Sisällön tarjoaa Blogger.

Tarton lonkkakuvat!

Vaikka tänään onkin perjantai kolmastoista ja Seija -myrsky riepottelee, suuntasin Tarton kanssa Liedon pieneläinklinikalle. Olin siis varannut ajan rokotuksille ja lonkkakuville. Olen pari päivää jo ehtinyt jännittää hurjasti kuvien tuloksia, enkä jännitykseltäni huomannut edes eläinlääkärin antaneen Tartolle nukutuspiikkiä ennen kuin se lysähti jalkoihini, heh.





Kuten kuvasta näkyy, Tarton lonkat ovat täysin terveet <3 Meinasin purskahtaa itkuun, kun tajusin, että ensimmäistä kertaa minulla on koira, jolla on terveet lonkat! Myös kyynärät ovat kunnossa ja nivelet terveet, mutta kuvassa näkyy molemmissa tassuissa pieni varjo. Eläinlääkäri arveli sen olevan vain varjo lihaksista, mutta pahimmassa tapauksessa kyseessä olisi luupiikki. Ell ei sitä kuitenkaan pitänyt todennäköisenä, mutta ehkä jossain vaiheessa käyn varmuuden vuoksi ottamassa kuvat vielä uudelleen. Jokatapauksessa olen niin onnellinen nyt, kun mitään ikävää ei löytynyt, ja tämän perusteella Tarto on luustoltaan ihan terve!

Tarto itse oli koko visiitistä äärimmäisen närkästynyt, ja koko paluumatkan se ulvoi ja ulisi ihan tokkurassa :D Eläinlääkäri antoi vielä palautetta Tarton rakenteesta, ja totesi, että vaikka sillä olisi lonkissa ollutkin vikaa, se on niin jäntevä ja kevytrakenteinen ettei nivelet kovin helposti ala oireilemaan. Myös Tarpan lihaksikkuus sai kehuja, joskin painoa sillä oli vain 24 kiloa :) Jeeejeeeejeee <3

1 kommentti

  1. Kaivoin Mirkun vanhat kuvat ja vertailin niihin Tarton kuvia. Kyllä on kyynärissä iso ero. Mielenkiintoista odottaa Limanin mielipidettä. Toivottavasti Tuomo lähettää tällä kertaa kuvat suoraan kennelliittoon, Auran kuvathan hän lähetti minulle kotiin :D

    VastaaPoista