Hiljaista arkea

Lola nukkui pois 5. helmikuuta, kun muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Mietin pitkään sitä, teenkö oikean päätöksen - konsultoin eläinlääkäriä ja vietin unettomia öitä, ja silti lopullisen varmuuden sain vasta torstaina ennen eläinlääkärikäyntiä. Olimme molempien tyttöjen kanssa maankaatopaikalla, mutta Lola ei jaksanut enää kauheasti kävellä (juoksemisesta puhumattakaan) ja sen takajalat menivät alta pariinkin otteeseen. Se joutui käyttämään koko kroppaansa ja liikkuminen näytti enemmänkin raahautumiselta, enkä halua edes kuvitella millaisia kipuja sillä olisi ollut ilman tuhtia Rimadyl -annosta. Eläinlääkärissä koin vielä viimeisen järkytyksen, kun vaaka näytti enää 26 kiloa, ja viimeisten viikkojen herkkukuurista huolimatta kuukaudessa sen paino oli tippunut melkein viisi kiloa. Omat tunteet heittelivät surun ja helpotuksen välillä, ja sama jatkuu edelleen, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna tein varmasti oikean päätöksen. Ikävää ei kuitenkaan oikeat päätökset helpota.

Arki ilman Lolaa tuntuu kummalliselta, ja vaikka toisaalta yhden koiran (ja vauvan) kanssa on helppoa, olen edelleen sitä mieltä, että kahden koiran kanssa pääsee helpommalla. Olen ottanut hirveästi stressiä siitä, miten saan Tartolle tarpeeksi liikuntaa. Yksinään se ei juokse ja tuntuu, että päivät kuluvat lähinnä Tarton kanssa lenkkeilessä. Avuksi ollaan otettu frisbee ja pk -viestin alkeet, canicross ja koirakaverit. Tänään Tarppa sai viettää todellista ystävänpäivää, kun Jaana tuli ihanaisen Rolle -bortsun kanssa metsälenkille, ja 2,5 tuntia hujahti ohi vauhdilla. On ihanaa, kun oma koira on niin sosiaalinen, että se tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta olen itse aika tarkka siitä, etten huoli ketä tahansa vierasta rekkua leikkikaveriksi :D Kaihoten muistelen raskausaikaakin, kun itse tallustelin hyvin hitaasti ja tytöt painelivat hurjaa kyytiä milloin missäkin. On tässä tietysti jotain hyvääkin, Tarto käyttäytyy remmissä tosi hienosti, pikkumies saa vetää vaunuissa kunnon päikkäreitä ja mulla ei enää ole raskauskiloja karistettavaksi...

Luulen, että tämä yksikoiraisuus vaatii edelleen totuttelua niin mulla kuin Tartollakin, mutta onneksi vauva ja muutto ja valioliiga pitävät tiukasti arjessa kiinni...












PS. Mitäs tykkäätte blogin uudesta ilmeestä?

Lolan voinnista

Eläinlääkäri varoitteli, että Neurontin saattaa aiheuttaa ensimmäiset pari päivää voimakasta väsymystä ja sekavuutta, mutta Lolan vointi suorastaan romahti lääkkeen aloittamisen jälkeen. Se nukkui oikeastaan vuorokauden ympäri, sen takapää heitteli miten sattui ja meinasi pettää alta vähän väliä. Kun Lola yleensä varoo vauvaakin niin tarkasti, nyt tuntui ettei se nähnyt eikä kuullut mitään, mutta onneksi mitään vahinkoja ei silti sattunut. Edellispäivänä unohdin sitten antaa aamulääkkeen, enkä muistanut sitä ennen kuin huomasin Lolan olevan paljon pirteämpi kuin edellisinä päivinä. Neurontin on siis ilmeisesti todella jytyä tavaraa...

Eilen halusin sitten tarkkailla Lolan vointia vähän enemmän, ja kun Samikin oli päivällä kotona lähdimme molempien koirien kanssa pitkälle vaunulenkille. Lola tallusteli koko matkan aika hitaasti omaa tahtiaan, mutta vapaana innostui sentään vähän juoksemaan Tartonkin kanssa. Oli jotenkin niin liikuttavaa nähdä Tarton saavan hirveän pentuhepulin, kun Lolakin pääsi pitkästä aikaa mukaan :D Olen nimittäin tehnyt nyt pitkät vaunulenkit pelkästään Tarton kanssa ja vapaanakin se kulkee tiukasti reidessä kiinni eikä ymmärrä juoksennella itsekseen. Nyt Tarto koitti kovasti saada Lolaa painimaan kanssaan ja sen seurauksena ne melkein nappasivat yhteen, kun Lola ei siihen enää pysty ja rähisee vastaukseksi. Mutta kun me pysähdyimme vetämään leukoja pururadalle koiratkin innostuivat juoksemaan hurjaa rundia meidän ympärillä ja Lolakin vaikutti ihan omalta itseltään.

Lenkin jälkeen Lolliksesta kyllä huomasi miten väsynyt se oli, eikä se päässyt/jaksanut kiivetä sohvalle nukkumaan, mikä on siis todella poikkeavaa käytöstä siltä. Edelleen se on ihan rättiväsynyt eikä siitä saa oikein mitään irti, ja ajattelin ensi viikon puolella soittaa eläinlääkärille ja kysellä hieman muista lääkityksistä. Tuntuu niin pahalta nähdä Lola ihan sekavana, eikä koko touhussa ole mitään järkeä jos sen kanssa ei voi edes juurikaan ulkoilla. Neurontin on siis ihmisten epilepsiaan tarkoitettu lääke, eikä google ainakaan antanut kauheasti vastauksia sen käytöstä koirilla. Soittelin Kennelliitoonkin kysyäkseni sen varoaikaa, ja vaikkei koko ainetta löydy doping -listalta sen varoaika on 6 kk. Ja ihan vertailun vuoksi Rimadylin varoaika on 28 vrk...

Sain muutaman kuvan napattua tyttöjen touhuista ulkona ennen kuin akku sanoi itsensä irti. Lolan uuden Back on Track -loimenkin voi bongata kuvista, joskin se on ollut käytössä vielä niin vähän aikaa etten osaa sanoa onko siitä hyötyä vai ei. Ihanaa, kun päivällä on niin valoisaa, että kamera löytää Tartonkin lumikasojen keskeltä :)

Krooninen pankreatiitti

Mä niin kovasti toivoin, etten tällaista postausta joutuisi ikinä Lolan (tai minkään koiran) kohdalla kirjoittamaan, vaan minkäs teet. Eläinlääkäri soitteli tuloksista keskiviikkona, ja munuais- ja maksa-arvot olivat ihan kunnossa. Lolan veressä oli punasoluja alle viitearvojen, mikä voi viitata esim. vuotavaan vatsahaavaan, mutta ero oli kuitenkin niin pieni, että mitään johtopäätöksiä niistä ei voi suoraan tehdä. Suurin löytö oli kuitenkin Lolan cPl -arvo, eli haimaspesifinen lipaasi, joka oli selkeästi koholla ja kertoo siis kroonisesta haimatulehduksesta.

Diagnoosi vahvistetaan ottamalla cPl uudelleen 3 - 4  viikon kuluttua, mutta eläinlääkärin sanojen mukaan "sukutaustat huomioonottaen diagnoosi on kyllä varma." Olen siis Lolan kanssa samassa tilanteessa kuin olin Fetan kanssa muutama vuosi sitten.

Olen edelleen pienessä shokissa enkä tosiaan voi olla miettimättä, että mikä ihmeen haimatulehdusvelho oikein olen, kun kahdella koiralla on tismalleen sama sairaus - ja selkäkivut tietenkin lisäksi. Perinnöllisyyttä on varmaan tässä vaiheessa turha edes ruveta kieltämään? Kroonisen haimatulehduksen laukaisevia tekijöitä on kuitenkin olemassa, esimerkiksi rasvainen ja vähän valkuaista sisältävä ruokavalio, hapen puutos, tietyt lääkkeet tai haimaan kohdistuva trauma. Myös akuutti haimatulehdus voi johtaa kroonistumiseen, mutta mitään sellaista ei Lolalla ole ollut.
Sen tullessa meille vaihdoin sen ruoan heti todella vähärasvaiseen ( 6 % rasvaa) ja se voikin todella hyvin tätä light -ruokaa syödessään ja painon pudotessa. Vaihdoin sitten pikkuhiljaa rasvaisempaan ruokaan (13,5 %), kun sen paino tahtoi tippua hieman liian alas. Kroonisen haimatulehduksen ainut hoito on siis vähärasvainen ruokavalio.

Lolan vointi on muutaman kuukauden aikana huonontunut selvästi, ja on niin turhauttavaa, kun ei tiedä johtuvatko sen kivut selästä vai haimasta vai molemmista. Lenkillä selkäkivut näkyvät ainakin niin, että Tarton kanssa se ei enää halua painia, vaan kulkee mielummin omaa tahtiaan ja alkaa rähisemään, jos Tarto vaikka törmää siihen. Kotona taas on päiviä, kun Lola hakeutuu omiin oloihinsa ja menee eri huoneeseen kuin missä me muut ollaan eikä tule edes kutsusta.  Tästä huolimatta Lola on siis suurimmaksi osaksi edelleen ihan pirteä itsensä, enkä millään haluaisi ainakaan uskoa, että se on yhtä huonossa kunnossa kuin Feta oli diagnoosin saadessaan.

Selkäkipuihin saimme kuitenkin reseptin, ja koska mitään tulehduskipulääkkeitä ei voi haiman vuoksi antaa, saimme kuurin Neurontinia, ja sen lisäksi Antepsiniä vatsalaukun suojaksi. Mä olen aika tarkka siitä, että koiraa ei voi pitää jos sen täytyy olla jatkuvasti kipulääkityksellä ja ulkoilua yms. pitää rajoittaa, mutta toivon, että näistä lääkkeistä olisi apua niin, että ehkä jatkossa pärjäisi ilmankin...

Mä olen monta kertaa sanonut, että silloin, kun sain Fetan 14 -vuotiaana, en toivonut mitään muuta kuin että sillä olisi lonkat ja kyynärät terveet, koska ne oli mun käsityksen mukaan ainoat suuret terveysongelmat briardeilla. Fetan saadessa diagnoosin olinkin sitten todella järkyttynyt ja olen edelleen, Lolan oireiden alkaessa jo sitten tiesinkin, että mitä kannattaa tutkia ja etsiä. Krooninen haimatulehdus on eläinlääkäreiden arvion mukaan todella alidiagnosoitu sairaus, koska sen oireet ovat niin epämääräisiä. Laihtuminen, runsaat ilmavaivat, huonokuntoinen turkki, satunnainen ripuli ja apaattisuus ovat kaikki oireita, jotka liittyvät haimatulehdukseen, mutta voidaan helposti myös tulkita joksikin muuksi. Nuoremmalla koiralla haimatulehdus voi olla oireetonkin, mutta cPl -testi on aika helppo tapa todeta pelkkä alttius sairastumiselle. Tällä hetkellä missään ei lue briardien alttiudesta sairastua, ja ymmärrän kyllä hyvin ettei kaksi tai neljä (Lola, Feta, Herkko, Ossi) sairastunutta koiraa vielä kerro koko rodun alttiudesta. Mutta jos periytyvyys on tätä luokkaa tiettyjen linjojen sisällä, ei kai olisi ollenkaan huono ajatus perehtyä asiaan hieman lisää?

Tiedän, että silloin kun päädyin ottamaan Lolan, monet ihmettelivät miksi otin itselleni taas Chaccado -koiran. Mä en kuitenkaan osaa ajatella niin, että on Chaccado -koiria ja Smooth Breeze -koiria ja mitälie, on vaan kivoja koiria ja sitten niitä muita. Tiesin, että Lolan ottaminen ei ehkä olisi järkevää, kun oletettavasti pentu oli tulossa ja Lolakin saattaisi sairastua. Mutta Lola tarvitsi kotia ja mä tarvitsin ihan yhtä kipeästi koiraa. Ja nyt tästä diagnoosista huolimatta Lolan ottaminen on yksi parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt. Tekstistä taisi tulla vähän sekavaa, mutta sekavat on ajatuksetkin.

#briard #brienpaimenkoira #krooninenhaimatulehdus #haimatulehdus #pankreatiitti

Lollis lääkärissä

Vaikka kovasti olisin halunnut uskotella itselleni, että Lola voi hyvin, en enää pystynyt sivuuttamaan sen muuttunutta käytöstä ja kummallista oireilua ja nyt olenkin panikoinut sitten oikein urakalla. Jatkuva ongelma on ollut Lolan painon ylläpitäminen, ja paino onkin vaihdellut 27 - 30 kilon välillä. Nyt se painaa tosiaan tuon 30 kg, mutta on edelleen liian laiha vaikka saa valtamat määrät ruokaa. En ole kuitenkaan voinut syöttää sille mitä tahansa herkkuja, koska jos ongelma on ruuan imeytymisessä ja johtuu vaikka jostakin sairaudesta, ei liian rasvainen ruokavalio tee sille hyvää. Sillä on myös aivan mielettömät ilmavaivat (ruuasta riippumatta) ja parin kuukauden aikana se on kahdesti oksentanut valkoista vaahtoa?

Viime aikoina Lolan käytös on siis muuttunut myös, ja ensimmäisen kerran hermostuin, kun se ei suostunut lähtemään ulos vaan makasi sitkeästi sängyn alla. Se ei enää siedä Kintaan ja Tarton päätöntä riehumista, eikä halua samalla tavalla leikkiä Tarton kanssa ulkona vaan murisee niin, että Tarto todella ymmärtää jättää sen rauhaan. Kun se ennen nukkui iltakymmenestä aamukymmeneen asentoaan vaihtamatta, nykyään se vaihtaa paikkaa useasti yön aikana ja on levoton. Lola myös läähättää koko ajan.

Viimeinen pisara oli sunnuntainen juoksulenkki. Karkasimme Lolan kanssa ihan kahdestaan juoksemaan, ja olin niin tyytyväinen itseeni, kun ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen vajaa neljän kilometrin lenkki sujui niin helposti ja hyvällä vauhdilla. Lola jaksoi ihan hyvin mukana, mutta kotiin päästyä sen käytös oli todella kummallista ja siitä näki selvästi sen olevan hyvin kivulias. Onneksi kaapista löytyi Rimadyliä, jonka saatuaan se paineli nukkumaan ja heräili myöhemmin huomattavasti paremmassa kunnossa. 

Pelkkä ajatus siitä, että koirilla on kipuja on ihan sietämätön, ja olisin kyllä aika vastuuton äitikin jos en olisi huolissani kivuliaasta koirasta, kun on pieni vauva kotona. Tietenkin luotan Lolaan ihan täysin, mutta tällä hetkellä on siis tärkeintä saada Lolan oloa helpotettua, ja selvittää kivun syy jos se on selvitäkseen. Kävimme siis tänään Koira-Kissaklinikalla, jossa eläinlääkärin kanssa teimme sotasuunnitelmaa Lolan ongelmien selvittämiseksi. Inhoan sitä, kun koiralla on "jokin hätänä", mutten yhtään tiedä mikä, varsinkin kun vaihtoehtoja on lukemattomia. Päädyimme kuitenkin ottamaan Lolasta todella kattavat verikokeet, joista voi sen sukutaustan huomioonottaen selvitä jo paljonkin. Verinäytteistä tutkitaan siis PVK, maksa- ja munuaisarvot, veren proteiiniarvot, elektrolyytit, kvantitatiivinen haimaspesifinen lipaasi sekä B13 -vitamiini ja folaatti.

Yleistutkimuksessa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa, ja Lola antoikin lääkärin tutkia hienosti. Kerroin myös aikaisemmin hoidetuista selkävaivoista, ja Lola aristi todella voimakkaasti selkää lannerangan alueelta, eli siis samaa aluetta kuin aikaisemmin. Yllätyin siitä, miten kovaa kipua pelkkä selän painaminen aiheutti, ja yhtä voimakas kipureaktio tuli eläinlääkärin tutkiessa etureisiä. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että selkä oireilee jälleen, ja ensi viikolla tulevien verikokeiden tulosten perusteella selviää sitten, onko jossain muuallakin vaivaa.

Lolan juoksulenkit olivat nyt ainakin tässä, ja sen liikkeitä ja käyttäytymistä pitää tarkkailla muutenkin ulkoillessa. Tartollekin pitää hommata jostain leikkikaveri, jos Lolan kroppa ei rajua painia enää kestä. Nyt vaan toivon kovasti, ettei verikokeissa löydy mitään ettei sen ruokavaliota tarvitse sen enempää tarkkailla ja saan edes hemmoteltua sitä erilaisia herkuilla :)

Ja vaikka oma olo onkin aika surkea, Lola on siis edelleen suurimman osan ajasta pirteä ja pirullinen oma itsensä. Lääkärikäynti taisi olla aika rankka kokemus, mutta iltaruokaa kohden sillä on tapana piristyä ;) Nyt kun vielä löydän jostain Back On Trackin hyvillä alennuksilla...

Loppu ahmimiselle

On jo käynyt selväksi, että olen "hieman" panikointiin taipuvainen mitä tulee koirien terveyteen, ja olen muutaman yön valvonut kauhuissani ihan varmana siitä, että Tarto saa vatsalaukunkiertymän. Se hotkii ruokansa muutamassa sekunnissa ja puhisee ja röyhtäilee tuskaisena pari tuntia syömisen jälkeen. Netissähän pyörii erilaisia "10 asiaa, jotka jokaisen koiraihmisen tulisi tietää" - videoita, ja yhdessä neuvottiin helppo kikka ahmimisen ehkäisyyn - pallo ruokakuppiin. En sitten tiedä muiden koirista, mutta Tarto nosti pallon pois kupista, hotkaisi ruokansa ja laittoi pallon sitten takaisin kuppiin... Vatsalaukunkiertymän ehkäisyssä tärkeää on myös liikunnan välttäminen ennen ja jälkeen syömistä ja olen siitäkin tosi tarkka, mutta kun Tarton elämä on yhtä riehumista ja hyppimistä ja Kintaan jahtaamista niin sen käytöstä on vaikeaa rajoittaa :/

Päätin siis hankkia Tartolle joululahjan vähän etukäteen, ja kävin Petolasta ostamassa sille Northmaten Green -ruokakupin. Näitä ns. ahmimisenestokuppeja on ollut myynnissä jo jonkin aikaa, ja vaikka aluksi suhtauduinkin hieman skeptisesti, niin nyt olen aivan myyty.  Kaadoin siis turvotetun ruuan ympäri alustaa ja Tarto söi kauan! Siis todella kauan. Kun ruokaa pitääkin metsästää ja työnnellä ja koittaa lipoa kielen kanssa suuhun, Tarto sai aikaa kulumaan yli 20 minuuttia. Ja tuota ei voi pistää edes alkuhämmennyksen piikkiin, sillä sama on jatkunut nyt jokaisella ruokailulla. Syömisen jälkeen Tarto ei enää vaikuta ollenkaan niin tuskaiselta, ja kaiken lisäksi se väsyy syödessään :D

 

Nyt kun Tarton vatsalaukku on siis tältä erää turvassa, voin keskittyä panikoimaan Lolan vointia. Löysin pienen patin sen toisen takimmaisen nisän vierestä ja ei se ainakaan mikään finni ole. Lola on muutenkin käyttäytynyt hieman erikoisesti viime aikoina ja tarkkailen nyt sen vointia ja odottelen juoksujen loppuun ennen kuin painelen itku kurkussa lääkärille. (Oikeasti lemppari-ell on nyt joululomalla ja odotan vain, että hän tulee takaisin töihin...) Sain Lolliksen kuitenkin ilmoitettua Turun tammikuun näyttelyyn ja kuten näkyy, molemmat tytöt ovat näyttelykunnossa :D

Synttäritytöt

Meillä marraskuu on todellinen synttärikuukausi, sillä omieni lisäksi Lolan ja Kintaan synttärit osuvat samalle kuulle. Lola siis täytti eilen jo kuusi vuotta, ja Kinnas neljä vuotta 23. päivä. Tiedän, että tämä on vähän hassua, mutta mua jännitti kovasti Lolan synttärit ja nyt vielä enemmän, mulla ei nimittäin ole ollut koiraa joka olisi elänyt edes seitsemänvuotiaaksi. Onhan meillä toki kotona ollut koiravanhuksia, mutta haaveilen kovasti omasta höperöstä ja vähän pulskasta mummokoirasta. Lola on kuitenkin todella hyvävointinen, eikä mikään siis viittaa siihen, että se olisi hetkeen lähdössä mihinkään. Itseasiassa päinvastoin, se muistuttaa innostuessaan enemmänkin pentua ja eilen viimeksi se törmäili huonekaluihin leikkiessään, kun ei kyvyt riitä ympäristön havainnointiin samalla... 

Kissoistahan mulla ei olekaan aikaisempaa kokemusta, enkä tiedä milloin niiden oikein pitäisi aikuistua. Mitään sellaista ei Kintaassakaan ole näkyvissä, edelleen se leikkii ja härnää Tartoa kaikki päivät, mutta hyvä niin. Jostain syystä siitä on tullut naurettavan ahne, se mm. hiippailee syömään koirien turpoamassa olevat ruuat heti, kun silmä välttää ja jäätelöä on turha edes yrittää syödä ilman, että Kinnas koittaa ottaa oman osansa... Yhtenä päivänä se syöksyi hellalle juuri, kun olin nostanut paistinpannun (kanaa) siitä pois. Kinnas kuitenkin selvisi onneksi ilman sen suurempia vahinkoja, vaikka itse sain vähän osumaa laittaessani sen tassua vesihanan alle ;) Neljä vuotta on kuitenkin jo pitkä aika ja aika harva nelivuotias on vielä kaksinkertainen hengenpelastajin. Hurja kiitos siis Leenalle ihanasta kissatytöstä!

Vauvan suhteen Lola ja Kinnas ovat jatkaneet hyvin suvaitsevaista linjaansa, ja Kinnaskin tulee mielellään vauvan lähelle makoilemaan, mutta vain jos minä tai Sami olemme siinä myös. Lola taas käyttää hyväkseen kaikki hetket, kun vauva on lattialla, ja asettuu aina niin, että sen pää osuu vauvan kainaloon. Pikkumies kyllä löytää ihanantuntuisen turkin heti ja repii sitä innoissaan, mutta se ei aiheuta Lolassa minkäänlaista reaktiota. Näin puolentoista kuukauden jälkeen en voi kuin olla tyytyväinen siihen, miten hienosti kaikki eläimet ovat vauvaan suhtautuneet ja odotan innolla sitä, kun pikkumieskin alkaa ymmärtää eläinten päälle jotain :D Huomaan kuitenkin myös olevani taas enemmän surullinen Fetan kohtalosta, olin nimittäin suunnitellut sen olevan hyvin suuressa osassa sitten, kun saan lapsia. Onneksi näitä eläimiä nyt kuitenkin riittää ja saamme juhlia vielä monet syntymäpäivät samalla kokoonpanolla!

Vauva -arkea

Kuten varmasti facebookista viimeistään on selvinnyt, meille syntyi lokakuun lopussa pieni poikavauva. Sunnuntaina 19.10 olin antanut koirat vanhemmilleni hoitoon toiveikkaana, josko tulisi jo lähtö synnärille... Ne toiveet kuitenkin karisivat päivän mittaan ja illalla olin taas oma ärtyisä itseni ja kiukuttelin, kun vauva ei ymmärrä syntyä ollenkaan. Ajelimme sitten iltamyöhään porukoilleni hakemaan koirat takaisin kotiin, ja juuri kun ajoimme kotiin parkkipaikalle multa meni lapsivedet. Kovin toiveikkaana soittelin tyksiin, josko saisin olla vielä yön kotona, mutta lupaa ei annettu ja lähdimme heittämään uudestaan (hyvin närkästyneitä) koiria hoitoon :D Kolmen aikaan yöllä poika sitten syntyikin eikä koirien tarvinnut olla yötä yksin kotona, eli kaikki sujui oikein hyvin :)

Koska olimme vauvan kanssa molemmat hyvävointisia, pääsimme jo keskiviikkona kotiutumaan ja vaikka oli ihanaa olla pari päivää rauhassa vain vauvaan tutustuen, oli vielä ihanampaa päästä kotiin ja rauhassa aloitella arkea koko perheen kesken. Muistan kun kesken synnytyksenkin mietin, että olisi vaan ihanaa päästä tyttöjen kanssa ottamaan nokoset :DD

Sami tuli siis hakemaan meitä sairaalasta, ja tytöt olivat takaluukussa odottamassa. Pysähdyimme kotimatkalla maankaatopaikalla, niin että ne saivat hetken riehua kanssani ulkona ja päästää suurimmat energiat ulos. Menin koirien kanssa edeltä kotiin ja Sami tuli vauvan kanssa perässä, ja päästimme ne yksitellen haistelemaan vauvaa. Lola marssi hyvin määrätietoisesti tutkimaan turvakaukalon sisältöä, lipaisi vauvaa poskelle ja kävi heti sen viereen makuulle. Uskoisin kyllä, että Lolan aikaisemmat kokemukset pienistä lapsista auttoivat, se kun tiesi heti mistä on kysymys. Tarto suhtautui tosin ihan yhtä hienosti, joskin vähän uteliaammin ja halusi koko ajan käydä nuuhkimassa pikkuista. Kinnas oli ainoa hieman järkyttynyt, ja ensimmäiset pari päivää se pysytteli omissa oloissaan.

Näiden kolmen viikon aikana sama meno on jatkunut, ja olen todella tyytyväinen koirien käytökseen. Kertaakaan ei ole tarvinnut puuttua mihinkään ja vauva on selkeästi osa omaa porukkaa. Lola käy mielellään vauvan lähelle makaamaan, enkä olisi uskonut, että noin kömpelö koiraa hallitsee niin tehokkaasti liikkeensä, ettei se vahingossakaan osu vauvaan. Tarto taas on siirtynyt öisin nukkumaan pinnasängyn viereen, ja edelleen se käy säännöllisin väliajoin katsomassa, että vauvalla on kaikki hyvin. Se myös reagoi erilaisiin itkuihin - pieni nälkäkitinä ei aiheuta mitään reaktioita, mutta kun vauva karjuu vaikka vatsavaivojaan Tarto ryntää heti sen luo. En ole missään vaiheessa estänyt koirien pääsyä vauvan luo, vaan päinvastoin antanut niiden aina tutkailla ja haistella silloinkin, kun vauva itkee, jotta ne tottuvat kaikkiin ääniin (ja hajuihin). Jos meillä on ollut vieraita, Tarto voi hieman vahtia, mutta mun mielestä se on ihan suotavaakin. Myös Kinnas on lämmennyt viime viikkojen aikana, ja nykyään se pyörii jaloissa ja sylissä ihan niinkuin ennenkin.

Ensimmäinen vaunulenkki tehtiin noin viikko synnytyksestä, ja pikkumies nukahtaa onneksi samantien, kun pääsee raittiiseen ilmaan. Meillä on ihan huippuhyvät vaunut, Brion Happyt, joiden kanssa voi kulkea vähän epätasaisemmassakin maastossa eikä koirat saa niitä heti kaadettua ;) Vielä en ole kokeillut lenkittää molempia koiria ja vaunuja yhtä aikaa, mutta molemmat kulkevat yksittäin tosi nätisti. Tarto tekee jonkinlaista paimennusta koko lenkin ajan, se marssii koko ajan edestakaisin mun ja vaunujen väliä ihan kuin varmistaakseen, että pysytään kasassa :D Tarto myös yllätti positiivisesti yhdellä iltalenkillä, kun vastaan tuli Samin kaveri aivan järjettömässä kännissä ja koitti jutella meille jotain. Tarto meni heti miehen ja mun ja vaunujen väliin ja aloitti todella vakuuttavan murinan. En halunnut puuttua siihen mitenkään, ja mieskin uskoi, että on parempi jatkaa matkaa... Ja heti kun "tilanne" oli ohi, Tarto oli taas oma iloinen itsensä.

Vaikka meillä ei vielä mitään varsinaista päivärytmiä olekaan, olen pikkuhiljaa päässyt koirienkin kanssa ulkoilemaan enemmän. Ensimmäiset pari viikkoahan ne olivat aika vähäisellä liikunnalla, ja tunsin jo hirveää syyllisyyttä, vaikka eivät ne tainneet mitenkään suuremmin kärsiä. Nyt olen ehtinyt jo Tarton kanssa hieman tokoilemaan, ja parina iltana ollaan tehty Samin kanssa yhdessä vähän pidempi iltalenkki vaunujen kanssa niin, että koirat pääsevät juoksemaan vapaana myös. Sen lisäksi, että koirat tarvitsevat ulkoilua, pysyn itsekin järjissäni, kun saan vähän liikuntaa...

Synttärisankari ja PK -rotumestikset

Tarto tosiaan täytti perjantaina jo kaksi vuotta, enkä oikein ymmärrä, että mihin se pentu katosi. Se saattaa johtua siitä, ettei se ole kadonnut mihinkään, sillä Tarto on edelleen todella pentumainenja hyvä niin. Fetahan oli sellainen vanhana syntynyt ja Lola on aika samaa sarjaa, joten yksi vähän hitaammin kypsyvä on mukavaa vaihtelua :D Hurjasti onnea vielä täälläkin kaikille Ab Imo Pectore B -pennuille! :)

Eilen ajelin sitten aamulla Haunisiin seuraamaan PK -rotumestiksiä, jossa oli siis mukana kiitettävä joukko briardikisaajia. Pääsin näkemään Alpon ja Variksen tottisosuuden, ja ne olivat kyllä molemmat hienoa katsottavaa. Muutenkin oli kiva nähdä tuttuja, ja kyllähän Lola ja Tartokin pääsivät mukaan ihmettelemään pk-touhuja. Mä kyllä nostan hattua kaikille, jotka noissa lajeissa kisaavaat - en ymmärrä, miten joku selviää siitä jännittämisestä, kun yhden osuuden jälkeen onkin vielä pari lisää jäljellä, hyi :D

 Puolenpäivän jälkeen mun voimat oli niin lopussa, että ajelin suosiolla kotiin päiväunille, mutta pientä intoa kisoista tarttui tällaiseen tokoihmiseenkin. Tarto on todistanut pystyvänsä hyppäämään metrisen esteen, ei tosin käskystä vaan ihan hyppäämisen ilosta :D Tänään kokeilin sitten ottaa molempien kanssa pienet tokotreenit korkealla vietillä. Tarton kanssa en ole edes mitenkään viettiä koittanut nostaa, se on muutenkin vauhdikas eikä tokoon korkeaa viettiä tarvita, mutta se teki kaiken niin upeasti, että olisin voinut tätäkin kokeilla aikaisemmin. Se on helppo innostaa, mutta pysyy silti koko ajan käskyn alla ja liikkeet olivat tosi näyttäviä. Lolan kanssa kokeilin tosiaan samaa, ja kai sekin lasketaan onnistumiseksi, kun se riehaantuneena puraisi mua reiteen... :D Tällaisia treenejä kyllä pitää ainakin Tarton kanssa ottaa jatkossakin, varsinkin kun lyhyen treenin jälkeen oltiin kaikki kolme ihan väsyneitä!

Meillä haisee

Nyt kun Samikin pystyy taas kävelemään meillä on elämä helpottunut huomattavasti, joskin mun kävelyni muuttuu koomisemmaksi päivä päivältä. Se tekee mullekin kuitenkin hyvää päästä vähän ulkoilemaan, ja selkätuen, kompressiosäärystimien ja kunnon lenkkareiden avulla jaksan talsia lenkin tyttöjen perässä. Ja niin kuin olen kirjoittanut ennenkin, koirista saa kyllä päikkäriseuraa lenkin jälkeen :) 

Mulla kävi myös hyvä tuuri, sillä sain Tarton ilmoitettua tokokokeeseen ja treenattiinkiin siihen vielä. Tarto päätti kuitenkin aloittaa juoksut, joten kisa jäi sitten väliin ja seuraavaan menee varmaankin hetki. Vähän mua harmittaa, kun olin niin vakaasti päättänyt, että saisin sen kanssa kisaoikeuden voittajaan vielä tämän vuoden puolella. Toisaalta Tarppa on edelleen vähän epävarma ja pentumainen, joten iän karttuminen tekee sille pelkästään hyvää. Tartohan täyttää nyt perjantaina jo kaksi, joten vähän ikäkriisiä pukkaa...

Koirat ovat muutenkin pitäneet meidät kiireisenä, molemmat saivat luita syötyään niin järjettömän ripulin, että ravattiin pari yötä niiden kanssa ulkona lähes tauotta ja nyt kun siitä on toivuttu, on ohjelmassa ollut luonnollisestikin suihkupäiviä ja turkkien selvittelyä. Lolasta on kampaamisen suhteen tullut ihan kauhea, en saa yhtään kammata Tartoa rauhassa ilman, että Lola koittaa koko ajan tunkea itseään kamman alle :D Se ei siis tosiaan suhtautunut kampaamiseen näin innokkaasti vaikka vuosi sitten, mutta pitää kai olla tyytyväinen :D Jouduin käväisemään Lolan kanssa myös eläinlääkärillä, sillä sen alapää haisi niin pahalla, että pelkäsin sen saaneen kohtutulehduksen tms. Lolan kohtu ultrattiin, mutta niin ultra kuin pissanäytekin oli ihan kunnossa, ja eläinlääkärin diagnoosi oli endometriitti, emätintulehdus tai "ehkä tää koira vaan haisee pahalta" :D Jokatapauksessa sain ohjeen jäädä seuraamaan Lolan vointia, eikä mitään oireita ole tuon lääkärikäynnin jälkeen esiintynyt. Valeraskauksien vuoksi Lolan leikkaus on kuitenkin välttämättä edessä, varmaankin vielä tämän vuoden puolella.

Haastetta ulkoiluun...

Koirien ulkoiluttaminen on muuttunut meillä viime aikoina melko hankalaksi. Pitkät remmilenkit molempien kanssa ovat historiaa, kun tämä mun etureppu ei ainakaan hetkeen ole katoamassa mihinkään. Usein kyllä lähden kävelemään reippaasti, mutta aika nopeasti reippailu muuttuu epämääräiseksi vaappumiseksi :D Myös selkä temppuilee eli tosiasiat on pakko hyväksyä ja keksiä jotain uutta tilalle koirien aktivoimiseksi.

Toki täältä löytyy tuo toinenkin ulkoiluttaja, mutta Samillapa menikin maanantaina nilkka futistreeneissä niin pahasti, että koirien ulkoilutuksen lisäksi kaikki muukin tekeminen on tällä hetkellä mun vastuulla. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, miten kauan nilkan kestää toipua, mutta tuskimpa Sami kepeistä ihan hetkessä pääsee eroon. Onni onnettomuudessa on se, että jäin itse nyt lomalle ja pystyn ainakin viettämään koirien kanssa mahdollisimman paljon aikaa.

Mä uskon vakaasti siihen, että täyspäinen koira pärjää välillä vähän vähemmälläkin liikunnalla ja treenaamisella. Siitä huolimatta tunnen välillä syyllisyyttä, kun en vaan pysty niiden kanssa touhuamaan samalla tavalla kuin ennen. En sitten tiedä, miten ne alkavat osoittaa mieltään tästä jatkuvasti laiminlyönnistä, mutta toistaiseksi ei mitään oireita ole ilmennyt :D

Tällä hetkellä tytöt saavat siis olla aika paljon vapaana ja riekkua keskenään. Mulle on kaiken helpointa ajaa jonnekin, jossa voin päästää ne vapaaksi ja tallustella omaa tahtiani samalla, kun ne riehuvat minkä kerkeävät. Onneksi noita on nyt sitten kaksi, koska todellakaan tiedä miten saisin ne liikkumaan samalla tavalla ilman leikkikaveria :) Myös kepit ja frisbeet ovat pop - Tarto juoksisi lelujen perään vaikka itsensä hengiltä. Muutaman kerran olen ajanut molemmille (hyvin lyhyttä) jälkeä, ja pienikin nenänkäyttö saa ne ihanan väsyneeksi.

Vaikka ulkoilun määrä onkin vähentynyt, molemmat koirat saavat huomiota varmasti jopa enemmän kuin ennen. Olemme molemmat siis kotona, ja koirat ovat mukana ihan kaikissa arkipuuhissa. Laitan sitten pyykkiä kuivumaan tai imuroin, kolme karvanaamaa on koko ajan apuna. Huomaan myös puhuvani niille lähes taukoamatta, joten järkikin tässä on kai katoamassa... Kaikkein suloisimpia eläimet ovat kuitenkin silloin, kun tulen makuuhuoneeseen lepäämään. Ne ryntäävät kauhealla kiireellä aina mukaan ja nopeasti asettuvat omille paikoilleen kuorsaamaan. Ilmeisesti säännölliset lepotauot sopivat siis niillekin :)

Eilen koirat saivatkin sitten vähän erilaista aktivointia. Aamupäivällä nappasin Lolan mukaan, kun kävin vähän töissä auttamassa, ja palkaksi se sai aamukävelyn Kupittaanpuistossa, pari ranskalaista ja pihviä! Raukka oli niin itseään täynnä, että kotona kompuroi heti portaissa ja murisi leuhkana jo ennen kuin pääsin kotiovesta sisään :') Äiti tuli sitten iltapäivällä Auran kanssa nappaamaan mut ja Tarton kävelylle jokirantaan, jossa oli tapahtumia maalaismarkkinoista mielenosoitukseen. Kävely ihmismassojen keskellä teki Tartolle tosi hyvää ja se käyttäytyi tosi reippaasti koko matkan. Hirveästi se vetää, mutta namin ja vinkupallon kanssa se totteli nätisti ja loppumatkalla se väsyi niin, että totteli ilman lahjontaakin. Matkaan mahtui pari bussimatkaakin, mutta ne olivat selkeästi ihan tuttu juttu ennestään. Itse olin eniten liikuttunut, kun keskustassa nuori mies pomppasi ravintolasta kyselemään Lolan perään heti fawnin briardin bongattuaan. Kyseessä oli siis Lolan omistajan poika, ja koitankin nyt sopia nopeasti treffit koko poppoon kanssa, että pääsevät pitkästä aikaa moikkaamaan Lolleroa :)

Olin itse aivan kuollut kaupunkireissun jälkeen, mutta niin oli kyllä Tartokin. Koko loppuillan se nukkui naurettavan sikeästi niin, että mulla oli aikaa taas puuhailla Lolan kanssa. Jälleen kerran ilman koiria pääsisi varmasti helpommalla, mutta sitten en itse liikkuisi tämänkään vertaa, enkä tosiaan tiedä miten enää osaisin tehdä kotonakaan yhtään mitään ilman tyttöjen läsnäoloa. Koitan vaan lohduttautua sillä, ettei tämä vaihe kestä loputtomiin ja kohta pääsen lenkkeilemään ja treenaamaan taas kunnolla.

Apua helteisiin

Kovin heikosti on tullut blogia päiviteltyä, lähinnä siitä syystä ettei mitään erikoista ole oikeastaan tapahtunut. Olen pitänyt viikon kesälomastani, jonka aikana tuli karattua Tallinaan viikonlopuksi juhlistamaan vanhempien viiskymppisiä. Olin etukäteen aika hermona tyttöjen hoitopaikasta, ja lopulta koirat päätyivät Samin vanhempien luokse hoitoon. Hermoiluista huolimatta hoitoreissu oli ilmeisesti sujunut oikein mallikkaasti ja tytöt nukkuivat monta päivää väsymystään pois. Kinnas -parka jäi reissun ajaksi kotiin ja vaikka sitä käytiinkin täällä ruokkimassa ja leikittämässä, silti kävi sitä vähän sääliksi. Se on tottunut niin jatkuvaan huomioon ja ihmisten seuraan, että vielä pari päivää reissun jälkeen se kulki vessaankin perässä ja tunki syliin joka välissä :) Tällaisen lauman hoitoon saaminen ei olekaan enää mikään ihan itsestäänselvyys, mutta onneksi kaikki sujui niin hyvin, että ehkä saadaan ne hoitoon jatkossakin, jos sellainen tilanne tulee.

Muuten aika onkin kulunut pitkälti hellettä pakoillessa, ja olen aivan epätoivoinen, kun en tiedä millä saisin koirien oloa viilennettyä. Meillä on siis tosiaan sisällä tuskaisen kuuma eikä juuri ole keinoja tilanteen helpottamiseksi. Tuulettimet ovat päällä vuorokauden ympäri, ikkunat ovat öisin auki ja päivisin taas pidän verhoja kiinni. Kinnas tuo hieman haasteita ikkunoiden aukipitämiseen ja välillä olen jo heitellyt märkiä pyyhkeitä koirien niskaan, kun olo käy oikein tukalaksi. Otan siis mieluusti vinkkejä vastaan! Vuokranantaja kieltää ilmastointilaitteet, joten sitäkään on turha miettiä. Uiminen onkin ollut paras tapa pitää tytöt viileinä ja tarjota niille liikuntaa, koska mitään pitkiä lenkkejäkään en "hieman" hysteerisenä uskalla tehdä :D

Onneksi molemmat koirat menevät uimaan mielellään, vaikka Lola nauttiikin enemmän rantavedessä pluttaamisesta ja vesialueen vartioinnista. Vaikka Tarto muuten onkin pomon asemassa, vedessä kaikki menee päälaelleen ja Lola vahtii vettä ja pitää ihan uskomatonta mölinää. Se haukkuu ja ulisee eikä päästä Tartoa uimaan kunnolla :D En ole edes viitsinyt siihen puuttua, kun se nauttii niin kovasti eikä se vaikuta tilanteeseen kuivalla maalla. Toisaalta Lola unohtaa muutenkin käytöstavat kokonaan mereen päästessään, se karkaa veteen heti, kun silmä välttää eikä taatusti tule pois ensimmäisestä käskystä...

Mulla on kameran muistikortti täynnä kuvia tyttöjen uimareissuista, mutta tässä muutamia mun suosikkeja parin viime viikon ajalta. Merivedessä uimisen seurauksena molempien turkit ovat karmeassa kunnossa, ja olen kateellinen kaikille, jotka voivat uittaa koiriaan järvivedessä... Toisaalta Lolan näyttelytkin taitavat tämän vuoden osalta olla ohitse. Messariakin jo vähän mietin, mutta meillä taitaa silloin olla muita kiireitä :D