (:D) oli aamuviideltä. Neljän aikaan Tarto kuitenkin aloitti mahtipontisen piereskelyn, jonka seurauksena vatsakin alkoi sitten toimia. Nukkuminen jäi sen yön osalta kokonaan, mutta olin vaan tyytyväinen siitä, että ruoka tuli ulos ihan luonnollisesti eikä tarvinnut tehdä eläinlääkärireissua! Jälleen kerran olen siis syvästi kiitollinen siitä, että Turussa on päivystävä eläinlääkäriasema ja hoitajat vastailevat läpi yön huolestuneisiin kysymyksiin. En kuitenkaan haluaisi sen tulevan liian tutuksi...
Taas kerran täällä selvittiin säikähdyksellä, vaikka ymmärsin toki annoskoon selvittyä, ettei mitään suurta hätää voi olla. Ongelma ei siis ollut ruuan määrässä, vaan Tarton juomisessa, vesihän sai ruuan (ja koko koiran) turpoamaan. Nyt Tarppa onkin sitten taas omissa anorektisissa mitoissaan :D Jotenkin sekin on aika koomista, että Tarto oli syönyt vain kilon kuivamuonaa, vaikka kaapissa olisi ollut ruokaa vähän enemmänkin...
Ei kommentteja