Sisällön tarjoaa Blogger.

Kintaan koti!

Ajattelin, että on korkea aika Kinnas -kissankin saada oma blogipäivitys. Vaikka ajattelen ehkä enemmän olevani "koiraihminen", olen aina halunnut myös kissan lauman jatkoksi. Äiti ei kuitenkaan suhtautunut ajatukseen ystävällisesti, joten mahdollisuus kissan hankkimiseen tuli vasta keväällä 2011, kun muutin omaan kotiin. Fetalla ja Kintaalla synkkasi heti, ja kaverukset pärjäsivät hyvin pikkuruisessa 30 neliön kerrostaloasunnossa. Nyt kun neliöitä on tuplasti tuon verran, Kintaalla on jopa "oma huone" :D Myös Lolan kanssa Kinnas tuli heti toimeen, mutta Tarton suvaitsemiseen sillä meni (ymmärrettävästi) hieman kauemmin. Nyt kaikki kolme ovat kuitenkin kaveruksia keskenään, mutta Kinnas on lauman pomo kuten pitääkin!

Kinnas on sisäkissa, mutta pääsee myös ulos remmilenkeille. Koitan pitää huolta siitä, että Kintaalla on mahdollisimman paljon tekemistä, minkä seurauksena se on hieman piloille hemmoteltu kaikkien lelujensa ja raapimispuidensa keskellä. Suurinta hupia sille on jahtausleikit minun tai Tarton kanssa, pallojen noutaminen ja Cat Desing Senses -leikkiradalla leikkiminen 8) Uusinta hupia sille on katonrajassa kiipeily tasolla, jonka todellista funktiota emme ole keksineet ...



2 kommenttia