Varpaan kohtalo

Tarton oikeasta takajalasta meni varvas sijoiltaan juhannusaattona ja vaikka sain sen melkein heti takaisin paikoilleen, kävimme vielä näytillä eläinlääkärissä. Eläinlääkärin mukaan röntgenissä ei näkynyt mitään ongelmaa, ja varpaan olisi pitänyt parantua pelkällä levolla. Tarto ei tosiaan ole niitä koiria, joita on helppoa (tai edes mahdollista) pitää levossa, mutta parin viikon jälkeen luksoitunut varvas alkoi osoittaa paranemisen merkkejä. Kaikki varpaat olivat episodin seurauksena myöskin ihan vinossa, mutta nyt nekin alkavat suoristua. Ongelmaksi muodostuikin luksoituneen varpaan viereinen eli kaikkein sisin varvas, jonka huomasin jossain vaiheessa olevan ihan jäykkä. Nivel ei siis jousta yhtään ja tassun käyttäminen aiheutti kipua.

Sain Koira-Kissaklinikan eläinlääkäriltä hyvin epämääräisen vastauksen varpaan kohtalosta, eikä röntgenissä hänen mukaansa näkynyt mitään kummallista. Päätin kuitenkin edelleen pitää Tarton levossa ja odottaa siihen, että vakkarilääkärini palaa kesälomalta, varsinkin kun varpaan tilanne ei näyttänyt muuttuvan mihinkään.

Oma eläinlääkärini vahvisti sitten sen, mitä pelkäsinkin, eli niveleen on tullut rustottumaa. Varpaalle ei nyt sitten tehdä mitään, vaan alan pikkuhiljaa lisäämään liikuntaa ja seuraan, oppiiko Tarto käyttämään tassua jäykän varpaan kanssa vai aiheuttaako se kipua tai  muita ongelmia. Yleensä koirien pitäisi tälläiseen tottua, mutta jos ei, niin varvas amputoidaan. Amputaatiota ei tosiaan kannata siis tehdä heti, jos Tarto pärjää varpaan kanssa (niin kuin nyt siltä vaikuttaisi) ja kuten eläinlääkäri ystävällisesti muistutti - yhdestä tassusta voi amputoida vain yhden varpaan ja Tarto on vasta kaksivuotias ;) Agilitykentille ei kuitenkaan tulla koskaan palaamaan, ja juoksulenkitkin on nyt Tarton osalta lenkkeilty. "Kotikoirana" pitäisi kuulemma tuollaisen varvasvaivaisen pärjätä ihan hyvin, ja saa nähdä mitä se sitten Tarton kohdalla tarkoittaa.

Joka tapauksessa on ihanaa kun Tartoa saa taas viedä ulos, en usko et kenenkään hermo olisi kestänyt sen "sairasloman" jatkumista. Nyt ohjelmaan kuuluu sitten ulkoilua vapaana, että se saa itse määrätä liikuntansa määrän. Vähän olen kuitenkin joutunut sen menoa rajoittamaan, koska se ei tosiaan vaikuta mitenkään kivuliaalta Ramoksen kanssa leikkiessään.

Tarto päivystyksessä part. 38375839

Tarto pelästytti meidät taas viime viikolla oikein kunnolla. Nukutin vauvaa ja juttelin Tartolle jotain samalla, mutta kiinnitin huomiota siihen, miten sen häntä ei heilu ollenkaan. Tapani mukaan kauhistuin heti, ja hetkeä myöhemmin Tarto ei enää reagoinut nimeensä tai mihinkään muuhunkaan sanaan. Sen silmät lupsahtelivat kiinni ja se heilui seisoessaan. Lämpöä sillä ei ollut, eikä vatsa aristanut tai ollut turvoksissa, mutta kun tönin sitä kylkiin, siltä meinasi lähteä tasapaino alta ja sitten soitinkin jo Turun pieneläinpäivystykseen.

Saimme ajan vasta kolmen vartin päähän, mutta koska Tarto oli tajuttomuuden rajamailla kannoin sen suoraan autoon ja lähdin matkaan. Meiltä päivystykseen ajaa ehkä vartin, mutta en tietenkään matkan aikana tiennyt missä kunnossa Tarto on takaluukussa, joten kurvasin suoraan Tuhatjalkaan, joka on hieman lähempänä enkä halunnut ajaa metriäkään ylimääräistä.

Meidät otettiin heti vastaan ja Tarto laitettiin samantien tippaan. Vatsalaukunkiertymä ei ihan oireisiin täsmännyt, mutta pelästyin heti sen syöneen jotain myrkyllistä, varsinkin, kun meilläpäin on tullut ilmi koirien myrkytystapauksia. Toinen syy, jonka keksin oli edellisenä päivänä syöty rustoluu, joita Tarto on kyllä syönyt runsaasti ennenkin.

Näiden epäilysten pohjalta Tartolta otettiin verikokeet ja vatsan röntgen. Se oli aivan pihalla ja röntgenkin onnistui hyvin ilman rauhoittamista, kun koira oli kuin räkä... Tunnin tiputuksessa olon jälkeen se virkosi kuitenkin hieman, ja verikokeet sulkivat myrkytykset pois. Röntgenissä sen sijaan näkyi pahasti ärtynyt vatsalaukku sekä peräsuolessa jumittavat rustot. Tarppa sai sitten kipulääkkeet ja kun vielä reilun tunnin se makoili tippaletkun päässä, saimme luvan lähteä kotiin. Mukaan saimme vielä parafiiniöljyä ja vatsansuojalääkkeitä.

Joko luu oli ärsyttänyt vatsaa, tai vatsa oli entuudestaan ärtynyt, mutta yhtäkaikki kipukohtaus on ainut, joka selittää sen vahvan reaktion. Onneksi rusto oli jo peräsuolessa, eikä mitään leikkausta tarvinnut edes harkita! Ja loppujen lopuksi luu tuli ulos heti seuraavana iltana - muuten Tarppa olisi päätynyt suolihuuhteluun.

Pari päivää tämän episodin jälkeen se oli tavallista väsyneempi, mutta nyt se on taas entisensä - ja varmasti valmis uusiin seikkailuihin... Enkä voi taas kuin olla onnellinen siitä, että kaupungissa on kaksi päivystävää eläinlääkäriasemaa, ja näillä kaikilla kolmella (!!!!!) päivystysreissulla olen saanut Tuhatjalasta todella hyvää palvelua. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun eläinlääkäri muisti meidät edelliskerralta...

Tässä vielä vähän kuvia iloisemmasta aiheesta - nimittäin Mika perheineen toi ihanan Touho -pojan Tartolle (ja Jurrille) leikkikaveriksi. Mulle kyllä kelpaisi tuollainen fawn briardipenska ihan koska vaan, vaikka ei kukaan taida mulle sellaista enää antaa :D

Krooninen pankreatiitti

Mä niin kovasti toivoin, etten tällaista postausta joutuisi ikinä Lolan (tai minkään koiran) kohdalla kirjoittamaan, vaan minkäs teet. Eläinlääkäri soitteli tuloksista keskiviikkona, ja munuais- ja maksa-arvot olivat ihan kunnossa. Lolan veressä oli punasoluja alle viitearvojen, mikä voi viitata esim. vuotavaan vatsahaavaan, mutta ero oli kuitenkin niin pieni, että mitään johtopäätöksiä niistä ei voi suoraan tehdä. Suurin löytö oli kuitenkin Lolan cPl -arvo, eli haimaspesifinen lipaasi, joka oli selkeästi koholla ja kertoo siis kroonisesta haimatulehduksesta.

Diagnoosi vahvistetaan ottamalla cPl uudelleen 3 - 4  viikon kuluttua, mutta eläinlääkärin sanojen mukaan "sukutaustat huomioonottaen diagnoosi on kyllä varma." Olen siis Lolan kanssa samassa tilanteessa kuin olin Fetan kanssa muutama vuosi sitten.

Olen edelleen pienessä shokissa enkä tosiaan voi olla miettimättä, että mikä ihmeen haimatulehdusvelho oikein olen, kun kahdella koiralla on tismalleen sama sairaus - ja selkäkivut tietenkin lisäksi. Perinnöllisyyttä on varmaan tässä vaiheessa turha edes ruveta kieltämään? Kroonisen haimatulehduksen laukaisevia tekijöitä on kuitenkin olemassa, esimerkiksi rasvainen ja vähän valkuaista sisältävä ruokavalio, hapen puutos, tietyt lääkkeet tai haimaan kohdistuva trauma. Myös akuutti haimatulehdus voi johtaa kroonistumiseen, mutta mitään sellaista ei Lolalla ole ollut.
Sen tullessa meille vaihdoin sen ruoan heti todella vähärasvaiseen ( 6 % rasvaa) ja se voikin todella hyvin tätä light -ruokaa syödessään ja painon pudotessa. Vaihdoin sitten pikkuhiljaa rasvaisempaan ruokaan (13,5 %), kun sen paino tahtoi tippua hieman liian alas. Kroonisen haimatulehduksen ainut hoito on siis vähärasvainen ruokavalio.

Lolan vointi on muutaman kuukauden aikana huonontunut selvästi, ja on niin turhauttavaa, kun ei tiedä johtuvatko sen kivut selästä vai haimasta vai molemmista. Lenkillä selkäkivut näkyvät ainakin niin, että Tarton kanssa se ei enää halua painia, vaan kulkee mielummin omaa tahtiaan ja alkaa rähisemään, jos Tarto vaikka törmää siihen. Kotona taas on päiviä, kun Lola hakeutuu omiin oloihinsa ja menee eri huoneeseen kuin missä me muut ollaan eikä tule edes kutsusta.  Tästä huolimatta Lola on siis suurimmaksi osaksi edelleen ihan pirteä itsensä, enkä millään haluaisi ainakaan uskoa, että se on yhtä huonossa kunnossa kuin Feta oli diagnoosin saadessaan.

Selkäkipuihin saimme kuitenkin reseptin, ja koska mitään tulehduskipulääkkeitä ei voi haiman vuoksi antaa, saimme kuurin Neurontinia, ja sen lisäksi Antepsiniä vatsalaukun suojaksi. Mä olen aika tarkka siitä, että koiraa ei voi pitää jos sen täytyy olla jatkuvasti kipulääkityksellä ja ulkoilua yms. pitää rajoittaa, mutta toivon, että näistä lääkkeistä olisi apua niin, että ehkä jatkossa pärjäisi ilmankin...

Mä olen monta kertaa sanonut, että silloin, kun sain Fetan 14 -vuotiaana, en toivonut mitään muuta kuin että sillä olisi lonkat ja kyynärät terveet, koska ne oli mun käsityksen mukaan ainoat suuret terveysongelmat briardeilla. Fetan saadessa diagnoosin olinkin sitten todella järkyttynyt ja olen edelleen, Lolan oireiden alkaessa jo sitten tiesinkin, että mitä kannattaa tutkia ja etsiä. Krooninen haimatulehdus on eläinlääkäreiden arvion mukaan todella alidiagnosoitu sairaus, koska sen oireet ovat niin epämääräisiä. Laihtuminen, runsaat ilmavaivat, huonokuntoinen turkki, satunnainen ripuli ja apaattisuus ovat kaikki oireita, jotka liittyvät haimatulehdukseen, mutta voidaan helposti myös tulkita joksikin muuksi. Nuoremmalla koiralla haimatulehdus voi olla oireetonkin, mutta cPl -testi on aika helppo tapa todeta pelkkä alttius sairastumiselle. Tällä hetkellä missään ei lue briardien alttiudesta sairastua, ja ymmärrän kyllä hyvin ettei kaksi tai neljä (Lola, Feta, Herkko, Ossi) sairastunutta koiraa vielä kerro koko rodun alttiudesta. Mutta jos periytyvyys on tätä luokkaa tiettyjen linjojen sisällä, ei kai olisi ollenkaan huono ajatus perehtyä asiaan hieman lisää?

Tiedän, että silloin kun päädyin ottamaan Lolan, monet ihmettelivät miksi otin itselleni taas Chaccado -koiran. Mä en kuitenkaan osaa ajatella niin, että on Chaccado -koiria ja Smooth Breeze -koiria ja mitälie, on vaan kivoja koiria ja sitten niitä muita. Tiesin, että Lolan ottaminen ei ehkä olisi järkevää, kun oletettavasti pentu oli tulossa ja Lolakin saattaisi sairastua. Mutta Lola tarvitsi kotia ja mä tarvitsin ihan yhtä kipeästi koiraa. Ja nyt tästä diagnoosista huolimatta Lolan ottaminen on yksi parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt. Tekstistä taisi tulla vähän sekavaa, mutta sekavat on ajatuksetkin.

#briard #brienpaimenkoira #krooninenhaimatulehdus #haimatulehdus #pankreatiitti

Lollis lääkärissä

Vaikka kovasti olisin halunnut uskotella itselleni, että Lola voi hyvin, en enää pystynyt sivuuttamaan sen muuttunutta käytöstä ja kummallista oireilua ja nyt olenkin panikoinut sitten oikein urakalla. Jatkuva ongelma on ollut Lolan painon ylläpitäminen, ja paino onkin vaihdellut 27 - 30 kilon välillä. Nyt se painaa tosiaan tuon 30 kg, mutta on edelleen liian laiha vaikka saa valtamat määrät ruokaa. En ole kuitenkaan voinut syöttää sille mitä tahansa herkkuja, koska jos ongelma on ruuan imeytymisessä ja johtuu vaikka jostakin sairaudesta, ei liian rasvainen ruokavalio tee sille hyvää. Sillä on myös aivan mielettömät ilmavaivat (ruuasta riippumatta) ja parin kuukauden aikana se on kahdesti oksentanut valkoista vaahtoa?

Viime aikoina Lolan käytös on siis muuttunut myös, ja ensimmäisen kerran hermostuin, kun se ei suostunut lähtemään ulos vaan makasi sitkeästi sängyn alla. Se ei enää siedä Kintaan ja Tarton päätöntä riehumista, eikä halua samalla tavalla leikkiä Tarton kanssa ulkona vaan murisee niin, että Tarto todella ymmärtää jättää sen rauhaan. Kun se ennen nukkui iltakymmenestä aamukymmeneen asentoaan vaihtamatta, nykyään se vaihtaa paikkaa useasti yön aikana ja on levoton. Lola myös läähättää koko ajan.

Viimeinen pisara oli sunnuntainen juoksulenkki. Karkasimme Lolan kanssa ihan kahdestaan juoksemaan, ja olin niin tyytyväinen itseeni, kun ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen vajaa neljän kilometrin lenkki sujui niin helposti ja hyvällä vauhdilla. Lola jaksoi ihan hyvin mukana, mutta kotiin päästyä sen käytös oli todella kummallista ja siitä näki selvästi sen olevan hyvin kivulias. Onneksi kaapista löytyi Rimadyliä, jonka saatuaan se paineli nukkumaan ja heräili myöhemmin huomattavasti paremmassa kunnossa. 

Pelkkä ajatus siitä, että koirilla on kipuja on ihan sietämätön, ja olisin kyllä aika vastuuton äitikin jos en olisi huolissani kivuliaasta koirasta, kun on pieni vauva kotona. Tietenkin luotan Lolaan ihan täysin, mutta tällä hetkellä on siis tärkeintä saada Lolan oloa helpotettua, ja selvittää kivun syy jos se on selvitäkseen. Kävimme siis tänään Koira-Kissaklinikalla, jossa eläinlääkärin kanssa teimme sotasuunnitelmaa Lolan ongelmien selvittämiseksi. Inhoan sitä, kun koiralla on "jokin hätänä", mutten yhtään tiedä mikä, varsinkin kun vaihtoehtoja on lukemattomia. Päädyimme kuitenkin ottamaan Lolasta todella kattavat verikokeet, joista voi sen sukutaustan huomioonottaen selvitä jo paljonkin. Verinäytteistä tutkitaan siis PVK, maksa- ja munuaisarvot, veren proteiiniarvot, elektrolyytit, kvantitatiivinen haimaspesifinen lipaasi sekä B13 -vitamiini ja folaatti.

Yleistutkimuksessa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa, ja Lola antoikin lääkärin tutkia hienosti. Kerroin myös aikaisemmin hoidetuista selkävaivoista, ja Lola aristi todella voimakkaasti selkää lannerangan alueelta, eli siis samaa aluetta kuin aikaisemmin. Yllätyin siitä, miten kovaa kipua pelkkä selän painaminen aiheutti, ja yhtä voimakas kipureaktio tuli eläinlääkärin tutkiessa etureisiä. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että selkä oireilee jälleen, ja ensi viikolla tulevien verikokeiden tulosten perusteella selviää sitten, onko jossain muuallakin vaivaa.

Lolan juoksulenkit olivat nyt ainakin tässä, ja sen liikkeitä ja käyttäytymistä pitää tarkkailla muutenkin ulkoillessa. Tartollekin pitää hommata jostain leikkikaveri, jos Lolan kroppa ei rajua painia enää kestä. Nyt vaan toivon kovasti, ettei verikokeissa löydy mitään ettei sen ruokavaliota tarvitse sen enempää tarkkailla ja saan edes hemmoteltua sitä erilaisia herkuilla :)

Ja vaikka oma olo onkin aika surkea, Lola on siis edelleen suurimman osan ajasta pirteä ja pirullinen oma itsensä. Lääkärikäynti taisi olla aika rankka kokemus, mutta iltaruokaa kohden sillä on tapana piristyä ;) Nyt kun vielä löydän jostain Back On Trackin hyvillä alennuksilla...

Kinnas luovuttaa - taas!

Sain tänään aamulla puhelun vieraasta numerosta, mutta tapojeni vastaisesti vastasin silti - onneksi! Soitto tuli nimittäin Koira-Kissaklinikalta, ja Kinnasta pyydettiin tulemaan verenluovutukseen. Muitakin luovuttajia oltiin tavoiteltu, mutta kukaan ei valitettavasti päässyt paikalle, ja koska meillä ei ollut (yllättäen) mitään suunnitelmia, pakattiin Kinnas -kissa ja pikkumies mukaan ja lähdettiin samantien matkaan.

Unohdin ihan kokonaan päivittää alkukesästä tänne blogin puolelle, että Kinnas oli jo kerran verensiirrossa viime huhtikuussa. Ensimmäinen luovutuskerta oli siis melkein heti testien ottamisen jälkeen, vaikka kovasti vitsailtiinkin siitä, ettei meidän pienestä kissasta saa verta kuin teelusikallisen. Se teelusikallinen tuli kuitenkin tarpeeseen, kun kissanpentu oli joutunut kyyn puremaksi. Silloinkin pääsin lähtemään samantien matkaan, ja odottelin klinikalla koko toimenpiteen ajan. Ensin Kinnas rauhoitettiin käytännön syistä ja sen kaulasta ajeltiin karvat pois, sillä veri otetaan kaulavaltimosta. Yllätyin silloin, miten nätisti Kinnas antoi vieraan ihmisen itseään tutkia (huom. jo ennen rauhoitusta) ja operaatiokin oli yllättävän nopea. Palkaksi saimme pari purkkia kissanruokaa ja vielä myöhemmin hyviä uutisia, kissanpentu oli nimittäin selvinnyt.

Tällä kertaa verenluovutuksen tarpeen aiheutti kissapotilaalla oleva vakava anemia, ja jätimme Kintaan hoitajille. Sillä oli nyt painoa tasan neljä kiloa, eli edelleen alle sen 5 kg suosituspainon ja toimenpiteen jälkeen Kinnas tarvitsikin nesteytystä. Päätimme antaa sen heräillä rauhassa ja pääsimme hakemaan sitä vasta iltaseitsemän jälkeen. Kaikki oli sujunut hyvin, mutta tippaletkun Kinnas antoi irroittaa vasta mun sylissä... Pääsin myös tapaamaan suloista pientä kissatyttöä, jonka olo oli verensiirron jälkeen kohentunut hienosti ja omistajien kanssa juttelun jälkeen olen entistä iloisempi, että pystyimme olemaan avuksi. On aina ihanaa nähdä, miten tärkeitä eläimet omistajilleen ovat!

Kinnas on tosiaan toimenpiteen jäljiltä oikein pirteä ja hyvinvoiva, joskin etutassujen siteet häiritsevät kovasti :) Itse olen vaan ihan haltioissani koko veripankkisysteemistä, jälleen kerran yksi syy viihtyä Turussa näiden mun onnettomuusalttiiden eläinteni kanssa. Koira-Kissaklinikalla on muutenkin uudet ja hienot tilat, mutta olin aivan liian herkistynyt, jotta olisin osannut kiinnittää niihin paremmin huomiota ;) Klinikan sivuilta löytyy vielä lisää tietoa veripankin toiminnasta.

Meillä haisee

Nyt kun Samikin pystyy taas kävelemään meillä on elämä helpottunut huomattavasti, joskin mun kävelyni muuttuu koomisemmaksi päivä päivältä. Se tekee mullekin kuitenkin hyvää päästä vähän ulkoilemaan, ja selkätuen, kompressiosäärystimien ja kunnon lenkkareiden avulla jaksan talsia lenkin tyttöjen perässä. Ja niin kuin olen kirjoittanut ennenkin, koirista saa kyllä päikkäriseuraa lenkin jälkeen :) 

Mulla kävi myös hyvä tuuri, sillä sain Tarton ilmoitettua tokokokeeseen ja treenattiinkiin siihen vielä. Tarto päätti kuitenkin aloittaa juoksut, joten kisa jäi sitten väliin ja seuraavaan menee varmaankin hetki. Vähän mua harmittaa, kun olin niin vakaasti päättänyt, että saisin sen kanssa kisaoikeuden voittajaan vielä tämän vuoden puolella. Toisaalta Tarppa on edelleen vähän epävarma ja pentumainen, joten iän karttuminen tekee sille pelkästään hyvää. Tartohan täyttää nyt perjantaina jo kaksi, joten vähän ikäkriisiä pukkaa...

Koirat ovat muutenkin pitäneet meidät kiireisenä, molemmat saivat luita syötyään niin järjettömän ripulin, että ravattiin pari yötä niiden kanssa ulkona lähes tauotta ja nyt kun siitä on toivuttu, on ohjelmassa ollut luonnollisestikin suihkupäiviä ja turkkien selvittelyä. Lolasta on kampaamisen suhteen tullut ihan kauhea, en saa yhtään kammata Tartoa rauhassa ilman, että Lola koittaa koko ajan tunkea itseään kamman alle :D Se ei siis tosiaan suhtautunut kampaamiseen näin innokkaasti vaikka vuosi sitten, mutta pitää kai olla tyytyväinen :D Jouduin käväisemään Lolan kanssa myös eläinlääkärillä, sillä sen alapää haisi niin pahalla, että pelkäsin sen saaneen kohtutulehduksen tms. Lolan kohtu ultrattiin, mutta niin ultra kuin pissanäytekin oli ihan kunnossa, ja eläinlääkärin diagnoosi oli endometriitti, emätintulehdus tai "ehkä tää koira vaan haisee pahalta" :D Jokatapauksessa sain ohjeen jäädä seuraamaan Lolan vointia, eikä mitään oireita ole tuon lääkärikäynnin jälkeen esiintynyt. Valeraskauksien vuoksi Lolan leikkaus on kuitenkin välttämättä edessä, varmaankin vielä tämän vuoden puolella.

Verikokeet

Otin vinkeistä oppia ja ennen agilitytreenejä viime keskiviikkona annoin tyttöjen juosta ja remuta yhdessä oikein kunnolla. Meidän treenivuorokin sattui sopivasti viimeiseksi, joten ehdin hyvin vielä ottaa noutoa, luoksetuloa ja merkkiä hallin pihalla - ja nouto muuten meni aivan loistavasti! Luoksetulokin sujui niin vauhdikkaasti, että päätin opettaa Tarton sittenkin tulemaan suoraan sivulle törmäyksen minimoimiseksi :D

Hallissa mulla olikin sitten mukava ja hyvinkäyttäytyvä koira, joka ei ollenkaan riehunut tai sekoillut kuten viimeksi. Tällä kertaa treenattiin keppejä, eli kepeille lähetystä kaikista mahdollisista kulmista sekä muutaman esteen mittaisia ratapätkiä. Kepit sujuvat kivasti, helpommalta puolelta Tarto osaa jo suunnistaa oikeaan väliin, mutta vaikeampaa puolta pitää edelleen treenata. Tarto tekee siis verkkokeppejä ja hyvä niin, en tosiaan halua ottaa verkkoja/ohjureita liian aikaisin pois ja kärsiä sitten myöhemmin ongelmista pujottelussa. Myös radanpätkät sujuivat hienosti, Tarto osaa taitavasti hakea esteitä itsekin eikä ole vielä niin vannoutunut tokokoira, että olisi liikaa mun kropassa kiinni. Ilmeisesti Lolan kanssa painaminen ja tokohommat tekivät kuitenkin tehtävänsä, sillä kovin kauaa ei enää tarvinnut agilityä ottaa ennenkuin Tarto-paralla alkoi lyömään tyhjää :D Käytän agilityssä palkkana vain makupaloja, mutta treenien jälkeen annoin sille vinkupallon, jota se sitten unissaan mutusteli koko automatkan kotiin.

Toivon, etten viime päivityksessä antanut väärää kuvaa Tarton käytöksestä. Sehän on siis ihan tottelevainen ja hallussa, mutta vaan niin kamalan innoissaan :D Kiitokset kuitenkin kaikille vinkeistä, niistä on varmasti hyötyä :)

Viime viikolla myös Kintaalla ja Lolalla oli ohjelmaa, kun kävimme Koira-Kissaklinikalla verikokeissa tarkistamassa molempien sopivuus verenluovuttajaksi.  Verenluovutusprosessi toimii siis niin, että aluksi eläimestä otetaan verikokeet terveyden ja veriryhmän määrittämiseksi, ja jos kaikki on kunnossa omistajalle soitetaan jos ilmaantuu verensiirtoa tarvitseva potilas. Varsinaisessa verensiirrossa luovuttaja nukutetaan ja veri otetaan kaulavaltimosta.

Lola ja Kinnas olivat kyllä hauskaa seurattavaa lääkärissä, Kinnas meinasi pakahtua uteliaisuudesta ja antoi lääkärin tutkia nätisti, eikä edes verikokeen ottaminen haitannut sitä lainkaan. Lola taas oli kauhusta kankeana ja nojasi muhun koko painollaan tutkimuksen ajan :D Kun vaihdoin vähän parempaan asentoon, se romahti lattialle, kun tuki katosi... Jokatapauksessa verikokeet saatiin molemmista, ja tuloksetkin tulivat viime perjantaina. Kintaalla kaikki arvot olivat normaalit, ja niin oli myös Lolalla. Jännitin sen tuloksia aika paljon sen perimän (ja iän) vuoksi, mutta ainoat arvot jotka olivat hieman viitearvojen ulkopuolella, olivat munuaisarvot (glukoosi + urean määrä veressä). Molemmat siis kuitenkin hyväksyttiin mukaan verenluovuttajaksi eikä mitään suurta heittoa arvoissa ollut. Soitin vielä vakkarilääkärille tarkistaakseni tulokset, ja hän vakuutti ettei Lola hetkeen ole kuolemassa :))

Oleellinen osa verenluovutusprosessia on myös eläinten paino. Kun kissa painaa väh. 5 kg ja koira 25 kg, niistä voidaan ottaa verta riittävästi. Lola pääsi hipoen rajan yli, se painaa 28 kiloa. Kinnas ei taas ollut lähelläkään, vaikka painoa on kunnioitettavat 3,7 kiloa :D Kissossa oli luovuttajia sen verran vähän, että se hyväksyttiin mukaan ja Lolalle koitan taas saada vähän lisää massaa. Tänään tulikin taas paketti zooplussalta, ja ruokalastin purkaminen on kyllä koko perheen yhteinen homma... Kinnas tutkii kaapista vanhojen ruokien jämät samalla kun koirat seuraavat silmä tarkkana ruokasäkkien katoamista kaappiin. Lolalla on vielä säkillinen jäljellä Boschin kevytruokaa, ennenkuin tilaan sille jotain hieman rasvaisempaa. Tartolle tulikin paketissa kaksi säkillistä Boschin Active -ruokaa ja Kintaallekin muutama kilo Joseran Culinessea.

Sairastupa

Viimeaikoina on tapahtunut paljon, joskaan ei mitään erityisen mukavaa. Näkyvin muutos on se, että Tarto kävi kampaajalla hakemassa inttilookin, ainoastaan sen häntä jätettiin muistuttamaan siitä, minkä rodun edustaja se onkaan... Suurin syy trimmaukselle oli yksinkertaisesti turkin kunto, laiskuuteni yhdistettynä pohjavillan määrään ja turkin jatkuvaan kastumiseen aiheuttivat etenkin Tarton niskaan sellaiset takut, ettei niiden auki repiminen olisi ollut mukavaa saati edes mahdollista. Onneksi Ellin omistaja Jenny lupautui hoitamaan homman, ja parin tunnin sessiossa esiin kuoriutui ihan toisennäköinen koira! Tarto suhtautui karvojen ajeluun melko rauhallisesti, eikä piileviä aggressiivisia piirteitä ainakaan tullut esiin :) Vaikka Tarto oli ihan sujut uuden "turkkinsa" kanssa, itsellä vie hieman kauemmin tottua kummallisennäköiseen koiraan. Säikähdän välillä edelleen nähdessäni vieraan koiran sisällä ;) Lolalla ja Kintaalla vasta sopeutumista on ollutkin, sillä tullessani nakupellen kanssa kotiin Lola meni häntä pystyssä tutkimaan tunkeilijaa, ja Kinnas -parka ei ensimmäisen päivän aikana millään voinut ymmärtää, että kyseessä on Tarto... Tartoa ei kuitenkaan muiden käytös juuri hämmentänyt, sillä ei tunnu huonoa päivää olevan.

Olin sitten torstai-illalla viemässä Tartoa iltapissalle, kun sen kannuskynsi jäi kiinni kenkäni solkeen (???????????). Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, se hyppi paniikissa pari kertaa itsensä ympäri ja koko kynsi irtosi. Verta tuli melko runsaasti ja koko jalka tärisi, ja kun tajusin ettei meillä kotona ollut kipulääkkeitä tai sidetarpeita, lähdin sitten ajelemaan Tuhatjalkaan. Meidät otettiin taas onneksi nopeasti vastaan, ja Tartolle annettiin opiaattikipulääke. En ensin ollut aivan samaa mieltä kipulääkkeen tarpeesta, varsinkin kun eläinlääkäri perusteli sen antoa sillä, että koira antaa hoitaa tassua nätisti... Tuhatjalassa oli samalla meneillään akuutti leikkaus, ja saimme odotella hoitohuoneessa melko pitkään, ja pääsimme kotiin joskus hieman ennen yhtä yöllä. Kotona kuitenkin ymmärsin, että kipulääke varmasti helpotti Tarton oloa, ja ensimmäisen yön se nukkui sikeästi ilman kauluria.

Tarton kanssa on nyt kuitenkin pannassa niin agilitytreenit kuin reippaampi ulkoilukin. Missaamme myös möllitokokokeen, mutta onneksi meillä on siellä kätyri kertomassa faktoja tuomarista ;) Olin hieman huolissani siitä, miten saan noin vilkkaan koiran pään pysymään kasassa sairasloman aikana, mutta se on oppinut arvostamaan sängyssä nukkumista ihan uudella tasolla.

Perjantai -illalla taas Muumimailman koiravetoporukka alkoi kyselemään Lolan perään, heiltä puuttui yksi koira, ja Lola takuuvarmasti osaa vetää aisojen kanssa. Menin lauantaina sitten viimeisen tunnin ajaksi Muumimailmaan, vaikka olin tehnyt selväksi sen, ettei Lolan voinnista tai kunnosta ole takeita. Lola oli ihan innoissaan nähdessään mihin hommaan oltiin ryhtymässä, mutta se ei jaksanut vetää lainkaan. Olen oikeasti melko järkyttynyt siitä, miten se ei pystynyt vetämään ollenkaan. Mistään niskottelusta ei tosiaan ole kyse, koska vetämisen Lola osaa hienosti ja kyllä se raukka nytkin yritti, mutta ne muutamat kierrokset, kun Lola veti, vedin itse aisasta niin, ettei sille jäänyt painoa lainkaan. Koko lauantain ja vielä sunnuntainkin se oli ihan rättiväsynyt, joten vetokeikka oli rasittanut sitä kovasti. Nyt parin lepopäivän jälkeen se alkaa onneksi olla entisensä. Molemmat tytöt saavat nyt sitten Rimadyliä, ja tarkoitus on ottaa kevyesti kummankin kohdalla.

Tässä vielä vähän kuvasatoa menneiltä viikoilta. Tartosta ei ole vielä kuvia nakupellenä, mutta näitä karvaturriversioita onkin mukavampi katsella ;)

Lola lääkärissä

Jos on jotain hyvää siinä, että opettajat on lomautettu ja opiskelu lähes kokonaan itsenäistä, ainakin ehdin hyvin ravaamaan eläinlääkärissä päiväaikaan. Tänään oli Lolan vuoro päätyä kuvattavaksi, ja siltä kuvattiin selkä sekä oikea etujalka. Luusto oli  kuitenkin molempien suhteen hyvässä kunnossa, onneksi. Ongelma on siinä, että selän röntgen ei ole paras mahdollinen tutkimus, vaan selkäytimen ahtautuminen tms. vaiva selviää vain magneettikuvauksessa, tietokonetomografiassa tai varjoainetutkimuksessa. Koska vika ei ollut luustossa, voin nyt vähitellen alkaa liikuttaa Lolaa taas enemmän ja seurata miten se rasitukseen reagoi. Eläinlääkäri olikin kanssani samaa mieltä siitä, että ensin takapään lihakset pitää saada kuntoon, jotta ne tukevat luustoa ja varmasti parantavat sen vointiakin.

Kivun hoitoon Lola sai Cartophen -pistoksen, ja kuuri jatkuu vielä kolme viikkoa. Jotta joka pistosta varten ei tarvitse ajaa Lietoon, sain injektiot mukaan, kunhan olin ensin todistanut osaavani pistää koiraa - sain siis ruiskun suolaliuosta ja lääkärin valvovan katseen alla piikitin sen Lolaan :D
Lola -parka! Akuuttia kipua varten sain myös reseptin Rimadyliin, mutta toivottavasti niitä ei edes tarvita :)

Olen kovasti koittanut miettiä erilaisia vaihtoehtoja Lolan lihaskunnon parantamiseen, ja kuin tilauksesta TSAU:lla järjestetään ensi viikolla luento koiran fysiikan kehittämisestä. Myös vesiterapia on suunnitelmissa, vaikka tärkeintä on tietenkin ihan tavallinen ulkoilu. Juoksulenkkejäkin voisi ehkä kokeilla pururadalla pienissä pätkissä. Kaikkein hurjin vaihtoehto olisi sitten dobo - hurjin siksi, etten lainkaan tiedä mitä mieltä olisin Lolasta jumppapallon päällä :'D

Tarton lonkkakuvat!

Vaikka tänään onkin perjantai kolmastoista ja Seija -myrsky riepottelee, suuntasin Tarton kanssa Liedon pieneläinklinikalle. Olin siis varannut ajan rokotuksille ja lonkkakuville. Olen pari päivää jo ehtinyt jännittää hurjasti kuvien tuloksia, enkä jännitykseltäni huomannut edes eläinlääkärin antaneen Tartolle nukutuspiikkiä ennen kuin se lysähti jalkoihini, heh.

Kuten kuvasta näkyy, Tarton lonkat ovat täysin terveet <3 Meinasin purskahtaa itkuun, kun tajusin, että ensimmäistä kertaa minulla on koira, jolla on terveet lonkat! Myös kyynärät ovat kunnossa ja nivelet terveet, mutta kuvassa näkyy molemmissa tassuissa pieni varjo. Eläinlääkäri arveli sen olevan vain varjo lihaksista, mutta pahimmassa tapauksessa kyseessä olisi luupiikki. Ell ei sitä kuitenkaan pitänyt todennäköisenä, mutta ehkä jossain vaiheessa käyn varmuuden vuoksi ottamassa kuvat vielä uudelleen. Jokatapauksessa olen niin onnellinen nyt, kun mitään ikävää ei löytynyt, ja tämän perusteella Tarto on luustoltaan ihan terve!

Tarto itse oli koko visiitistä äärimmäisen närkästynyt, ja koko paluumatkan se ulvoi ja ulisi ihan tokkurassa :D Eläinlääkäri antoi vielä palautetta Tarton rakenteesta, ja totesi, että vaikka sillä olisi lonkissa ollutkin vikaa, se on niin jäntevä ja kevytrakenteinen ettei nivelet kovin helposti ala oireilemaan. Myös Tarpan lihaksikkuus sai kehuja, joskin painoa sillä oli vain 24 kiloa :) Jeeejeeeejeee <3

Väärä hälytys

Tarto päätti yhtenä iltana aiheuttaa täällä taas täyspaniikin. Onneksi jälkeenpäin tilaanteet tuntuvat koomisilta, mutta silloin, kun on tilanne päällä ei kyllä naurata tippaakaan.

Käväisimme siis Samin kanssa Skanssissa ja jätimme tytöt kahdestaan olohuoneeseen. Jostain syystä ne ovat siellä paljon rauhallisempia kuin eteisessä (eikä Lollis käy kaivelemassa roskista, huoh) ja yhden huoneen sisältöä on helpompi kontrolloida kuin etsiä kaikki potentiaaliset itsemurhavälineet koko asunnosta. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon sitä, että olohuoneen isossa vaatekaapissa on koirien ruoat, joita kyseisenä hetkenä oli noin 30 kiloa. Kaapin ovi on melko helposti avattavissa, kun sitä tönäisee se pompsahtaa auki, ja usein Kinnas löytyy ruokia rapistelemasta... Kun sitten tulimme kotiin, tytöt olivat yhtä nätisti kuin aina, eikä mikään viitannut siihen että mitään rikollista olisi tapahtunut. Lähdimme melkein samalla ovenavauksella läheiselle kentälle juoksuttamaan tytöt, enkä tässä vaiheessa huomannut, että kummankaan käytöksessä olisi mitään ihmeellistä.

Myöhemmin Sami ja Tarto menivät edeltä Samin vanhempien luokse, ja minä juoksin Lolan kanssa sinne perästä. Meidän juoksulenkin aikana Tarto oli alkanut läähättää, ja se oli ilmeisesti juonut jopa sen mittapuulla suuria määriä. Noin tunnin päästä tästä huomasin sitä silittäessä, että sen kyljet olivat levinneet ja vatsa turvonnut jättimäiseksi pinkeäksi palloksi. Tarto oli siis valehtelematta triplannut vyötärönympäryksensä. Onneksi arvasin mitä oli käynyt, soitin Tuhatjalkaan konsultaation (= oksennuta, seuraa tilannetta) ja tutkailin Tarton vointia. Sen käytös oli muuttunut tavallista rauhallisemmaksi ja se oli selkeästi levoton, mutta silti se hääräsi lelujen ja keppien kanssa ja kiusasi Lolaa. Syömisestä oli kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika etten halunnut sitä enää oksennuttaa.

Kotona tarkastin ruokasäkit, ja toisesta oli selvästi syöty, mutta punnituksen ja päässälaskun jälkeen vain kilon verran. Koska Tarto ei ollut kakannut kertaakaan, minun oli pakko valvoa sen vieressä ja tietenkin olla lähtövalmiina vatsalaukunkiertymän vuoksi. Kolmelta yöllä Tuhatjalassa oli alkanut suuri leikkaus, ja seuraava mahdollinen peräruiskeenantoaika (:D) oli aamuviideltä. Neljän aikaan Tarto kuitenkin aloitti mahtipontisen piereskelyn, jonka seurauksena vatsakin alkoi sitten toimia. Nukkuminen jäi sen yön osalta kokonaan, mutta olin vaan tyytyväinen siitä, että ruoka tuli ulos ihan luonnollisesti eikä tarvinnut tehdä eläinlääkärireissua! Jälleen kerran olen siis syvästi kiitollinen siitä, että Turussa on päivystävä eläinlääkäriasema ja hoitajat vastailevat läpi yön huolestuneisiin kysymyksiin. En kuitenkaan haluaisi sen tulevan liian tutuksi...

Taas kerran täällä selvittiin säikähdyksellä, vaikka ymmärsin toki annoskoon selvittyä, ettei mitään suurta hätää voi olla. Ongelma ei siis ollut ruuan määrässä, vaan Tarton juomisessa, vesihän sai ruuan (ja koko koiran) turpoamaan. Nyt Tarppa onkin sitten taas omissa anorektisissa mitoissaan :D Jotenkin sekin on aika koomista, että Tarto oli syönyt vain kilon kuivamuonaa, vaikka kaapissa olisi ollut ruokaa vähän enemmänkin...