Lolan voinnista

Eläinlääkäri varoitteli, että Neurontin saattaa aiheuttaa ensimmäiset pari päivää voimakasta väsymystä ja sekavuutta, mutta Lolan vointi suorastaan romahti lääkkeen aloittamisen jälkeen. Se nukkui oikeastaan vuorokauden ympäri, sen takapää heitteli miten sattui ja meinasi pettää alta vähän väliä. Kun Lola yleensä varoo vauvaakin niin tarkasti, nyt tuntui ettei se nähnyt eikä kuullut mitään, mutta onneksi mitään vahinkoja ei silti sattunut. Edellispäivänä unohdin sitten antaa aamulääkkeen, enkä muistanut sitä ennen kuin huomasin Lolan olevan paljon pirteämpi kuin edellisinä päivinä. Neurontin on siis ilmeisesti todella jytyä tavaraa...

Eilen halusin sitten tarkkailla Lolan vointia vähän enemmän, ja kun Samikin oli päivällä kotona lähdimme molempien koirien kanssa pitkälle vaunulenkille. Lola tallusteli koko matkan aika hitaasti omaa tahtiaan, mutta vapaana innostui sentään vähän juoksemaan Tartonkin kanssa. Oli jotenkin niin liikuttavaa nähdä Tarton saavan hirveän pentuhepulin, kun Lolakin pääsi pitkästä aikaa mukaan :D Olen nimittäin tehnyt nyt pitkät vaunulenkit pelkästään Tarton kanssa ja vapaanakin se kulkee tiukasti reidessä kiinni eikä ymmärrä juoksennella itsekseen. Nyt Tarto koitti kovasti saada Lolaa painimaan kanssaan ja sen seurauksena ne melkein nappasivat yhteen, kun Lola ei siihen enää pysty ja rähisee vastaukseksi. Mutta kun me pysähdyimme vetämään leukoja pururadalle koiratkin innostuivat juoksemaan hurjaa rundia meidän ympärillä ja Lolakin vaikutti ihan omalta itseltään.

Lenkin jälkeen Lolliksesta kyllä huomasi miten väsynyt se oli, eikä se päässyt/jaksanut kiivetä sohvalle nukkumaan, mikä on siis todella poikkeavaa käytöstä siltä. Edelleen se on ihan rättiväsynyt eikä siitä saa oikein mitään irti, ja ajattelin ensi viikon puolella soittaa eläinlääkärille ja kysellä hieman muista lääkityksistä. Tuntuu niin pahalta nähdä Lola ihan sekavana, eikä koko touhussa ole mitään järkeä jos sen kanssa ei voi edes juurikaan ulkoilla. Neurontin on siis ihmisten epilepsiaan tarkoitettu lääke, eikä google ainakaan antanut kauheasti vastauksia sen käytöstä koirilla. Soittelin Kennelliitoonkin kysyäkseni sen varoaikaa, ja vaikkei koko ainetta löydy doping -listalta sen varoaika on 6 kk. Ja ihan vertailun vuoksi Rimadylin varoaika on 28 vrk...

Sain muutaman kuvan napattua tyttöjen touhuista ulkona ennen kuin akku sanoi itsensä irti. Lolan uuden Back on Track -loimenkin voi bongata kuvista, joskin se on ollut käytössä vielä niin vähän aikaa etten osaa sanoa onko siitä hyötyä vai ei. Ihanaa, kun päivällä on niin valoisaa, että kamera löytää Tartonkin lumikasojen keskeltä :)

Krooninen pankreatiitti

Mä niin kovasti toivoin, etten tällaista postausta joutuisi ikinä Lolan (tai minkään koiran) kohdalla kirjoittamaan, vaan minkäs teet. Eläinlääkäri soitteli tuloksista keskiviikkona, ja munuais- ja maksa-arvot olivat ihan kunnossa. Lolan veressä oli punasoluja alle viitearvojen, mikä voi viitata esim. vuotavaan vatsahaavaan, mutta ero oli kuitenkin niin pieni, että mitään johtopäätöksiä niistä ei voi suoraan tehdä. Suurin löytö oli kuitenkin Lolan cPl -arvo, eli haimaspesifinen lipaasi, joka oli selkeästi koholla ja kertoo siis kroonisesta haimatulehduksesta.

Diagnoosi vahvistetaan ottamalla cPl uudelleen 3 - 4  viikon kuluttua, mutta eläinlääkärin sanojen mukaan "sukutaustat huomioonottaen diagnoosi on kyllä varma." Olen siis Lolan kanssa samassa tilanteessa kuin olin Fetan kanssa muutama vuosi sitten.

Olen edelleen pienessä shokissa enkä tosiaan voi olla miettimättä, että mikä ihmeen haimatulehdusvelho oikein olen, kun kahdella koiralla on tismalleen sama sairaus - ja selkäkivut tietenkin lisäksi. Perinnöllisyyttä on varmaan tässä vaiheessa turha edes ruveta kieltämään? Kroonisen haimatulehduksen laukaisevia tekijöitä on kuitenkin olemassa, esimerkiksi rasvainen ja vähän valkuaista sisältävä ruokavalio, hapen puutos, tietyt lääkkeet tai haimaan kohdistuva trauma. Myös akuutti haimatulehdus voi johtaa kroonistumiseen, mutta mitään sellaista ei Lolalla ole ollut.
Sen tullessa meille vaihdoin sen ruoan heti todella vähärasvaiseen ( 6 % rasvaa) ja se voikin todella hyvin tätä light -ruokaa syödessään ja painon pudotessa. Vaihdoin sitten pikkuhiljaa rasvaisempaan ruokaan (13,5 %), kun sen paino tahtoi tippua hieman liian alas. Kroonisen haimatulehduksen ainut hoito on siis vähärasvainen ruokavalio.

Lolan vointi on muutaman kuukauden aikana huonontunut selvästi, ja on niin turhauttavaa, kun ei tiedä johtuvatko sen kivut selästä vai haimasta vai molemmista. Lenkillä selkäkivut näkyvät ainakin niin, että Tarton kanssa se ei enää halua painia, vaan kulkee mielummin omaa tahtiaan ja alkaa rähisemään, jos Tarto vaikka törmää siihen. Kotona taas on päiviä, kun Lola hakeutuu omiin oloihinsa ja menee eri huoneeseen kuin missä me muut ollaan eikä tule edes kutsusta.  Tästä huolimatta Lola on siis suurimmaksi osaksi edelleen ihan pirteä itsensä, enkä millään haluaisi ainakaan uskoa, että se on yhtä huonossa kunnossa kuin Feta oli diagnoosin saadessaan.

Selkäkipuihin saimme kuitenkin reseptin, ja koska mitään tulehduskipulääkkeitä ei voi haiman vuoksi antaa, saimme kuurin Neurontinia, ja sen lisäksi Antepsiniä vatsalaukun suojaksi. Mä olen aika tarkka siitä, että koiraa ei voi pitää jos sen täytyy olla jatkuvasti kipulääkityksellä ja ulkoilua yms. pitää rajoittaa, mutta toivon, että näistä lääkkeistä olisi apua niin, että ehkä jatkossa pärjäisi ilmankin...

Mä olen monta kertaa sanonut, että silloin, kun sain Fetan 14 -vuotiaana, en toivonut mitään muuta kuin että sillä olisi lonkat ja kyynärät terveet, koska ne oli mun käsityksen mukaan ainoat suuret terveysongelmat briardeilla. Fetan saadessa diagnoosin olinkin sitten todella järkyttynyt ja olen edelleen, Lolan oireiden alkaessa jo sitten tiesinkin, että mitä kannattaa tutkia ja etsiä. Krooninen haimatulehdus on eläinlääkäreiden arvion mukaan todella alidiagnosoitu sairaus, koska sen oireet ovat niin epämääräisiä. Laihtuminen, runsaat ilmavaivat, huonokuntoinen turkki, satunnainen ripuli ja apaattisuus ovat kaikki oireita, jotka liittyvät haimatulehdukseen, mutta voidaan helposti myös tulkita joksikin muuksi. Nuoremmalla koiralla haimatulehdus voi olla oireetonkin, mutta cPl -testi on aika helppo tapa todeta pelkkä alttius sairastumiselle. Tällä hetkellä missään ei lue briardien alttiudesta sairastua, ja ymmärrän kyllä hyvin ettei kaksi tai neljä (Lola, Feta, Herkko, Ossi) sairastunutta koiraa vielä kerro koko rodun alttiudesta. Mutta jos periytyvyys on tätä luokkaa tiettyjen linjojen sisällä, ei kai olisi ollenkaan huono ajatus perehtyä asiaan hieman lisää?

Tiedän, että silloin kun päädyin ottamaan Lolan, monet ihmettelivät miksi otin itselleni taas Chaccado -koiran. Mä en kuitenkaan osaa ajatella niin, että on Chaccado -koiria ja Smooth Breeze -koiria ja mitälie, on vaan kivoja koiria ja sitten niitä muita. Tiesin, että Lolan ottaminen ei ehkä olisi järkevää, kun oletettavasti pentu oli tulossa ja Lolakin saattaisi sairastua. Mutta Lola tarvitsi kotia ja mä tarvitsin ihan yhtä kipeästi koiraa. Ja nyt tästä diagnoosista huolimatta Lolan ottaminen on yksi parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt. Tekstistä taisi tulla vähän sekavaa, mutta sekavat on ajatuksetkin.

#briard #brienpaimenkoira #krooninenhaimatulehdus #haimatulehdus #pankreatiitti

Lollis lääkärissä

Vaikka kovasti olisin halunnut uskotella itselleni, että Lola voi hyvin, en enää pystynyt sivuuttamaan sen muuttunutta käytöstä ja kummallista oireilua ja nyt olenkin panikoinut sitten oikein urakalla. Jatkuva ongelma on ollut Lolan painon ylläpitäminen, ja paino onkin vaihdellut 27 - 30 kilon välillä. Nyt se painaa tosiaan tuon 30 kg, mutta on edelleen liian laiha vaikka saa valtamat määrät ruokaa. En ole kuitenkaan voinut syöttää sille mitä tahansa herkkuja, koska jos ongelma on ruuan imeytymisessä ja johtuu vaikka jostakin sairaudesta, ei liian rasvainen ruokavalio tee sille hyvää. Sillä on myös aivan mielettömät ilmavaivat (ruuasta riippumatta) ja parin kuukauden aikana se on kahdesti oksentanut valkoista vaahtoa?

Viime aikoina Lolan käytös on siis muuttunut myös, ja ensimmäisen kerran hermostuin, kun se ei suostunut lähtemään ulos vaan makasi sitkeästi sängyn alla. Se ei enää siedä Kintaan ja Tarton päätöntä riehumista, eikä halua samalla tavalla leikkiä Tarton kanssa ulkona vaan murisee niin, että Tarto todella ymmärtää jättää sen rauhaan. Kun se ennen nukkui iltakymmenestä aamukymmeneen asentoaan vaihtamatta, nykyään se vaihtaa paikkaa useasti yön aikana ja on levoton. Lola myös läähättää koko ajan.

Viimeinen pisara oli sunnuntainen juoksulenkki. Karkasimme Lolan kanssa ihan kahdestaan juoksemaan, ja olin niin tyytyväinen itseeni, kun ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen vajaa neljän kilometrin lenkki sujui niin helposti ja hyvällä vauhdilla. Lola jaksoi ihan hyvin mukana, mutta kotiin päästyä sen käytös oli todella kummallista ja siitä näki selvästi sen olevan hyvin kivulias. Onneksi kaapista löytyi Rimadyliä, jonka saatuaan se paineli nukkumaan ja heräili myöhemmin huomattavasti paremmassa kunnossa. 

Pelkkä ajatus siitä, että koirilla on kipuja on ihan sietämätön, ja olisin kyllä aika vastuuton äitikin jos en olisi huolissani kivuliaasta koirasta, kun on pieni vauva kotona. Tietenkin luotan Lolaan ihan täysin, mutta tällä hetkellä on siis tärkeintä saada Lolan oloa helpotettua, ja selvittää kivun syy jos se on selvitäkseen. Kävimme siis tänään Koira-Kissaklinikalla, jossa eläinlääkärin kanssa teimme sotasuunnitelmaa Lolan ongelmien selvittämiseksi. Inhoan sitä, kun koiralla on "jokin hätänä", mutten yhtään tiedä mikä, varsinkin kun vaihtoehtoja on lukemattomia. Päädyimme kuitenkin ottamaan Lolasta todella kattavat verikokeet, joista voi sen sukutaustan huomioonottaen selvitä jo paljonkin. Verinäytteistä tutkitaan siis PVK, maksa- ja munuaisarvot, veren proteiiniarvot, elektrolyytit, kvantitatiivinen haimaspesifinen lipaasi sekä B13 -vitamiini ja folaatti.

Yleistutkimuksessa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa, ja Lola antoikin lääkärin tutkia hienosti. Kerroin myös aikaisemmin hoidetuista selkävaivoista, ja Lola aristi todella voimakkaasti selkää lannerangan alueelta, eli siis samaa aluetta kuin aikaisemmin. Yllätyin siitä, miten kovaa kipua pelkkä selän painaminen aiheutti, ja yhtä voimakas kipureaktio tuli eläinlääkärin tutkiessa etureisiä. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että selkä oireilee jälleen, ja ensi viikolla tulevien verikokeiden tulosten perusteella selviää sitten, onko jossain muuallakin vaivaa.

Lolan juoksulenkit olivat nyt ainakin tässä, ja sen liikkeitä ja käyttäytymistä pitää tarkkailla muutenkin ulkoillessa. Tartollekin pitää hommata jostain leikkikaveri, jos Lolan kroppa ei rajua painia enää kestä. Nyt vaan toivon kovasti, ettei verikokeissa löydy mitään ettei sen ruokavaliota tarvitse sen enempää tarkkailla ja saan edes hemmoteltua sitä erilaisia herkuilla :)

Ja vaikka oma olo onkin aika surkea, Lola on siis edelleen suurimman osan ajasta pirteä ja pirullinen oma itsensä. Lääkärikäynti taisi olla aika rankka kokemus, mutta iltaruokaa kohden sillä on tapana piristyä ;) Nyt kun vielä löydän jostain Back On Trackin hyvillä alennuksilla...

Joulu!

Me vietimme aaton tänä vuonna ihan kotona oman perheen kesken, tuntui paremmalta tehdä kaikki ihan pikkumiehen aikataulujen mukaan varsinkin, kun paikasta toiseen siirtyminen alkaa olla aikamoinen haaste noin logistiikan kannalta... Kaksi asiaa on joulussa mulle ehdottoman tärkeää - hyvä ruoka, ja se, että koirat pääsevät kunnolla ulos leikkimään :) Molemmat saatiin toteutettua ja illalla meillä olikin hyvin väsynyttä porukkaa. Kerjääminen ja lahjojen vahtiminenkin on yllättävän väsyttävää puuhaa ;)

 Tietenkin Lola meinasi nielaista kinkun verkon ja Kinnas oksentelee edelleen lahjanarua, mutta hengissä selvittiin taas kerran :D

Loppu ahmimiselle

On jo käynyt selväksi, että olen "hieman" panikointiin taipuvainen mitä tulee koirien terveyteen, ja olen muutaman yön valvonut kauhuissani ihan varmana siitä, että Tarto saa vatsalaukunkiertymän. Se hotkii ruokansa muutamassa sekunnissa ja puhisee ja röyhtäilee tuskaisena pari tuntia syömisen jälkeen. Netissähän pyörii erilaisia "10 asiaa, jotka jokaisen koiraihmisen tulisi tietää" - videoita, ja yhdessä neuvottiin helppo kikka ahmimisen ehkäisyyn - pallo ruokakuppiin. En sitten tiedä muiden koirista, mutta Tarto nosti pallon pois kupista, hotkaisi ruokansa ja laittoi pallon sitten takaisin kuppiin... Vatsalaukunkiertymän ehkäisyssä tärkeää on myös liikunnan välttäminen ennen ja jälkeen syömistä ja olen siitäkin tosi tarkka, mutta kun Tarton elämä on yhtä riehumista ja hyppimistä ja Kintaan jahtaamista niin sen käytöstä on vaikeaa rajoittaa :/

Päätin siis hankkia Tartolle joululahjan vähän etukäteen, ja kävin Petolasta ostamassa sille Northmaten Green -ruokakupin. Näitä ns. ahmimisenestokuppeja on ollut myynnissä jo jonkin aikaa, ja vaikka aluksi suhtauduinkin hieman skeptisesti, niin nyt olen aivan myyty.  Kaadoin siis turvotetun ruuan ympäri alustaa ja Tarto söi kauan! Siis todella kauan. Kun ruokaa pitääkin metsästää ja työnnellä ja koittaa lipoa kielen kanssa suuhun, Tarto sai aikaa kulumaan yli 20 minuuttia. Ja tuota ei voi pistää edes alkuhämmennyksen piikkiin, sillä sama on jatkunut nyt jokaisella ruokailulla. Syömisen jälkeen Tarto ei enää vaikuta ollenkaan niin tuskaiselta, ja kaiken lisäksi se väsyy syödessään :D

 

Nyt kun Tarton vatsalaukku on siis tältä erää turvassa, voin keskittyä panikoimaan Lolan vointia. Löysin pienen patin sen toisen takimmaisen nisän vierestä ja ei se ainakaan mikään finni ole. Lola on muutenkin käyttäytynyt hieman erikoisesti viime aikoina ja tarkkailen nyt sen vointia ja odottelen juoksujen loppuun ennen kuin painelen itku kurkussa lääkärille. (Oikeasti lemppari-ell on nyt joululomalla ja odotan vain, että hän tulee takaisin töihin...) Sain Lolliksen kuitenkin ilmoitettua Turun tammikuun näyttelyyn ja kuten näkyy, molemmat tytöt ovat näyttelykunnossa :D

Synttäritytöt

Meillä marraskuu on todellinen synttärikuukausi, sillä omieni lisäksi Lolan ja Kintaan synttärit osuvat samalle kuulle. Lola siis täytti eilen jo kuusi vuotta, ja Kinnas neljä vuotta 23. päivä. Tiedän, että tämä on vähän hassua, mutta mua jännitti kovasti Lolan synttärit ja nyt vielä enemmän, mulla ei nimittäin ole ollut koiraa joka olisi elänyt edes seitsemänvuotiaaksi. Onhan meillä toki kotona ollut koiravanhuksia, mutta haaveilen kovasti omasta höperöstä ja vähän pulskasta mummokoirasta. Lola on kuitenkin todella hyvävointinen, eikä mikään siis viittaa siihen, että se olisi hetkeen lähdössä mihinkään. Itseasiassa päinvastoin, se muistuttaa innostuessaan enemmänkin pentua ja eilen viimeksi se törmäili huonekaluihin leikkiessään, kun ei kyvyt riitä ympäristön havainnointiin samalla... 

Kissoistahan mulla ei olekaan aikaisempaa kokemusta, enkä tiedä milloin niiden oikein pitäisi aikuistua. Mitään sellaista ei Kintaassakaan ole näkyvissä, edelleen se leikkii ja härnää Tartoa kaikki päivät, mutta hyvä niin. Jostain syystä siitä on tullut naurettavan ahne, se mm. hiippailee syömään koirien turpoamassa olevat ruuat heti, kun silmä välttää ja jäätelöä on turha edes yrittää syödä ilman, että Kinnas koittaa ottaa oman osansa... Yhtenä päivänä se syöksyi hellalle juuri, kun olin nostanut paistinpannun (kanaa) siitä pois. Kinnas kuitenkin selvisi onneksi ilman sen suurempia vahinkoja, vaikka itse sain vähän osumaa laittaessani sen tassua vesihanan alle ;) Neljä vuotta on kuitenkin jo pitkä aika ja aika harva nelivuotias on vielä kaksinkertainen hengenpelastajin. Hurja kiitos siis Leenalle ihanasta kissatytöstä!

Vauvan suhteen Lola ja Kinnas ovat jatkaneet hyvin suvaitsevaista linjaansa, ja Kinnaskin tulee mielellään vauvan lähelle makoilemaan, mutta vain jos minä tai Sami olemme siinä myös. Lola taas käyttää hyväkseen kaikki hetket, kun vauva on lattialla, ja asettuu aina niin, että sen pää osuu vauvan kainaloon. Pikkumies kyllä löytää ihanantuntuisen turkin heti ja repii sitä innoissaan, mutta se ei aiheuta Lolassa minkäänlaista reaktiota. Näin puolentoista kuukauden jälkeen en voi kuin olla tyytyväinen siihen, miten hienosti kaikki eläimet ovat vauvaan suhtautuneet ja odotan innolla sitä, kun pikkumieskin alkaa ymmärtää eläinten päälle jotain :D Huomaan kuitenkin myös olevani taas enemmän surullinen Fetan kohtalosta, olin nimittäin suunnitellut sen olevan hyvin suuressa osassa sitten, kun saan lapsia. Onneksi näitä eläimiä nyt kuitenkin riittää ja saamme juhlia vielä monet syntymäpäivät samalla kokoonpanolla!

Kinnas luovuttaa - taas!

Sain tänään aamulla puhelun vieraasta numerosta, mutta tapojeni vastaisesti vastasin silti - onneksi! Soitto tuli nimittäin Koira-Kissaklinikalta, ja Kinnasta pyydettiin tulemaan verenluovutukseen. Muitakin luovuttajia oltiin tavoiteltu, mutta kukaan ei valitettavasti päässyt paikalle, ja koska meillä ei ollut (yllättäen) mitään suunnitelmia, pakattiin Kinnas -kissa ja pikkumies mukaan ja lähdettiin samantien matkaan.

Unohdin ihan kokonaan päivittää alkukesästä tänne blogin puolelle, että Kinnas oli jo kerran verensiirrossa viime huhtikuussa. Ensimmäinen luovutuskerta oli siis melkein heti testien ottamisen jälkeen, vaikka kovasti vitsailtiinkin siitä, ettei meidän pienestä kissasta saa verta kuin teelusikallisen. Se teelusikallinen tuli kuitenkin tarpeeseen, kun kissanpentu oli joutunut kyyn puremaksi. Silloinkin pääsin lähtemään samantien matkaan, ja odottelin klinikalla koko toimenpiteen ajan. Ensin Kinnas rauhoitettiin käytännön syistä ja sen kaulasta ajeltiin karvat pois, sillä veri otetaan kaulavaltimosta. Yllätyin silloin, miten nätisti Kinnas antoi vieraan ihmisen itseään tutkia (huom. jo ennen rauhoitusta) ja operaatiokin oli yllättävän nopea. Palkaksi saimme pari purkkia kissanruokaa ja vielä myöhemmin hyviä uutisia, kissanpentu oli nimittäin selvinnyt.

Tällä kertaa verenluovutuksen tarpeen aiheutti kissapotilaalla oleva vakava anemia, ja jätimme Kintaan hoitajille. Sillä oli nyt painoa tasan neljä kiloa, eli edelleen alle sen 5 kg suosituspainon ja toimenpiteen jälkeen Kinnas tarvitsikin nesteytystä. Päätimme antaa sen heräillä rauhassa ja pääsimme hakemaan sitä vasta iltaseitsemän jälkeen. Kaikki oli sujunut hyvin, mutta tippaletkun Kinnas antoi irroittaa vasta mun sylissä... Pääsin myös tapaamaan suloista pientä kissatyttöä, jonka olo oli verensiirron jälkeen kohentunut hienosti ja omistajien kanssa juttelun jälkeen olen entistä iloisempi, että pystyimme olemaan avuksi. On aina ihanaa nähdä, miten tärkeitä eläimet omistajilleen ovat!

Kinnas on tosiaan toimenpiteen jäljiltä oikein pirteä ja hyvinvoiva, joskin etutassujen siteet häiritsevät kovasti :) Itse olen vaan ihan haltioissani koko veripankkisysteemistä, jälleen kerran yksi syy viihtyä Turussa näiden mun onnettomuusalttiiden eläinteni kanssa. Koira-Kissaklinikalla on muutenkin uudet ja hienot tilat, mutta olin aivan liian herkistynyt, jotta olisin osannut kiinnittää niihin paremmin huomiota ;) Klinikan sivuilta löytyy vielä lisää tietoa veripankin toiminnasta.