Sotavammoista toipumista ja Pirkon vierailu

Ohkolan kisojen jälkeen sekä mulla että Ramoksella on ollut toipumisjakso. Pääsin itse nopeammin takaisin juoksurytmiin kiinni, mutta Ramoksen etujalka vaivasi vähän edelleen ja se on ollut aika kevyellä liikunnalla. Mun treenit on siis jatkuneet Vauhtisammakon juoksukoulussa ja toki teen lenkkiä juoksukoulun ulkopuolellakin, mutta ilman koiraa juokseminen tuntuu sekä typerältä että pelottavalta (joskin Ramos onkin vain hyvin näennäinen turva). Ajelinkin pari viikkoa sitten porukoille, samalla visiitillä sain Lukalle hoitopaikan ja nappasin Jurrin juoksukaveriksi, Ramos sai hengailla kodinhoitohuoneessa.

Jurri -parka oli ihan hämillään jo saadessaan valjaat päälle, ja hämmennys vain kasvoi, kun piti lähteä juoksemaan :D Alkumatkan se jaksoi vetää yllättävänkin hyvin, mutta mulkoili mua kyllä jatkuvasti melkein kiukkuisena, mutta kun mulla oma juoksu kulki mukavasti, ei sillä ollut muita vaihtoehtoja kuin yrittää pysytellä mukana. Lopulta paineltiin 10 kilsan lenkki noin neljäänkymmeneen minuuttiin, joten vauhtia kyllä riitti ja Jurri sai kunnon maistiaisen canicrossista. Ehkä noin kolmen kilometrin jälkeen se tosiaan siirtyi rinnalle juoksemaan, mutta hyvinhän se sitten lopulta jaksoi. Hurja ero on kuitenkin Ramoksen ja Jurrin välillä lenkeillä, sillä vaikka Jurrikin veti, ei siinä ollut ollenkaan samanlaista voimaa kuin Ramoksella, eikä se tietysti ole vetämiseen tottunutkaan. Ramos myöskin keskittyy juoksemiseen, eikä yritä merkkailla jokaikistä vastaantulevaa puuta ja kiveä :D

Kun olimme lähdössä kotiin, äiti päästi Ramoksen takakautta pihalle, ja me tulimme Lukan kanssa etuovesta. Äidin koirat olivat keittiössä, mutta Jurri oli ilmeisesti valmiudessa, kun ovi aukesi, ja kun Luka vielä jämähti oviaukossa mun eteen seisomaan, Jurri pääsi karkaamaan ovesta ja ryntäsi suoraan hirveällä metelillä Ramoksen päälle. Ramoshan ei mitään murinoita harrasta, vaan karttaa tuollaisia tilanteita viimeiseen asti, ja nappaa sitten kiinni, joten pojilla oli heti kunnon tappelu käynnissä. Heti kun sain Lukan siirretyä sivuun, menin äidin avuksi repimään poikia erilleen, ja otettiin molemmat käsiin pientä osumaa. Eniten vahinkoa sai lopulta kuitenkin Ramos, jolla oli kaksi haavaa varpaiden välissä (??). Toinen oli ainakin hyvin selkeä reikä hampaasta, joten tuon episodin jäljiltä Ramoksella oli molemmat etujalat poissa pelistä.

4.11 on vielä syyskauden viimeiset sulanmaan kisat, joihin osallistuminen Ramoksen kanssa näytti alkuun epäselvältä, ja meille muutti juoksuleirille Hanna-Kaisan afgaani Pirkko, josta on tarkoitus tehdä varakoirakko kisoihin. Pirkon kanssa on aikaisemmin sekä juostu että pyöräilty, mutta nyt noin viikon jälkeen Pirkko ei vieläkään ole ihan lämmennyt meidän juoksulenkeille :D Kaikilla lenkeillä se on vaan hyvin arvokkaasti ravannut mun vieressä. Muutamia hyviä, lyhyitä vetoja ollaan saatu, mutta luulen Pirkon tarvitsevan hieman enemmän treeniä ennen kisoja. Onneksi Ramos on parantunut hienosti, ja on kyllä ensi lauantaina kisakunnossa. Ja vaikkei Pirkko vielä olekaan ihan kisavalmis, niin on ollut aika mukavaa vaihtelua, kun kotona on kaksi koiraa, näin kun itse ei toista voi ottaa vielä pitkään aikaan.