Sisällön tarjoaa Blogger.

Kontrolliverikoe

Kesäloman alkamisen kunniaksi lähdin tänään aamukahdeksalta Tarton kanssa Lietoon pieneläinklinikalle verikoekontrollia varten. Paikalle ei kuitenkaan ollut vakkarieläinlääkäriä vaan kesälomasijainen, mutta tuntui silti paremmalta mennä tuttuun paikkaan kuin Tuhatjalkaan kontrolliin. Olin jostain syystä ajatellut, etten saa tuloksia heti, enkä ollut yhtään valmistautunut niitä kuulemaankaan... Toinen maksa-arvo oli kuitenkin normaali, ja toinen hieman koholla. Arvo ei kuitenkaan ollut niin suuri, että siitä olisi voinut lääkärin mukaan suoraan jotain päätellä (eikä se siis ainakaan viitannut jättimäiseen maksavaurioon), joten 4 viikon kuluttua on uusi verikoe. Maksan elpymiskyky on kuitenkin hyvä, mutta toipuminen vie aikaa. Ilmeisesti nämä sitten olivat hyviä uutisia, mutta omalla kohdalla vie vähän aikaa, että saan paniikin rauhoittumaan.

Tarto voi kuitenkin paremmin kuin hyvin, se on pirteä oma itsensä ja pari kertaa ollaan käyty jo tokotreeneissäkin. Eilen viimeksi olimme Haunisissa TPH:n kentällä, ja tyttö toimi hienosti. Otin sen kanssa seuraamista ja etenkin käännöksiä, paikallaoloa ja luoksetuloa. Se ei myöskään reagoinnut sen suuremmin viereiseltä kentältä kuuluviin laukauksiin. Myös Lollis oli eilen mukana ja Tarton treenaamisen jälkeen sekin pääsi treenaamaan (=leikkimään ja riehumaan) mun kanssa. Se innostuu aina niin paljon päästessään tekemään "koirien juttuja" ettei sen touhuille voi kuin nauraa :)

Lolan luonnetesti!





Kyllä, Lola oli tänään luonnetestissä Kaarinassa, ja samaan testiin pääsi osallistumaan myös äiti ja Aura. Olin jo ehtinyt eilisillasta asti testiä jännittämään, vaikkei siinä ollutkaan mitään mihin itse juurikaan voisi vaikuttaa. Jännityksen tilalle tuli kuitenkin ärsyyntyminen, sillä koko päivän satoi aivan kaatamalla ja testit olivat tunnin myöhässä... Ehdimme siinä sitten hyvin katsella pari suoritusta, ja selkeästi rankkasade vaikutti myös koiriin.


Tuomareina testissä olivat siis Tarja Matsuoi ja Sirkka Lempinen. Sain heti aluksi kertoa hieman Lolan historiaa, sekä myös sen, ettei Lola leiki. Tai leikkiihän se, muttei leluilla :))



Kelkan Lola hoiti itselleen hyvin tyypilliseen tapaan, eikä siis juuri reagoinut siihen. Huomasin jo testin aikana, miten Lola otti musta tukea jatkuvasti, ja tietenkin olen siitä tosi tyytyväinen. Se ei kuitenkaan ole ollut meillä vielä vuottakaan, mutta selkeästi ottaa/saa musta tukea. Olin kuitenkin ehkä hieman yllättynyt siitä, miten nopeasti Lola meni kelkkaa katsomaan, eikä se oikeastaan vaikuttanut pelokkaalta.




Lolan puolustamista odotin innolla, sillä sen käyttäytymisestä vastaanvanlaisessa tilanteessa en osannut sanoa yhtään mitään. Se kuitenkin käyttäytyi aika odotetusti, ja tuomarit totesivatkin sen olettavan, että mä hoidan epämukavat tilanteet sen puolesta. Siitä taas olin aivan varma, että heti tilanteen rauettua se on oma avoin itsensä, ja niin kävikin.




Haalari ja tynnyrikään eivät juuri Lolaa hätkäyttäneet, kun se huomasi että minä jatkoin matkaani rauhallisesti niin se totesi tilanteen olevan myös hänen osaltaan ohitse. Myöskään tässä eivät esineet jääneet vaivaamaan sitä, vaan se meni rohkeasti niitä katsomaan (joskin ilman sen suurempaa mielenkiintoa). Ehkä koko testin aikana olisin toivonut Lolan reagoivan enemmän, mutta toisaalta ehkä sen tyyli on kulkea ympäriinsä rauhallisin mielin häiriöistä huolimatta :)




Pimeässä huoneessa Lola toimi yllättävänkin näppärästi, bongasi ensin tuomarin, sai sitten musta hajun ja nuuhkittuaan hetken suunnisti mun luokse. Ja voi että se oli iloinen, etten päässytkään katoamaan siltä! Ilo vaan oli lyhytaikaista, kun seuraavaksi sidoin Lolan seinään ja se jäi yksinään hyökkäyksen kohteeksi. Tuomari pääsi Lolaa todella lähelle ennenkuin se alkoi puolustaa itseään. Kiinnostavaa oli myös se, että Lolan ja Auran reaktiot olivat tässä lähes samanlaiset. En ole tullut asiaa aikaisemmin edes ajatelleeksi, mutta olen huomannut samaa piirrettä Lolassa myös kotona. Se voi maata levällään lattialla, kun Kinnas ja Tarto riehuvat keskenään ja pomppivat sen yli, ja vasta pitkän ajan kuluttua se yhtäkkiä nousee ja ärähtää. Liika on siis liikaa. Ja tuomari sanoikin, että Lolassa on briardia sisällä, eikä sitä ehkä kannata härkkiä. No ei härkitä sitten! :)




Lopuksi olikin sitten laukauspelottomuuden testaus, ja tiesin jo ennalta, että Lola voi paukkuihin reagoida. Niinhän se sitten tekikin, muttei onneksi ollut mitenkään pelokas vaan lähinnä hämillään.




Testin päätyttyä olo oli helpottunut, mutta myös tyytyväinen. Suuria yllätyksiä ei tullut, ja kaikkein parasta oli tosiaan huomata se, miten Lola turvautuu muhun. Koen siis olevani melko onnistunut kodinvaihtajakoiran omistaja! Vaikka Lola oli testin jälkeen rättiväsynyt, se ei vaikuttanut stressaantuneelta. Se oli myös selkeästi nauttinut päivästä ja tulee koko ajan tähän vierelle kerjäämään rapsutuksia ja heiluttamaan häntää :) Meidän hajonneesta sohvasta on enää divaaniosa jäljellä ja tein siihen Lolalla pedin:







LUONNETESTIPÖYTÄKIRJA


TOIMINTAKYKY +1, kohtuullinen (15)
TERÄVYYS +3, kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (3)
PUOLUSTUSHALU +1, pieni (1)
TAISTELUHALU -2, riittämätön (-20)
HERMORAKENNE +1, hieman rauhaton (35)
TEMPERAMENTTI +2, kohtuullisen vilkas (30)
KOVUUS +1, hieman pehmeä (8)
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45)
LAUKAUSPELOTTOMUUS ++, laukauskokematon

PISTEET 117

Ksylitolimyrkytys

Viime viikko oli yksi kauheimmista koskaan, ja nyt kun ajatukset on vähän selvinneet on kai hyvä kirjoitella siitä tännekin...

Lähdin siis viime tiistaina töihin ihan normaalisti puoli kymmenen aikoihin, ja tullessani takaisin viiden jälkeen kotona odotti kaksi riehakasta koiraa ja yksi syöty
d -vitamiinipurkki. Sami oli myös ollut poissa koko päivän, enkä ollut varma kumpi tytöistä oli purkin syönyt. En myöskään ollut nähnyt purkkia ennen (sen alkuperä on edelleen arvoitus) enkä osannut sanoa oliko purkki tyhjä vai täynnä... Vaikka koirat molemmat voivat hyvin, soitin Tuhatjalan päivystykseen. Onneksi päivystyksessä tällaisia tapauksia oli sattunut ennenkin, ja he neuvoivat tarkastamaan oliko vitamiineihin lisätty ksylitolia. D -vitamiinihan ei ole koirille kovinkaan vaarallista, mutta voi aiheuttaa ripulin. Vaikka tässä purkissa ksylitolia oli käytetty makeutusaineena, ei mistään löytynyt tietoa siitä miten paljon. Päivystyksessä ohjeistettiin ainoastaan antamaan koirille ruokaa, ja soittamaan jos oireita ilmaantuu...

Melkein heti puhelun jälkeen Tarto meni etuovelle seisomaan ja alkoi heijaamaan itseään edestakaisin. Luulin ensin että se oksentaa, mutten saanut siihen mitään kontaktia ja lopulta se lyyhistyi lattialle. Onneksi olin kotiin tullessani puhunut puhelimessa äidin kanssa ja kertonut jo hänelle tapahtuneesta, joten äiti oli lähtövalmiudessa ja lähti siis heti ajamaan meillepäin. Tarto oli jo aivan eloton, mutta sain kannettua sen sylissäni pihalla kyytiä odottamaan. En kyllä ikinä unohda sitä tunnetta, kun oma pentukoira on aivan vetelänä sylissä, ja aloin itse mennä paniikkiin kun tajusin Tarton olevan kuolemaisillaan. Pihalla se tyhjensi rakkonsa ja anaalirauhasensa syliini ja kouristeli, se sai käytännössä epilepsiakohtauksen. Kun äiti sitten tuli, tunsin Tarton hengityksen enää vain heikkoina puhalluksina sen kirsusta. Onneksi Tuhatjalkaan on vain lyhyt matka, vaikka sekin tuntui pitkältä. En myöskään automatkan aikana päässyt puhelinpäivystyksen läpi, joten en voinut ilmoittaa tulostamme. Hyppäsin siis heti päivystyksen ovella autosta ulos Tarto sylissäni ja vaan marssin tiskin ohi huutaen ksylitolikoiran tulleen. Ja samantien Tarton ympärille ilmeistyi eläinlääkäri ja useita hoitajia, jotka kanyloivat molemmat etutassut glukoositiputusta varten ja hieroivat ravintogeeliä sen ikeniin. Eläinlääkäri oli mahdottoman taitava ja rauhallinen, otti tilanteen haltuun oli selvää, että Tarto sai niin hyvää hoitoa kuin mahdollista. Minut jopa komennettiin lattialle istumaan, koska olin pyörtymäisilläni kauhusta.

Kun Tarton hoito oli saatu kunnolla käyntiin, lähdimme eläinlääkärin käskystä hetkeksi ulos kävelemään. Palasimme takaisin parin tunnin päästä, ja sainkin viedä Tarton pissalle. Vaikka tyttöparka oli ihan tokkurassa, yhtäkkiä se tunnisti meidät ja alkoi heiluttaa häntää ihan innoissaan :) Nopeasti se kuitenkin väsähti entiselleen, mutta sain istuskella sen vieressä rauhassa samalla kun odottelin Samia töistä.

Kun sitten myöhemmin lähdimme kotiin, sovimme, että saan tulla hakemaan Tarton kotiin aamukahdeksalta. Siihen mennessä eivät Tarton glukoosiarvot olleet nousseet tarpeeksi, joten uusi aika sovittiin kahdeltatoista. Vielä silloinkaan eivät arvot olleet tarpeeksi hyvät, mutta sain kuitenkin käydä taas katsomassa Tartoa. Tässä vaiheessa se olikin jo paljon pirteämpi, ja tuntui aivan sanoinkuvaamattoman hyvältä nähdä se virkeänä häkissään. Se ei ollut aamulla suostunut syömään ja sitä oltiin "pakkoruokittu" ruiskulla, vaan heti kun olin sen vieressä se vetäisi (eläinlääkärin ihmetykseksi) ruokakuppinsa tyhjäksi :D Hassu tyttö! Kaiken lisäksi sille oli tehty sideharsosta ponnari, ja sain kuulla eläinlääkärin nukkuneen sen vierellä! Tartosta siis todella pidettiin niin hyvää huolta kuin mahdollista <3

Lopulta pääsin hakemaan Tartoa kotiin vasta iltakymmeneltä, vaan se ei haitannut kun tärkeintä oli saada se kotiin. Heti kun pääsimme eläinlääkäriin, Tarto tunnisti äänemme ja alkoi pitää aivan käsittämätöntä meteliä häkissään, enkä kyllä ole ikinä ollut niin onnellinen kuullessani sen haukkuvan. Hoitajien mukaan se oli koko ajan käyttäytynyt nätisti, ollut hiljaa ja antanut hoitaa itseään kauniisti, eivätkä he ennen häkkiin vilkaisua uskoneet, että ulina lähti "heidän Tartostaan" :)
Lähdin melkein heti kotiin päästyämme hakemaan vielä vanhempieni luota kauluria Tartolle, mutta kun tulimme takaisin kotiin se oli saanut toisesta tassustaan siteen pois ja haava oli auennut. Rättiväsyneenä ja lievästi stressaantuneena en voinut uskoa, että pitäisi vielä uudestaan lähteä lääkäriin, mutta onneksi sain vuodon tyrehdytettyä ja haavan sidottua uudelleen, eikä seurauksena sitten ollutkaan kuin kuivuneet verilätäköt eteisen lattialla... Ensimmäisen yön Sami ja minä nukuimmekin Tarton kanssa lattialla, ja heräsin tunnin välein antamaan sille pienen kourallisen ruokaa, sekä hieromaan ravintolisää sen ikeniin. Yö sujui kuitenkin hyvin ja ruoka pysyi sisällä.

Pari päivää siis ruokin Tartoa parin tunnin välein, mutta jo perjantaina sen vointi oli selkeästi tasaantunut eikä se enää ollut kovin väsynytkään. Viikonlopun aikana se oli jo aivan oma itsensä ja nyt on vaikea kuvitella sen missään tiputuksessa ikinä olleenkaan kun katsoo sen riehumista. Toistaiseksi sen kanssa pitää kuitenkin vielä ottaa rauhallisesti, ja vaikka kriittisin vaihe on ohi, mahdollisen maksavaurion vuoksi meille on varattu aika verikontrolliin ensi viikolle. Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että omakin ahdistus alkaa hiljalleen laueta, mutta on vaikea edes käsittää miten läheltä-piti -tilanne tuo oikeasti oli. Fetan kohdalla jouduin seuraamaan sitä, miten elämä pikkuhiljaa katosi koirastani pois, nyt näin miten kaikki meinasi olla ohi aivan silmänräpäyksessä. Kumpaakaan en halua kokea uudestaan, enkä osaa kuvailla miltä se tuntuu kun kaikki kääntyikin parhain päin. Kaiken lisäksi Lolalla alkoi loppuviikosta varmaankin helteistä johtuen ripuli, joka ei ottanut loppuakseen millään. Kotona siis riittää tekemistä kakka-aromien tuulettamisessa ja veriläikkien moppaamisessa, vaan ovatpahan kaikki ainakin hengissä <3