Lonkkakuvat

Ramos oli tänään Paimiossa Livian klinikalla virallisissa lonkka-, selkä- ja kyynärkuvissa. Jännitin kyllä taas ihan hirveästi, mutta kuvathan näyttivätkin oikein hyvältä! Vähän lonkkamaljat saisivat olla syvemmät, mutta pääasia on, että ne ovat ihan terveet eivätkä rajoita harrastamista lainkaan! Kyynärät ja selkä taas olivat ihan priimaa, joten nyt voi hyvillä mielin odotella Kennelliiton lausuntoa ja jatkaa treenaamista ilman tekosyitä ;)

Mitä meille kuuluu

Blogin päivittäminen on unohtunut kokonaan, lähinnä siitä syystä, ettei mitään erikoista ole tapahtunut ja ajanhallinta on kevään aikana ollut kovassa kriisissä. On koulua, töitä, pitkiä yksinhuoltajajaksoja ja vaikka mitä, mutta pääasia on kuitenkin se, että meillä on kaikki hyvin.
Ramos ehti tammikuussa täyttää kaksi, ja nyt täällä asuukin sitten kaksi kaksivuotiasta, jotka ovat supertärkeitä toisilleen. Välillä saan pelkällä katseella Rampen riehaantumaan nollasta sataan, mutta Lukan kanssa se käyttäytyy kuin unelma ja sietää vähän liiankin kovia otteita onnellinen virne naamallaan.



















Ramoksen kanssa tärkein päämäärä piti tänä keväänä olla canicross -kisat Ohkolassa ja Jämissä, mutta nyt näyttää pahasti siltä ettei päästä osallistumaan kumpaankaan. Osittain se johtuu päällekkäisyyksistä aikatauluissa, mutta ei myöskään olla tarpeeksi hyvässä kunnossa kisaamista ajatellen. Toki tässä kunnossa juostaisiin varmasti ihan hyvä tulos, mutta mun asennevamman vuoksi se ei riitä, vaan pitää päästä voittoaikoihin kiinni. Se, että tekee parhaansa ei riitä kyllä ollenkaan, jollei se riitä kärkisijoille :D

Kaiken lisäksi olen onnistunut saamaan Ramoksen ihan totaalisen jumiin. Kun päivittäin ei ole aikaa tehdä treenilenkkiä, repäisen sitten oman mielenterveyteni takia aina kun mahdollisuus lenkkiin tulee, niin että joko juostaan tukka putkella tai sitten kävellään toistakymmentä kilometriä, enkä ole panostanut tarpeeksi lämmittelyyn ja venyttelyyn. Ollaan myös tehty paljon remmilenkkejä, jotka ei tietenkään ole sitä optimaalista liikuntaa koiralle. Nyt Ramoksella on kuitenkin hieronta heti ensi viikolla ja panostetaan leppoisaan ulkoiluun ilman mitään tulospaineita ja sport trackeria, kunnes Ramos on taas pelikunnossa. Itseasiassa juuri tultiin kotiin parhaalta mahdolliselta iltalenkiltä - Rampe saa pellolla liikkua omaan tahtiinsa (=juosta kuin heikkopäinen) ja mulla on taskut täynnä nakkeja seuraamispätkiä varten :) Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvillekin on nyt varattu aika kesäkuun alkuun, joten niidenkin pohjalta tiedetään sitten missä mennään.

Tänään oli muutenkin mukavan poikkeuksellinen päivä, kun Riina vinkkasi olevansa Turussa kisaamassa, ja päästiin tapaamaan ihana Ohmi -penska. Ramos pääsi myös ensimmäistä kertaa agilitykisoihin ja halliin mennessä se muistutti hihnan päässä lähinnä vappupalloa, tassut ei juuri osuneet maahan. Yllättävän nopeasti sain sen kuitenkin nakeilla ja pallolla haltuun, ja saatiin jopa muutama onnistunut seuruupätkä ja kaukkarit siellä häiriön keskellä. Väsähtämisen jälkeen alkoi hulluttelu taas, mutta toisaalta vika löytyy kyllä vahvasti remmin toisesta päästä. En aina ihan tiedä miten suhtautuisin sen käytökseen, kun se ei ole aggressiivinen eikä tottelematon vaan niin aidon onnellinen ihan kaikesta mitä ympärillä tapahtuu :D Kotona se jaksoi hetken kiehnätä onnesta lattialla ja sammui sitten aivan totaalisesti, joten tällaisia sosiaalistamisreissuja pitää kyllä tehdä useammin.

Varpaan kohtalo

Tarton oikeasta takajalasta meni varvas sijoiltaan juhannusaattona ja vaikka sain sen melkein heti takaisin paikoilleen, kävimme vielä näytillä eläinlääkärissä. Eläinlääkärin mukaan röntgenissä ei näkynyt mitään ongelmaa, ja varpaan olisi pitänyt parantua pelkällä levolla. Tarto ei tosiaan ole niitä koiria, joita on helppoa (tai edes mahdollista) pitää levossa, mutta parin viikon jälkeen luksoitunut varvas alkoi osoittaa paranemisen merkkejä. Kaikki varpaat olivat episodin seurauksena myöskin ihan vinossa, mutta nyt nekin alkavat suoristua. Ongelmaksi muodostuikin luksoituneen varpaan viereinen eli kaikkein sisin varvas, jonka huomasin jossain vaiheessa olevan ihan jäykkä. Nivel ei siis jousta yhtään ja tassun käyttäminen aiheutti kipua.

Sain Koira-Kissaklinikan eläinlääkäriltä hyvin epämääräisen vastauksen varpaan kohtalosta, eikä röntgenissä hänen mukaansa näkynyt mitään kummallista. Päätin kuitenkin edelleen pitää Tarton levossa ja odottaa siihen, että vakkarilääkärini palaa kesälomalta, varsinkin kun varpaan tilanne ei näyttänyt muuttuvan mihinkään.

Oma eläinlääkärini vahvisti sitten sen, mitä pelkäsinkin, eli niveleen on tullut rustottumaa. Varpaalle ei nyt sitten tehdä mitään, vaan alan pikkuhiljaa lisäämään liikuntaa ja seuraan, oppiiko Tarto käyttämään tassua jäykän varpaan kanssa vai aiheuttaako se kipua tai  muita ongelmia. Yleensä koirien pitäisi tälläiseen tottua, mutta jos ei, niin varvas amputoidaan. Amputaatiota ei tosiaan kannata siis tehdä heti, jos Tarto pärjää varpaan kanssa (niin kuin nyt siltä vaikuttaisi) ja kuten eläinlääkäri ystävällisesti muistutti - yhdestä tassusta voi amputoida vain yhden varpaan ja Tarto on vasta kaksivuotias ;) Agilitykentille ei kuitenkaan tulla koskaan palaamaan, ja juoksulenkitkin on nyt Tarton osalta lenkkeilty. "Kotikoirana" pitäisi kuulemma tuollaisen varvasvaivaisen pärjätä ihan hyvin, ja saa nähdä mitä se sitten Tarton kohdalla tarkoittaa.

Joka tapauksessa on ihanaa kun Tartoa saa taas viedä ulos, en usko et kenenkään hermo olisi kestänyt sen "sairasloman" jatkumista. Nyt ohjelmaan kuuluu sitten ulkoilua vapaana, että se saa itse määrätä liikuntansa määrän. Vähän olen kuitenkin joutunut sen menoa rajoittamaan, koska se ei tosiaan vaikuta mitenkään kivuliaalta Ramoksen kanssa leikkiessään.

Tarto päivystyksessä part. 38375839

Tarto pelästytti meidät taas viime viikolla oikein kunnolla. Nukutin vauvaa ja juttelin Tartolle jotain samalla, mutta kiinnitin huomiota siihen, miten sen häntä ei heilu ollenkaan. Tapani mukaan kauhistuin heti, ja hetkeä myöhemmin Tarto ei enää reagoinut nimeensä tai mihinkään muuhunkaan sanaan. Sen silmät lupsahtelivat kiinni ja se heilui seisoessaan. Lämpöä sillä ei ollut, eikä vatsa aristanut tai ollut turvoksissa, mutta kun tönin sitä kylkiin, siltä meinasi lähteä tasapaino alta ja sitten soitinkin jo Turun pieneläinpäivystykseen.

Saimme ajan vasta kolmen vartin päähän, mutta koska Tarto oli tajuttomuuden rajamailla kannoin sen suoraan autoon ja lähdin matkaan. Meiltä päivystykseen ajaa ehkä vartin, mutta en tietenkään matkan aikana tiennyt missä kunnossa Tarto on takaluukussa, joten kurvasin suoraan Tuhatjalkaan, joka on hieman lähempänä enkä halunnut ajaa metriäkään ylimääräistä.

Meidät otettiin heti vastaan ja Tarto laitettiin samantien tippaan. Vatsalaukunkiertymä ei ihan oireisiin täsmännyt, mutta pelästyin heti sen syöneen jotain myrkyllistä, varsinkin, kun meilläpäin on tullut ilmi koirien myrkytystapauksia. Toinen syy, jonka keksin oli edellisenä päivänä syöty rustoluu, joita Tarto on kyllä syönyt runsaasti ennenkin.

Näiden epäilysten pohjalta Tartolta otettiin verikokeet ja vatsan röntgen. Se oli aivan pihalla ja röntgenkin onnistui hyvin ilman rauhoittamista, kun koira oli kuin räkä... Tunnin tiputuksessa olon jälkeen se virkosi kuitenkin hieman, ja verikokeet sulkivat myrkytykset pois. Röntgenissä sen sijaan näkyi pahasti ärtynyt vatsalaukku sekä peräsuolessa jumittavat rustot. Tarppa sai sitten kipulääkkeet ja kun vielä reilun tunnin se makoili tippaletkun päässä, saimme luvan lähteä kotiin. Mukaan saimme vielä parafiiniöljyä ja vatsansuojalääkkeitä.

Joko luu oli ärsyttänyt vatsaa, tai vatsa oli entuudestaan ärtynyt, mutta yhtäkaikki kipukohtaus on ainut, joka selittää sen vahvan reaktion. Onneksi rusto oli jo peräsuolessa, eikä mitään leikkausta tarvinnut edes harkita! Ja loppujen lopuksi luu tuli ulos heti seuraavana iltana - muuten Tarppa olisi päätynyt suolihuuhteluun.

Pari päivää tämän episodin jälkeen se oli tavallista väsyneempi, mutta nyt se on taas entisensä - ja varmasti valmis uusiin seikkailuihin... Enkä voi taas kuin olla onnellinen siitä, että kaupungissa on kaksi päivystävää eläinlääkäriasemaa, ja näillä kaikilla kolmella (!!!!!) päivystysreissulla olen saanut Tuhatjalasta todella hyvää palvelua. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun eläinlääkäri muisti meidät edelliskerralta...

Tässä vielä vähän kuvia iloisemmasta aiheesta - nimittäin Mika perheineen toi ihanan Touho -pojan Tartolle (ja Jurrille) leikkikaveriksi. Mulle kyllä kelpaisi tuollainen fawn briardipenska ihan koska vaan, vaikka ei kukaan taida mulle sellaista enää antaa :D

Lolan voinnista

Eläinlääkäri varoitteli, että Neurontin saattaa aiheuttaa ensimmäiset pari päivää voimakasta väsymystä ja sekavuutta, mutta Lolan vointi suorastaan romahti lääkkeen aloittamisen jälkeen. Se nukkui oikeastaan vuorokauden ympäri, sen takapää heitteli miten sattui ja meinasi pettää alta vähän väliä. Kun Lola yleensä varoo vauvaakin niin tarkasti, nyt tuntui ettei se nähnyt eikä kuullut mitään, mutta onneksi mitään vahinkoja ei silti sattunut. Edellispäivänä unohdin sitten antaa aamulääkkeen, enkä muistanut sitä ennen kuin huomasin Lolan olevan paljon pirteämpi kuin edellisinä päivinä. Neurontin on siis ilmeisesti todella jytyä tavaraa...

Eilen halusin sitten tarkkailla Lolan vointia vähän enemmän, ja kun Samikin oli päivällä kotona lähdimme molempien koirien kanssa pitkälle vaunulenkille. Lola tallusteli koko matkan aika hitaasti omaa tahtiaan, mutta vapaana innostui sentään vähän juoksemaan Tartonkin kanssa. Oli jotenkin niin liikuttavaa nähdä Tarton saavan hirveän pentuhepulin, kun Lolakin pääsi pitkästä aikaa mukaan :D Olen nimittäin tehnyt nyt pitkät vaunulenkit pelkästään Tarton kanssa ja vapaanakin se kulkee tiukasti reidessä kiinni eikä ymmärrä juoksennella itsekseen. Nyt Tarto koitti kovasti saada Lolaa painimaan kanssaan ja sen seurauksena ne melkein nappasivat yhteen, kun Lola ei siihen enää pysty ja rähisee vastaukseksi. Mutta kun me pysähdyimme vetämään leukoja pururadalle koiratkin innostuivat juoksemaan hurjaa rundia meidän ympärillä ja Lolakin vaikutti ihan omalta itseltään.

Lenkin jälkeen Lolliksesta kyllä huomasi miten väsynyt se oli, eikä se päässyt/jaksanut kiivetä sohvalle nukkumaan, mikä on siis todella poikkeavaa käytöstä siltä. Edelleen se on ihan rättiväsynyt eikä siitä saa oikein mitään irti, ja ajattelin ensi viikon puolella soittaa eläinlääkärille ja kysellä hieman muista lääkityksistä. Tuntuu niin pahalta nähdä Lola ihan sekavana, eikä koko touhussa ole mitään järkeä jos sen kanssa ei voi edes juurikaan ulkoilla. Neurontin on siis ihmisten epilepsiaan tarkoitettu lääke, eikä google ainakaan antanut kauheasti vastauksia sen käytöstä koirilla. Soittelin Kennelliitoonkin kysyäkseni sen varoaikaa, ja vaikkei koko ainetta löydy doping -listalta sen varoaika on 6 kk. Ja ihan vertailun vuoksi Rimadylin varoaika on 28 vrk...

Sain muutaman kuvan napattua tyttöjen touhuista ulkona ennen kuin akku sanoi itsensä irti. Lolan uuden Back on Track -loimenkin voi bongata kuvista, joskin se on ollut käytössä vielä niin vähän aikaa etten osaa sanoa onko siitä hyötyä vai ei. Ihanaa, kun päivällä on niin valoisaa, että kamera löytää Tartonkin lumikasojen keskeltä :)

Krooninen pankreatiitti

Mä niin kovasti toivoin, etten tällaista postausta joutuisi ikinä Lolan (tai minkään koiran) kohdalla kirjoittamaan, vaan minkäs teet. Eläinlääkäri soitteli tuloksista keskiviikkona, ja munuais- ja maksa-arvot olivat ihan kunnossa. Lolan veressä oli punasoluja alle viitearvojen, mikä voi viitata esim. vuotavaan vatsahaavaan, mutta ero oli kuitenkin niin pieni, että mitään johtopäätöksiä niistä ei voi suoraan tehdä. Suurin löytö oli kuitenkin Lolan cPl -arvo, eli haimaspesifinen lipaasi, joka oli selkeästi koholla ja kertoo siis kroonisesta haimatulehduksesta.

Diagnoosi vahvistetaan ottamalla cPl uudelleen 3 - 4  viikon kuluttua, mutta eläinlääkärin sanojen mukaan "sukutaustat huomioonottaen diagnoosi on kyllä varma." Olen siis Lolan kanssa samassa tilanteessa kuin olin Fetan kanssa muutama vuosi sitten.

Olen edelleen pienessä shokissa enkä tosiaan voi olla miettimättä, että mikä ihmeen haimatulehdusvelho oikein olen, kun kahdella koiralla on tismalleen sama sairaus - ja selkäkivut tietenkin lisäksi. Perinnöllisyyttä on varmaan tässä vaiheessa turha edes ruveta kieltämään? Kroonisen haimatulehduksen laukaisevia tekijöitä on kuitenkin olemassa, esimerkiksi rasvainen ja vähän valkuaista sisältävä ruokavalio, hapen puutos, tietyt lääkkeet tai haimaan kohdistuva trauma. Myös akuutti haimatulehdus voi johtaa kroonistumiseen, mutta mitään sellaista ei Lolalla ole ollut.
Sen tullessa meille vaihdoin sen ruoan heti todella vähärasvaiseen ( 6 % rasvaa) ja se voikin todella hyvin tätä light -ruokaa syödessään ja painon pudotessa. Vaihdoin sitten pikkuhiljaa rasvaisempaan ruokaan (13,5 %), kun sen paino tahtoi tippua hieman liian alas. Kroonisen haimatulehduksen ainut hoito on siis vähärasvainen ruokavalio.

Lolan vointi on muutaman kuukauden aikana huonontunut selvästi, ja on niin turhauttavaa, kun ei tiedä johtuvatko sen kivut selästä vai haimasta vai molemmista. Lenkillä selkäkivut näkyvät ainakin niin, että Tarton kanssa se ei enää halua painia, vaan kulkee mielummin omaa tahtiaan ja alkaa rähisemään, jos Tarto vaikka törmää siihen. Kotona taas on päiviä, kun Lola hakeutuu omiin oloihinsa ja menee eri huoneeseen kuin missä me muut ollaan eikä tule edes kutsusta.  Tästä huolimatta Lola on siis suurimmaksi osaksi edelleen ihan pirteä itsensä, enkä millään haluaisi ainakaan uskoa, että se on yhtä huonossa kunnossa kuin Feta oli diagnoosin saadessaan.

Selkäkipuihin saimme kuitenkin reseptin, ja koska mitään tulehduskipulääkkeitä ei voi haiman vuoksi antaa, saimme kuurin Neurontinia, ja sen lisäksi Antepsiniä vatsalaukun suojaksi. Mä olen aika tarkka siitä, että koiraa ei voi pitää jos sen täytyy olla jatkuvasti kipulääkityksellä ja ulkoilua yms. pitää rajoittaa, mutta toivon, että näistä lääkkeistä olisi apua niin, että ehkä jatkossa pärjäisi ilmankin...

Mä olen monta kertaa sanonut, että silloin, kun sain Fetan 14 -vuotiaana, en toivonut mitään muuta kuin että sillä olisi lonkat ja kyynärät terveet, koska ne oli mun käsityksen mukaan ainoat suuret terveysongelmat briardeilla. Fetan saadessa diagnoosin olinkin sitten todella järkyttynyt ja olen edelleen, Lolan oireiden alkaessa jo sitten tiesinkin, että mitä kannattaa tutkia ja etsiä. Krooninen haimatulehdus on eläinlääkäreiden arvion mukaan todella alidiagnosoitu sairaus, koska sen oireet ovat niin epämääräisiä. Laihtuminen, runsaat ilmavaivat, huonokuntoinen turkki, satunnainen ripuli ja apaattisuus ovat kaikki oireita, jotka liittyvät haimatulehdukseen, mutta voidaan helposti myös tulkita joksikin muuksi. Nuoremmalla koiralla haimatulehdus voi olla oireetonkin, mutta cPl -testi on aika helppo tapa todeta pelkkä alttius sairastumiselle. Tällä hetkellä missään ei lue briardien alttiudesta sairastua, ja ymmärrän kyllä hyvin ettei kaksi tai neljä (Lola, Feta, Herkko, Ossi) sairastunutta koiraa vielä kerro koko rodun alttiudesta. Mutta jos periytyvyys on tätä luokkaa tiettyjen linjojen sisällä, ei kai olisi ollenkaan huono ajatus perehtyä asiaan hieman lisää?

Tiedän, että silloin kun päädyin ottamaan Lolan, monet ihmettelivät miksi otin itselleni taas Chaccado -koiran. Mä en kuitenkaan osaa ajatella niin, että on Chaccado -koiria ja Smooth Breeze -koiria ja mitälie, on vaan kivoja koiria ja sitten niitä muita. Tiesin, että Lolan ottaminen ei ehkä olisi järkevää, kun oletettavasti pentu oli tulossa ja Lolakin saattaisi sairastua. Mutta Lola tarvitsi kotia ja mä tarvitsin ihan yhtä kipeästi koiraa. Ja nyt tästä diagnoosista huolimatta Lolan ottaminen on yksi parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt. Tekstistä taisi tulla vähän sekavaa, mutta sekavat on ajatuksetkin.

#briard #brienpaimenkoira #krooninenhaimatulehdus #haimatulehdus #pankreatiitti

Lollis lääkärissä

Vaikka kovasti olisin halunnut uskotella itselleni, että Lola voi hyvin, en enää pystynyt sivuuttamaan sen muuttunutta käytöstä ja kummallista oireilua ja nyt olenkin panikoinut sitten oikein urakalla. Jatkuva ongelma on ollut Lolan painon ylläpitäminen, ja paino onkin vaihdellut 27 - 30 kilon välillä. Nyt se painaa tosiaan tuon 30 kg, mutta on edelleen liian laiha vaikka saa valtamat määrät ruokaa. En ole kuitenkaan voinut syöttää sille mitä tahansa herkkuja, koska jos ongelma on ruuan imeytymisessä ja johtuu vaikka jostakin sairaudesta, ei liian rasvainen ruokavalio tee sille hyvää. Sillä on myös aivan mielettömät ilmavaivat (ruuasta riippumatta) ja parin kuukauden aikana se on kahdesti oksentanut valkoista vaahtoa?

Viime aikoina Lolan käytös on siis muuttunut myös, ja ensimmäisen kerran hermostuin, kun se ei suostunut lähtemään ulos vaan makasi sitkeästi sängyn alla. Se ei enää siedä Kintaan ja Tarton päätöntä riehumista, eikä halua samalla tavalla leikkiä Tarton kanssa ulkona vaan murisee niin, että Tarto todella ymmärtää jättää sen rauhaan. Kun se ennen nukkui iltakymmenestä aamukymmeneen asentoaan vaihtamatta, nykyään se vaihtaa paikkaa useasti yön aikana ja on levoton. Lola myös läähättää koko ajan.

Viimeinen pisara oli sunnuntainen juoksulenkki. Karkasimme Lolan kanssa ihan kahdestaan juoksemaan, ja olin niin tyytyväinen itseeni, kun ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen vajaa neljän kilometrin lenkki sujui niin helposti ja hyvällä vauhdilla. Lola jaksoi ihan hyvin mukana, mutta kotiin päästyä sen käytös oli todella kummallista ja siitä näki selvästi sen olevan hyvin kivulias. Onneksi kaapista löytyi Rimadyliä, jonka saatuaan se paineli nukkumaan ja heräili myöhemmin huomattavasti paremmassa kunnossa. 

Pelkkä ajatus siitä, että koirilla on kipuja on ihan sietämätön, ja olisin kyllä aika vastuuton äitikin jos en olisi huolissani kivuliaasta koirasta, kun on pieni vauva kotona. Tietenkin luotan Lolaan ihan täysin, mutta tällä hetkellä on siis tärkeintä saada Lolan oloa helpotettua, ja selvittää kivun syy jos se on selvitäkseen. Kävimme siis tänään Koira-Kissaklinikalla, jossa eläinlääkärin kanssa teimme sotasuunnitelmaa Lolan ongelmien selvittämiseksi. Inhoan sitä, kun koiralla on "jokin hätänä", mutten yhtään tiedä mikä, varsinkin kun vaihtoehtoja on lukemattomia. Päädyimme kuitenkin ottamaan Lolasta todella kattavat verikokeet, joista voi sen sukutaustan huomioonottaen selvitä jo paljonkin. Verinäytteistä tutkitaan siis PVK, maksa- ja munuaisarvot, veren proteiiniarvot, elektrolyytit, kvantitatiivinen haimaspesifinen lipaasi sekä B13 -vitamiini ja folaatti.

Yleistutkimuksessa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa, ja Lola antoikin lääkärin tutkia hienosti. Kerroin myös aikaisemmin hoidetuista selkävaivoista, ja Lola aristi todella voimakkaasti selkää lannerangan alueelta, eli siis samaa aluetta kuin aikaisemmin. Yllätyin siitä, miten kovaa kipua pelkkä selän painaminen aiheutti, ja yhtä voimakas kipureaktio tuli eläinlääkärin tutkiessa etureisiä. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että selkä oireilee jälleen, ja ensi viikolla tulevien verikokeiden tulosten perusteella selviää sitten, onko jossain muuallakin vaivaa.

Lolan juoksulenkit olivat nyt ainakin tässä, ja sen liikkeitä ja käyttäytymistä pitää tarkkailla muutenkin ulkoillessa. Tartollekin pitää hommata jostain leikkikaveri, jos Lolan kroppa ei rajua painia enää kestä. Nyt vaan toivon kovasti, ettei verikokeissa löydy mitään ettei sen ruokavaliota tarvitse sen enempää tarkkailla ja saan edes hemmoteltua sitä erilaisia herkuilla :)

Ja vaikka oma olo onkin aika surkea, Lola on siis edelleen suurimman osan ajasta pirteä ja pirullinen oma itsensä. Lääkärikäynti taisi olla aika rankka kokemus, mutta iltaruokaa kohden sillä on tapana piristyä ;) Nyt kun vielä löydän jostain Back On Trackin hyvillä alennuksilla...

Loppu ahmimiselle

On jo käynyt selväksi, että olen "hieman" panikointiin taipuvainen mitä tulee koirien terveyteen, ja olen muutaman yön valvonut kauhuissani ihan varmana siitä, että Tarto saa vatsalaukunkiertymän. Se hotkii ruokansa muutamassa sekunnissa ja puhisee ja röyhtäilee tuskaisena pari tuntia syömisen jälkeen. Netissähän pyörii erilaisia "10 asiaa, jotka jokaisen koiraihmisen tulisi tietää" - videoita, ja yhdessä neuvottiin helppo kikka ahmimisen ehkäisyyn - pallo ruokakuppiin. En sitten tiedä muiden koirista, mutta Tarto nosti pallon pois kupista, hotkaisi ruokansa ja laittoi pallon sitten takaisin kuppiin... Vatsalaukunkiertymän ehkäisyssä tärkeää on myös liikunnan välttäminen ennen ja jälkeen syömistä ja olen siitäkin tosi tarkka, mutta kun Tarton elämä on yhtä riehumista ja hyppimistä ja Kintaan jahtaamista niin sen käytöstä on vaikeaa rajoittaa :/

Päätin siis hankkia Tartolle joululahjan vähän etukäteen, ja kävin Petolasta ostamassa sille Northmaten Green -ruokakupin. Näitä ns. ahmimisenestokuppeja on ollut myynnissä jo jonkin aikaa, ja vaikka aluksi suhtauduinkin hieman skeptisesti, niin nyt olen aivan myyty.  Kaadoin siis turvotetun ruuan ympäri alustaa ja Tarto söi kauan! Siis todella kauan. Kun ruokaa pitääkin metsästää ja työnnellä ja koittaa lipoa kielen kanssa suuhun, Tarto sai aikaa kulumaan yli 20 minuuttia. Ja tuota ei voi pistää edes alkuhämmennyksen piikkiin, sillä sama on jatkunut nyt jokaisella ruokailulla. Syömisen jälkeen Tarto ei enää vaikuta ollenkaan niin tuskaiselta, ja kaiken lisäksi se väsyy syödessään :D

 

Nyt kun Tarton vatsalaukku on siis tältä erää turvassa, voin keskittyä panikoimaan Lolan vointia. Löysin pienen patin sen toisen takimmaisen nisän vierestä ja ei se ainakaan mikään finni ole. Lola on muutenkin käyttäytynyt hieman erikoisesti viime aikoina ja tarkkailen nyt sen vointia ja odottelen juoksujen loppuun ennen kuin painelen itku kurkussa lääkärille. (Oikeasti lemppari-ell on nyt joululomalla ja odotan vain, että hän tulee takaisin töihin...) Sain Lolliksen kuitenkin ilmoitettua Turun tammikuun näyttelyyn ja kuten näkyy, molemmat tytöt ovat näyttelykunnossa :D