Sisällön tarjoaa Blogger.

Muumimaailman Taikatalvi

Turun Palveluskoiraharrastajilla ja Muumimaailmalla on takanaan muutaman vuoden yhteistyö Taikatalvi -teemaviikon tiimoilta, sillä TPH:n koirakot ovat paikalla vedättämässä lapsia. Tänä vuonna päätin lähteä Lolan kanssa mukaan, se nimittäin rakastaa lapsia ja on rakenteeltaan tarpeeksi iso vetämään pulkkaa.

Lola oli yhteensä kolmena päivänä Muumimaailmassa, enkä voisi olla siihen enää tyytyväisempi! Se jaksoi vetää isompiakin lapsia hyvin, ja nauttii olostaan koko ajan. Lolan kanssa on myös niin helppoa olla, se tulee aina muiden koirien kanssa toimeen, ja tottelee koko ajan kiltisti. Viime lauantaina Lola sai kyytiinsä kunniavieraan, sillä Lolan omistajan tyttärentytär oli myös tullut Muumimaailmaan ja oli ollut jo monta päivää innoissaan siitä, että pääsee tutun koiran kyytiin! Tänään Lola meni vetämään äidin kanssa, ja tuli takaisin aivan rättiväsyneenä. Lolalla onkin esimerkillinen unirytmi - se katoaa makuuhuoneeseen omalla nukkumispaikalleen eikä mikään saa sitä heräämään ennen aamukymmentä :)

Ei kommentteja