Sisällön tarjoaa Blogger.

Taas koira kotona!

Lola on nyt kotiutunut meille, ja ollaan kaikki onnesta soikeana, kun vihdoinkin on taas koira talossa. Mikään ei tule koskaan Fetaa korvaamaan, mutta pitkästä aikaa pääsee taas oikealle lenkille (koiran kanssa) ja Kintaallakin on kunnon leikkikaveri.

Kävin Lolan kanssa eläinlääkärin vaa'alla torstaina 2.8 ja silloin se näytti huikeat 37,2 kg, joten työtä riittää tossa painonpudotuksessa. Toisaalta Lola on muutenkin isokokoinen ja korkea narttu, mutta ei taida tuo paino ihan raskaalla luustolla selittyä ;)

Painonpudotus ja kunnon kehittäminen on siis aika kärkisijoilla, kun mietin mitä kaikkea alan Lolan kanssa tekemään. Pidän hurjan tärkeänä sitä, että pystyn itse kontrolloimaan kaikkea sen painoon vaikuttavia asioita, eli lähinnä ruokaa ja liikunnan määrää. On aloitettava vähän varovasti, mutta kesä antaa siihen loistavat mahdollisuudet - uinti ja maastokävelyt, ulkoleikit yms ovat olleet ohjelmistossa päivittäin. Mitään kymmenien kilometrien lenkkiä en lähde sen kanssa vielä tekemään, peruslenkkimme on n. 6 km ja sisältää pururataa, metsikköä, asfalttia ja reilusti ylä- ja alamäkiä. Kuukauden päästä käytän sen puntarilla taas ja katsotaan onko edistystä tapahtunut.

Toinen tärkeä asia on tietenkin kodinvaihtajakoirassa uuden suhteen luominen ja meidän tapoihin totuttelu. Lola on kyllä meihin jo todella kiintynyt ja samalla niin herttainen koira, ettei tämä sen kummemmin tuota vaikeuksia. On myös todella hauskaa huomata miten erilaisia asioita ihmiset korostavat koirankasvatuksessa ja arkielämässä. Minulle on aina opetettu, että koira saa ruuan kahdesti päivässä tiettyinä aikoina, jotta osaa sitten kaivata sitä kun ateria jää välistä ;) Alkuhämmästelyn jälkeen Lola odottaa jo selkeästi ruoka-aikaa ja syö kupin kiltisti tyhjäksi, selvä edistysaskel siis. Fetalle nämä asiat opetettiin jo ihan pentuna ja aikuisena ne olivat niin itsestäänselvyyksiä, että on haastavaa opettaa niitä aikuiselle koiralle. Samalla tämä on kuitenkin aika jännittävää, ja jokainen edistysaskel lisää yhteisymmärrystä ja parantaa suhdetta selkeästi.

Vaikka Lolasta tuskin ikinä tulee mitään tokomestaria tai edes kisakoiraa, se on nätti ja fiksu briardinarttu ja siinä on paljon potentiaalia, kunhan sen jaksaa kaivaa esiin. Koitan nyt säännöllisesti päivitellä tätä blogia, etenkin valokuvilla, jotta näette miten Lolan kotiutuminen ja fat camp lähtevät käyntiin!

1 kommentti

  1. Ihanaa, että teillä on taas koira kotona ja hyvä, että Lola sai uuden rakastavan perheen!

    VastaaPoista