Ihana arki

Arkikuvia

 Tuntuu, ettei blogiin ole kauheasti mitään päivitettävää, kun kaikki päivät menevät tällä hetkellä niin saman kaavan mukaan. Teen Tarton kanssa joka päivä pitkän kävelylenkin ( 6 - 12 km) ja sen lisäksi käydään muutaman kerran viikossa juoksulenkillä, joka on pituudeltaan samaa luokkaa kuin kävelylenkitkin. Olen itse innostunut juoksemisesta tosi paljon, mutta Tartolla taitaa olla paikat vähän jumissa ja samalla, kun etsin hyvää hierojaa sille pidämme vähän taukoa juoksemisesta. Kovasti haaveilen canicross -treeneihin pääsystä, mutta ainakin toistaiseksi se on ollut aikataulujen puolesta mahdotonta. Tiedän ettei remmilenkit ole koiralle sitä parasta mahdollista liikuntaa (ja tapani mukaan koen asiasta hirveää stressiä), mutta vaihtoehdot ovat vähän vähissä.

Meillä on hyviä maastoja tässä lähellä ja toki Tarto pääsee liikkumaan vapaanakin, mutta ongelma onkin siinä ettei se liiku. Heti kun päästän sen remmistä se vetää pienen spurtin ja kulkee sitten loppumatkan mun vieressä kauniimmin kuin remmissä ikinä... Leikkikaveria siis kaivataan ja helpointa olisi jos se löytyisi kotoa. Mutta leikkikaverin puute ei ilmeisesti ole tarpeeksi pätevä syy toisen koiran hankkimiseen ;)

Päivisin on kyllä hauska seurata miten kiinnostavia eläimet tuon pikkumiehen mielestä ovat. Alkuun Tarto ei herättänyt oikeastaan mitään reaktioita, varmaankin koska tuollainen musta karvakasa on (välillä ominkin silmin) hankala hahmottaa. Nyt Tarto saa jo maireat hymyt ja pienestä nyrkistä löytyy luvattoman usein tuppo mustia karvoja, heh. Kinnas -kissa sen sijaan on alusta asti ollut parasta mitä Luka tietää. Itku loppuu kuin seinään heti, kun Kinnas tulee näkyviin :D Tunne on selvästi molemminpuolinen, koska Kinnas hakeutuu usein Lukan lähistölle ja siirtyy esim. makuuhuoneeseen meidän sänkyyn nukkumaan kun pikkumies nukkuu omassaan. Ja vaikka sanotaan, että esikoiset lähtevät usein hitaammin liikkeelle, kun ei ole sisaruksia jahdattavana, Lukalla on ainakin niin kova kiire Kintaan perään, että välillä hirvittää... Kovasti mua raskausaikana varoiteltiin siitä, että kissa sitten repii lapselta silmät päästä ja muuta yhtä järkevää, mutta kyllä kissakin tuollaisen ihmislapsen pennuksi tunnistaa ja osaa käyttäytyä sen mukaan.
Muutamaan otteeseen Luka on ehtinyt nähdä jo Jurriakin, eikä ole jäänyt epäselväksi, että pikkumies haluaa oman koiranpennun. Olisikohan se jo tarpeeksi hyvä syy... ;)

Synttäritytöt

Meillä marraskuu on todellinen synttärikuukausi, sillä omieni lisäksi Lolan ja Kintaan synttärit osuvat samalle kuulle. Lola siis täytti eilen jo kuusi vuotta, ja Kinnas neljä vuotta 23. päivä. Tiedän, että tämä on vähän hassua, mutta mua jännitti kovasti Lolan synttärit ja nyt vielä enemmän, mulla ei nimittäin ole ollut koiraa joka olisi elänyt edes seitsemänvuotiaaksi. Onhan meillä toki kotona ollut koiravanhuksia, mutta haaveilen kovasti omasta höperöstä ja vähän pulskasta mummokoirasta. Lola on kuitenkin todella hyvävointinen, eikä mikään siis viittaa siihen, että se olisi hetkeen lähdössä mihinkään. Itseasiassa päinvastoin, se muistuttaa innostuessaan enemmänkin pentua ja eilen viimeksi se törmäili huonekaluihin leikkiessään, kun ei kyvyt riitä ympäristön havainnointiin samalla... 

Kissoistahan mulla ei olekaan aikaisempaa kokemusta, enkä tiedä milloin niiden oikein pitäisi aikuistua. Mitään sellaista ei Kintaassakaan ole näkyvissä, edelleen se leikkii ja härnää Tartoa kaikki päivät, mutta hyvä niin. Jostain syystä siitä on tullut naurettavan ahne, se mm. hiippailee syömään koirien turpoamassa olevat ruuat heti, kun silmä välttää ja jäätelöä on turha edes yrittää syödä ilman, että Kinnas koittaa ottaa oman osansa... Yhtenä päivänä se syöksyi hellalle juuri, kun olin nostanut paistinpannun (kanaa) siitä pois. Kinnas kuitenkin selvisi onneksi ilman sen suurempia vahinkoja, vaikka itse sain vähän osumaa laittaessani sen tassua vesihanan alle ;) Neljä vuotta on kuitenkin jo pitkä aika ja aika harva nelivuotias on vielä kaksinkertainen hengenpelastajin. Hurja kiitos siis Leenalle ihanasta kissatytöstä!

Vauvan suhteen Lola ja Kinnas ovat jatkaneet hyvin suvaitsevaista linjaansa, ja Kinnaskin tulee mielellään vauvan lähelle makoilemaan, mutta vain jos minä tai Sami olemme siinä myös. Lola taas käyttää hyväkseen kaikki hetket, kun vauva on lattialla, ja asettuu aina niin, että sen pää osuu vauvan kainaloon. Pikkumies kyllä löytää ihanantuntuisen turkin heti ja repii sitä innoissaan, mutta se ei aiheuta Lolassa minkäänlaista reaktiota. Näin puolentoista kuukauden jälkeen en voi kuin olla tyytyväinen siihen, miten hienosti kaikki eläimet ovat vauvaan suhtautuneet ja odotan innolla sitä, kun pikkumieskin alkaa ymmärtää eläinten päälle jotain :D Huomaan kuitenkin myös olevani taas enemmän surullinen Fetan kohtalosta, olin nimittäin suunnitellut sen olevan hyvin suuressa osassa sitten, kun saan lapsia. Onneksi näitä eläimiä nyt kuitenkin riittää ja saamme juhlia vielä monet syntymäpäivät samalla kokoonpanolla!

Kinnas luovuttaa - taas!

Sain tänään aamulla puhelun vieraasta numerosta, mutta tapojeni vastaisesti vastasin silti - onneksi! Soitto tuli nimittäin Koira-Kissaklinikalta, ja Kinnasta pyydettiin tulemaan verenluovutukseen. Muitakin luovuttajia oltiin tavoiteltu, mutta kukaan ei valitettavasti päässyt paikalle, ja koska meillä ei ollut (yllättäen) mitään suunnitelmia, pakattiin Kinnas -kissa ja pikkumies mukaan ja lähdettiin samantien matkaan.

Unohdin ihan kokonaan päivittää alkukesästä tänne blogin puolelle, että Kinnas oli jo kerran verensiirrossa viime huhtikuussa. Ensimmäinen luovutuskerta oli siis melkein heti testien ottamisen jälkeen, vaikka kovasti vitsailtiinkin siitä, ettei meidän pienestä kissasta saa verta kuin teelusikallisen. Se teelusikallinen tuli kuitenkin tarpeeseen, kun kissanpentu oli joutunut kyyn puremaksi. Silloinkin pääsin lähtemään samantien matkaan, ja odottelin klinikalla koko toimenpiteen ajan. Ensin Kinnas rauhoitettiin käytännön syistä ja sen kaulasta ajeltiin karvat pois, sillä veri otetaan kaulavaltimosta. Yllätyin silloin, miten nätisti Kinnas antoi vieraan ihmisen itseään tutkia (huom. jo ennen rauhoitusta) ja operaatiokin oli yllättävän nopea. Palkaksi saimme pari purkkia kissanruokaa ja vielä myöhemmin hyviä uutisia, kissanpentu oli nimittäin selvinnyt.

Tällä kertaa verenluovutuksen tarpeen aiheutti kissapotilaalla oleva vakava anemia, ja jätimme Kintaan hoitajille. Sillä oli nyt painoa tasan neljä kiloa, eli edelleen alle sen 5 kg suosituspainon ja toimenpiteen jälkeen Kinnas tarvitsikin nesteytystä. Päätimme antaa sen heräillä rauhassa ja pääsimme hakemaan sitä vasta iltaseitsemän jälkeen. Kaikki oli sujunut hyvin, mutta tippaletkun Kinnas antoi irroittaa vasta mun sylissä... Pääsin myös tapaamaan suloista pientä kissatyttöä, jonka olo oli verensiirron jälkeen kohentunut hienosti ja omistajien kanssa juttelun jälkeen olen entistä iloisempi, että pystyimme olemaan avuksi. On aina ihanaa nähdä, miten tärkeitä eläimet omistajilleen ovat!

Kinnas on tosiaan toimenpiteen jäljiltä oikein pirteä ja hyvinvoiva, joskin etutassujen siteet häiritsevät kovasti :) Itse olen vaan ihan haltioissani koko veripankkisysteemistä, jälleen kerran yksi syy viihtyä Turussa näiden mun onnettomuusalttiiden eläinteni kanssa. Koira-Kissaklinikalla on muutenkin uudet ja hienot tilat, mutta olin aivan liian herkistynyt, jotta olisin osannut kiinnittää niihin paremmin huomiota ;) Klinikan sivuilta löytyy vielä lisää tietoa veripankin toiminnasta.

Apua helteisiin

Kovin heikosti on tullut blogia päiviteltyä, lähinnä siitä syystä ettei mitään erikoista ole oikeastaan tapahtunut. Olen pitänyt viikon kesälomastani, jonka aikana tuli karattua Tallinaan viikonlopuksi juhlistamaan vanhempien viiskymppisiä. Olin etukäteen aika hermona tyttöjen hoitopaikasta, ja lopulta koirat päätyivät Samin vanhempien luokse hoitoon. Hermoiluista huolimatta hoitoreissu oli ilmeisesti sujunut oikein mallikkaasti ja tytöt nukkuivat monta päivää väsymystään pois. Kinnas -parka jäi reissun ajaksi kotiin ja vaikka sitä käytiinkin täällä ruokkimassa ja leikittämässä, silti kävi sitä vähän sääliksi. Se on tottunut niin jatkuvaan huomioon ja ihmisten seuraan, että vielä pari päivää reissun jälkeen se kulki vessaankin perässä ja tunki syliin joka välissä :) Tällaisen lauman hoitoon saaminen ei olekaan enää mikään ihan itsestäänselvyys, mutta onneksi kaikki sujui niin hyvin, että ehkä saadaan ne hoitoon jatkossakin, jos sellainen tilanne tulee.

Muuten aika onkin kulunut pitkälti hellettä pakoillessa, ja olen aivan epätoivoinen, kun en tiedä millä saisin koirien oloa viilennettyä. Meillä on siis tosiaan sisällä tuskaisen kuuma eikä juuri ole keinoja tilanteen helpottamiseksi. Tuulettimet ovat päällä vuorokauden ympäri, ikkunat ovat öisin auki ja päivisin taas pidän verhoja kiinni. Kinnas tuo hieman haasteita ikkunoiden aukipitämiseen ja välillä olen jo heitellyt märkiä pyyhkeitä koirien niskaan, kun olo käy oikein tukalaksi. Otan siis mieluusti vinkkejä vastaan! Vuokranantaja kieltää ilmastointilaitteet, joten sitäkään on turha miettiä. Uiminen onkin ollut paras tapa pitää tytöt viileinä ja tarjota niille liikuntaa, koska mitään pitkiä lenkkejäkään en "hieman" hysteerisenä uskalla tehdä :D

Onneksi molemmat koirat menevät uimaan mielellään, vaikka Lola nauttiikin enemmän rantavedessä pluttaamisesta ja vesialueen vartioinnista. Vaikka Tarto muuten onkin pomon asemassa, vedessä kaikki menee päälaelleen ja Lola vahtii vettä ja pitää ihan uskomatonta mölinää. Se haukkuu ja ulisee eikä päästä Tartoa uimaan kunnolla :D En ole edes viitsinyt siihen puuttua, kun se nauttii niin kovasti eikä se vaikuta tilanteeseen kuivalla maalla. Toisaalta Lola unohtaa muutenkin käytöstavat kokonaan mereen päästessään, se karkaa veteen heti, kun silmä välttää eikä taatusti tule pois ensimmäisestä käskystä...

Mulla on kameran muistikortti täynnä kuvia tyttöjen uimareissuista, mutta tässä muutamia mun suosikkeja parin viime viikon ajalta. Merivedessä uimisen seurauksena molempien turkit ovat karmeassa kunnossa, ja olen kateellinen kaikille, jotka voivat uittaa koiriaan järvivedessä... Toisaalta Lolan näyttelytkin taitavat tämän vuoden osalta olla ohitse. Messariakin jo vähän mietin, mutta meillä taitaa silloin olla muita kiireitä :D

Juhannus

Mä olen ollut nyt niin paljon töissä, että bloggailu on jäänyt vähän vähemmälle. Koiratouhut on muutenkin olleet vähän vähissä, sillä Tarton kanssa agility jää nyt loppuvuodeksi tauolle. Tokokisoihin koitan edelleen sitkeästi saada paikkaa, mutta olin jo ehtinyt unohtaa miten vaikeaa se on. Pääpaino on nyt ollut ainoastaan ulkoilussa, mutta oikeastaan välillä sekin on aika luksusta.

Juhannuksen sain tai jouduin olemaan vapaalla, ja torstaina suunnattiin "mökkeilemään" Samin vanhempien luokse, kun nämä olivat risteilyllä. Tällaisia yhden yön mökkireissuja ollaan tehty aina silloin tällöin, ja Kinnas suorastaan rakastaa niitä. Syy siihen on portaat. Meidän kerrostaloasunnossa ei portaita löydy, joten Kinnas on onnesta soikeana, kun se saa yötä myöten juosta kolmen kerroksen väliä, ja Tarto tietenkin painelee kauhealla vauhdilla perässä :D Lola tyytykin sitten kerjäämään, mutta jokatapauksessa ne olivat kaikki perjantaina aivan rättiväsyneitä...

 Kyläreissut ovat kyllä loistava tapa väsyttää ainakin nämä meidän karvanaamat, ja lauantain pikavisiitillä mun vanhempien luona koirat meinasivat jo nukahtaa pystyyn. Tarto myös todisti kykynsä fileerata savusilakka täydellisesti ja nyt jälkeenpäin harmittaa, kun en ikuistanut sen Masterchef -taitoja kameralla. Äiti kovasti pyöritteli silmiään, mutta Aurallahan on piraijan pöytätavat eikä siellä olla totuttu hienostuneempaan ruokailuun ;) 

Vaikka kelit ovat nyt juhannuksena olleet kammottavat, olen Lolan kanssa innostunut taas lenkkeilemään enemmän. Suurin inspiraatio lenkeille löytyy kyllä Katariinanlaakson lehmälaumasta. Mä olen aina tykännyt lehmistä ihan hurjasti ja Fetan kanssa saatiin yhtenä kesänä vastuullemme läheisen lehmälauman ruokkiminen. Nyt mua hieman jännitti miten Lola suhtautuu lehmiin, kun en tiennyt yhtään onko se niitä ennen nähnyt. Lehmät ovat kaiken lisäksi niin kesyjä, että ne tulivat ihan aidan viereen ihmettelemään meitä, ja Lola -parka istahti alas sonnin nähdessään ja näytti siltä, että on valmis kohtaamaan loppunsa :D Nyt ollaankin sitten kävelty laitumen ohi jo niin monta kertaa, että Lolakin jo tuntee olonsa turvalliseksi. Yhtenä iltana nappasin kamerankin mukaan, ja huomasin vasta silloin, että kaikilla lukee korvalapussaan nimi! Sieltä löytyi mm. Ainutlaatuinen, Ainutlaatuinen 2, Emppu ja U2, voi apua miten suloista :') 

Verikokeet

Otin vinkeistä oppia ja ennen agilitytreenejä viime keskiviikkona annoin tyttöjen juosta ja remuta yhdessä oikein kunnolla. Meidän treenivuorokin sattui sopivasti viimeiseksi, joten ehdin hyvin vielä ottaa noutoa, luoksetuloa ja merkkiä hallin pihalla - ja nouto muuten meni aivan loistavasti! Luoksetulokin sujui niin vauhdikkaasti, että päätin opettaa Tarton sittenkin tulemaan suoraan sivulle törmäyksen minimoimiseksi :D

Hallissa mulla olikin sitten mukava ja hyvinkäyttäytyvä koira, joka ei ollenkaan riehunut tai sekoillut kuten viimeksi. Tällä kertaa treenattiin keppejä, eli kepeille lähetystä kaikista mahdollisista kulmista sekä muutaman esteen mittaisia ratapätkiä. Kepit sujuvat kivasti, helpommalta puolelta Tarto osaa jo suunnistaa oikeaan väliin, mutta vaikeampaa puolta pitää edelleen treenata. Tarto tekee siis verkkokeppejä ja hyvä niin, en tosiaan halua ottaa verkkoja/ohjureita liian aikaisin pois ja kärsiä sitten myöhemmin ongelmista pujottelussa. Myös radanpätkät sujuivat hienosti, Tarto osaa taitavasti hakea esteitä itsekin eikä ole vielä niin vannoutunut tokokoira, että olisi liikaa mun kropassa kiinni. Ilmeisesti Lolan kanssa painaminen ja tokohommat tekivät kuitenkin tehtävänsä, sillä kovin kauaa ei enää tarvinnut agilityä ottaa ennenkuin Tarto-paralla alkoi lyömään tyhjää :D Käytän agilityssä palkkana vain makupaloja, mutta treenien jälkeen annoin sille vinkupallon, jota se sitten unissaan mutusteli koko automatkan kotiin.

Toivon, etten viime päivityksessä antanut väärää kuvaa Tarton käytöksestä. Sehän on siis ihan tottelevainen ja hallussa, mutta vaan niin kamalan innoissaan :D Kiitokset kuitenkin kaikille vinkeistä, niistä on varmasti hyötyä :)

Viime viikolla myös Kintaalla ja Lolalla oli ohjelmaa, kun kävimme Koira-Kissaklinikalla verikokeissa tarkistamassa molempien sopivuus verenluovuttajaksi.  Verenluovutusprosessi toimii siis niin, että aluksi eläimestä otetaan verikokeet terveyden ja veriryhmän määrittämiseksi, ja jos kaikki on kunnossa omistajalle soitetaan jos ilmaantuu verensiirtoa tarvitseva potilas. Varsinaisessa verensiirrossa luovuttaja nukutetaan ja veri otetaan kaulavaltimosta.

Lola ja Kinnas olivat kyllä hauskaa seurattavaa lääkärissä, Kinnas meinasi pakahtua uteliaisuudesta ja antoi lääkärin tutkia nätisti, eikä edes verikokeen ottaminen haitannut sitä lainkaan. Lola taas oli kauhusta kankeana ja nojasi muhun koko painollaan tutkimuksen ajan :D Kun vaihdoin vähän parempaan asentoon, se romahti lattialle, kun tuki katosi... Jokatapauksessa verikokeet saatiin molemmista, ja tuloksetkin tulivat viime perjantaina. Kintaalla kaikki arvot olivat normaalit, ja niin oli myös Lolalla. Jännitin sen tuloksia aika paljon sen perimän (ja iän) vuoksi, mutta ainoat arvot jotka olivat hieman viitearvojen ulkopuolella, olivat munuaisarvot (glukoosi + urean määrä veressä). Molemmat siis kuitenkin hyväksyttiin mukaan verenluovuttajaksi eikä mitään suurta heittoa arvoissa ollut. Soitin vielä vakkarilääkärille tarkistaakseni tulokset, ja hän vakuutti ettei Lola hetkeen ole kuolemassa :))

Oleellinen osa verenluovutusprosessia on myös eläinten paino. Kun kissa painaa väh. 5 kg ja koira 25 kg, niistä voidaan ottaa verta riittävästi. Lola pääsi hipoen rajan yli, se painaa 28 kiloa. Kinnas ei taas ollut lähelläkään, vaikka painoa on kunnioitettavat 3,7 kiloa :D Kissossa oli luovuttajia sen verran vähän, että se hyväksyttiin mukaan ja Lolalle koitan taas saada vähän lisää massaa. Tänään tulikin taas paketti zooplussalta, ja ruokalastin purkaminen on kyllä koko perheen yhteinen homma... Kinnas tutkii kaapista vanhojen ruokien jämät samalla kun koirat seuraavat silmä tarkkana ruokasäkkien katoamista kaappiin. Lolalla on vielä säkillinen jäljellä Boschin kevytruokaa, ennenkuin tilaan sille jotain hieman rasvaisempaa. Tartolle tulikin paketissa kaksi säkillistä Boschin Active -ruokaa ja Kintaallekin muutama kilo Joseran Culinessea.

Kintaan syntymäpäivä!

Pitkän työ- ja kouluputken jälkeen on ihanaa viettää vapaata viikonloppua, varsinkin näinkin tärkeää juhlapäivää viettäessä - tänään on nimittäin Kintaan kolmevuotissyntymäpäivä :) Mitään kovin suuria juhlallisuuksia ei ole luvassa, mutta ainakin Kinnas on päässyt jo ulkoilemaan ja syömään noutoruokaa (chilikatkarapuja tietenkin :D).

Kintaan, ja ylipäätänsä kissan hankkiminen tehtiin kotona vaikeaksi, mutta koska olin aina kissasta haaveillut, oli sen hankkiminen oman asunnon myötä prioriteetti numero yksi. Kirmix -kennelin Leenalla oli niihin aikoihin kissanpennut, eikä kenelläkään (lue= äidillä) ollut mitään sanottavaa, kun yksi pennuista oli aivan ilmiselvä tuleva Kinnas! Ja vaikka Kinnas ja Feta tulivat niin hyvin toimeen, en osannut edes kuvitella millaiset välit kissalla ja koiralla voi olla, ennen kuin Tarto muutti meille. Muutaman kuukauden karanteenin jälkeen ne alkoivat lämmetä toisilleen, ja nyt ne ovat aivan erottamaton pari. Jos Tarto on nukkumassa, Kinnas hyökkää surutta sen kimppuun, rummuttaa kuononpäätä ja ryntää häntä paksuna karkuun... Samaa tapahtuu myös toisinpäin, ja Lola -paran tehtäväksi jää kiivetä sohvalle närkästyneenä pois hullun parivaljakon tieltä. Sattuneesta syystä mulla ei siis aikaisemmin ollut mitään kokemusta kissojen kasvatuksesta, enkä nyt tiedä onko tämä ihan oppikirjan mukaan mennytkään, mutta hauskaa tuntuu Kintaalla ainakin olevan :)