Sisällön tarjoaa Blogger.

Ihana vieras ja Mynämäen ryhmänäyttely

En yleensä ole kovinkaan spontaani toimissani - paitsi jos on kyse koiranpennun hoitoonottamisesta :D Kinusin siis reilun tunnin varoajalla itselleni hoitoon ihanan Poika -pennun Tosselin- kasvattajalta Nooralta (klik klik) viikonloppureissun ajaksi.

Ja voi apua minkä hurmurin meille sainkaan! Poika on niin sydämellinen, lapsirakas ja hyväntuulinen kuin vain voi olla, ja onneksi niin - pennun ensimmäinen tehtävä oli nimittäin hurmata Sami, joka ei tiennyt pennun tulosta mitään, hups! Itseasiassa tuo perheen nuorempikin mies on aivan ihastuksissaan, kun meille on ilmestynyt pehmeä nallekarhu, jota voi silittää (=repiä) ja joka pesee suunpielet ja sormet todella perusteellisesti.


Viikonloppu on sujunut ihanan tavallisesti, ja pentua olen raahannut mukaan niin metsälenkeille kuin futispeleihinkin, mutta kaikkialla se on käyttäytynyt todella hienosti ja reippaasti. Tänään kuitenkin poikettiin hieman normaalista viikonloppuohjelmasta, kun ajelimme heti aamusta koko lauman kanssa Mynämäkeen ryhmänäyttelyyn. Paikalle oli ilmoittautunut yhteensä kolme briardia - kaikki narttuja. Tuomarina oli Irlantilainen Jackie Stubbs. Tarto oli myös ainukainen omassa luokassaan ja esiintyi kehässä juuri niinkuin voi olettaa tokokoiralta ;) Itse olin sen menoon oikein tyytyväinen, mutta tiedän kyllä, että pienellä panostuksella esittämiseen voisi koirasta saada enemmän irti.

"2 year old bitch. Moderate size and composition. Pleasing head with dark eye. Good angulation front and rear. Good depth of fore chest. Nice reach in front, rear hocks need to tighten. Good topline and tail set."





 Arvostelu nyt on mitä on, eipä siinä kauheasti mitään ylistetä tai moititakaan sen puoleen, ja Tarto sai EH:n. Toki olen siihen ihan tyytyväinen, mutta ärsyttää, kun olisin halunnut selkeämmän syyn sille, miksei sitä ERIä tippunut - varsinkin, kun tuomari oli ensin ruksinut paperista sen ja muuttanut sitten mieltään. Noh, jokatapauksessa nyt Tarton tie tokovalioksi on taas vähän lyhyempi :D Niin ja kiitos vielä täälläkin Hanna-Kaisalle, joka joutui vielä kehän laidalla kärsimään mun huolettomasta asenteesta näytttelyhihnoja ja tassujenasettelua kohtaan :D


Näyttelyn jälkeen koirat olivat ihan rättiväsyneitä, ja vasta illemmalla pääsin niiden kanssa maankaatopaikalle. Pitkästä aikaa nautin itsekin lenkistä ihan täysillä, kun koirat vehtasivat keskenään eikä Tarto pyörinyt kertaakaan jaloissa! Kameraakin laulatin 700 kuvan verran, että on varmasti leikit ikuistettu :D











1 kommentti

  1. http://seropinsekalainenelama.blogspot.fi/2015/06/koirablogiin-haaste.html
    Sinut on haastettu!

    VastaaPoista