Synttäritytöt

Meillä marraskuu on todellinen synttärikuukausi, sillä omieni lisäksi Lolan ja Kintaan synttärit osuvat samalle kuulle. Lola siis täytti eilen jo kuusi vuotta, ja Kinnas neljä vuotta 23. päivä. Tiedän, että tämä on vähän hassua, mutta mua jännitti kovasti Lolan synttärit ja nyt vielä enemmän, mulla ei nimittäin ole ollut koiraa joka olisi elänyt edes seitsemänvuotiaaksi. Onhan meillä toki kotona ollut koiravanhuksia, mutta haaveilen kovasti omasta höperöstä ja vähän pulskasta mummokoirasta. Lola on kuitenkin todella hyvävointinen, eikä mikään siis viittaa siihen, että se olisi hetkeen lähdössä mihinkään. Itseasiassa päinvastoin, se muistuttaa innostuessaan enemmänkin pentua ja eilen viimeksi se törmäili huonekaluihin leikkiessään, kun ei kyvyt riitä ympäristön havainnointiin samalla... 

Kissoistahan mulla ei olekaan aikaisempaa kokemusta, enkä tiedä milloin niiden oikein pitäisi aikuistua. Mitään sellaista ei Kintaassakaan ole näkyvissä, edelleen se leikkii ja härnää Tartoa kaikki päivät, mutta hyvä niin. Jostain syystä siitä on tullut naurettavan ahne, se mm. hiippailee syömään koirien turpoamassa olevat ruuat heti, kun silmä välttää ja jäätelöä on turha edes yrittää syödä ilman, että Kinnas koittaa ottaa oman osansa... Yhtenä päivänä se syöksyi hellalle juuri, kun olin nostanut paistinpannun (kanaa) siitä pois. Kinnas kuitenkin selvisi onneksi ilman sen suurempia vahinkoja, vaikka itse sain vähän osumaa laittaessani sen tassua vesihanan alle ;) Neljä vuotta on kuitenkin jo pitkä aika ja aika harva nelivuotias on vielä kaksinkertainen hengenpelastajin. Hurja kiitos siis Leenalle ihanasta kissatytöstä!

Vauvan suhteen Lola ja Kinnas ovat jatkaneet hyvin suvaitsevaista linjaansa, ja Kinnaskin tulee mielellään vauvan lähelle makoilemaan, mutta vain jos minä tai Sami olemme siinä myös. Lola taas käyttää hyväkseen kaikki hetket, kun vauva on lattialla, ja asettuu aina niin, että sen pää osuu vauvan kainaloon. Pikkumies kyllä löytää ihanantuntuisen turkin heti ja repii sitä innoissaan, mutta se ei aiheuta Lolassa minkäänlaista reaktiota. Näin puolentoista kuukauden jälkeen en voi kuin olla tyytyväinen siihen, miten hienosti kaikki eläimet ovat vauvaan suhtautuneet ja odotan innolla sitä, kun pikkumieskin alkaa ymmärtää eläinten päälle jotain :D Huomaan kuitenkin myös olevani taas enemmän surullinen Fetan kohtalosta, olin nimittäin suunnitellut sen olevan hyvin suuressa osassa sitten, kun saan lapsia. Onneksi näitä eläimiä nyt kuitenkin riittää ja saamme juhlia vielä monet syntymäpäivät samalla kokoonpanolla!