Sisällön tarjoaa Blogger.

Onnea Lollero!

Loppuvuosi on meille pelkkää juhlaa, kun Tartolla, mulla, Kintaalla ja Lolalla on kaikilla synttärit. Tänään on sitten Lolan 5 -vuotispäivä. Alunperin mulla oli tarkoitus mennä agilityhallille molempien kanssa niin, että Lolakin olisi päässyt vähän leikkimään esteillä, mutta se on nyt pari päivää ontunut etutassuaan, enkä sitten uskaltanut ottaa mitään riskejä. Huonoa tuuria tuntuu kyllä riittävän, ensin Lolalla meni takajalasta kannuskynsi eikä se tahtonut millään parantua. Etutassussa on kuitenkin kynnet ja anturat ihan ehjiä, eikä se aristakaan mitään kohtaa, joten en osaa yhtään sanoa, mikä ontumisen aiheuttaa. Nyt on sitten juoksulenkit ja muukin ulkoilu ollut vähän tauolla, toivottavasti vaivat helpottaisivat nopeasti, että päästäisiin jatkamaan kaikkea tekemistä! Nyt kun liikunta on pannassa, päivä onkin mennyt kotona herkkujen parissa :) Se ei Lolaa ainakaan haittaa, sille on jopa tullut pari toivottua lisäkiloa eikä sen luut enää törrötä...



Kintaan syntymäpäivä!

Pitkän työ- ja kouluputken jälkeen on ihanaa viettää vapaata viikonloppua, varsinkin näinkin tärkeää juhlapäivää viettäessä - tänään on nimittäin Kintaan kolmevuotissyntymäpäivä :) Mitään kovin suuria juhlallisuuksia ei ole luvassa, mutta ainakin Kinnas on päässyt jo ulkoilemaan ja syömään noutoruokaa (chilikatkarapuja tietenkin :D).



Kintaan, ja ylipäätänsä kissan hankkiminen tehtiin kotona vaikeaksi, mutta koska olin aina kissasta haaveillut, oli sen hankkiminen oman asunnon myötä prioriteetti numero yksi. Kirmix -kennelin Leenalla oli niihin aikoihin kissanpennut, eikä kenelläkään (lue= äidillä) ollut mitään sanottavaa, kun yksi pennuista oli aivan ilmiselvä tuleva Kinnas! Ja vaikka Kinnas ja Feta tulivat niin hyvin toimeen, en osannut edes kuvitella millaiset välit kissalla ja koiralla voi olla, ennen kuin Tarto muutti meille. Muutaman kuukauden karanteenin jälkeen ne alkoivat lämmetä toisilleen, ja nyt ne ovat aivan erottamaton pari. Jos Tarto on nukkumassa, Kinnas hyökkää surutta sen kimppuun, rummuttaa kuononpäätä ja ryntää häntä paksuna karkuun... Samaa tapahtuu myös toisinpäin, ja Lola -paran tehtäväksi jää kiivetä sohvalle närkästyneenä pois hullun parivaljakon tieltä. Sattuneesta syystä mulla ei siis aikaisemmin ollut mitään kokemusta kissojen kasvatuksesta, enkä nyt tiedä onko tämä ihan oppikirjan mukaan mennytkään, mutta hauskaa tuntuu Kintaalla ainakin olevan :)







Väärä hälytys

Tarto päätti yhtenä iltana aiheuttaa täällä taas täyspaniikin. Onneksi jälkeenpäin tilaanteet tuntuvat koomisilta, mutta silloin, kun on tilanne päällä ei kyllä naurata tippaakaan.

Käväisimme siis Samin kanssa Skanssissa ja jätimme tytöt kahdestaan olohuoneeseen. Jostain syystä ne ovat siellä paljon rauhallisempia kuin eteisessä (eikä Lollis käy kaivelemassa roskista, huoh) ja yhden huoneen sisältöä on helpompi kontrolloida kuin etsiä kaikki potentiaaliset itsemurhavälineet koko asunnosta. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon sitä, että olohuoneen isossa vaatekaapissa on koirien ruoat, joita kyseisenä hetkenä oli noin 30 kiloa. Kaapin ovi on melko helposti avattavissa, kun sitä tönäisee se pompsahtaa auki, ja usein Kinnas löytyy ruokia rapistelemasta... Kun sitten tulimme kotiin, tytöt olivat yhtä nätisti kuin aina, eikä mikään viitannut siihen että mitään rikollista olisi tapahtunut. Lähdimme melkein samalla ovenavauksella läheiselle kentälle juoksuttamaan tytöt, enkä tässä vaiheessa huomannut, että kummankaan käytöksessä olisi mitään ihmeellistä.

Myöhemmin Sami ja Tarto menivät edeltä Samin vanhempien luokse, ja minä juoksin Lolan kanssa sinne perästä. Meidän juoksulenkin aikana Tarto oli alkanut läähättää, ja se oli ilmeisesti juonut jopa sen mittapuulla suuria määriä. Noin tunnin päästä tästä huomasin sitä silittäessä, että sen kyljet olivat levinneet ja vatsa turvonnut jättimäiseksi pinkeäksi palloksi. Tarto oli siis valehtelematta triplannut vyötärönympäryksensä. Onneksi arvasin mitä oli käynyt, soitin Tuhatjalkaan konsultaation (= oksennuta, seuraa tilannetta) ja tutkailin Tarton vointia. Sen käytös oli muuttunut tavallista rauhallisemmaksi ja se oli selkeästi levoton, mutta silti se hääräsi lelujen ja keppien kanssa ja kiusasi Lolaa. Syömisestä oli kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika etten halunnut sitä enää oksennuttaa.

Kotona tarkastin ruokasäkit, ja toisesta oli selvästi syöty, mutta punnituksen ja päässälaskun jälkeen vain kilon verran. Koska Tarto ei ollut kakannut kertaakaan, minun oli pakko valvoa sen vieressä ja tietenkin olla lähtövalmiina vatsalaukunkiertymän vuoksi. Kolmelta yöllä Tuhatjalassa oli alkanut suuri leikkaus, ja seuraava mahdollinen peräruiskeenantoaika (:D) oli aamuviideltä. Neljän aikaan Tarto kuitenkin aloitti mahtipontisen piereskelyn, jonka seurauksena vatsakin alkoi sitten toimia. Nukkuminen jäi sen yön osalta kokonaan, mutta olin vaan tyytyväinen siitä, että ruoka tuli ulos ihan luonnollisesti eikä tarvinnut tehdä eläinlääkärireissua! Jälleen kerran olen siis syvästi kiitollinen siitä, että Turussa on päivystävä eläinlääkäriasema ja hoitajat vastailevat läpi yön huolestuneisiin kysymyksiin. En kuitenkaan haluaisi sen tulevan liian tutuksi...

Taas kerran täällä selvittiin säikähdyksellä, vaikka ymmärsin toki annoskoon selvittyä, ettei mitään suurta hätää voi olla. Ongelma ei siis ollut ruuan määrässä, vaan Tarton juomisessa, vesihän sai ruuan (ja koko koiran) turpoamaan. Nyt Tarppa onkin sitten taas omissa anorektisissa mitoissaan :D Jotenkin sekin on aika koomista, että Tarto oli syönyt vain kilon kuivamuonaa, vaikka kaapissa olisi ollut ruokaa vähän enemmänkin...

Viettitesti

Tarto ja Lola lähtivät eilen vanhempieni luokse hoitoon, kun synttärikahvittelujen jälkeen meillä oli tarkoitus siirtyä juhlimaan vähän vauhdikkaammin enkä halunnut tyttöjen häiriintyvän ihmisistä ja melusta kotona. Tartohan on varsinainen bile-eläin ja ottaa kaikki uudet ja vieraat ihmiset innolla vastaan, mutta Lola hieman stressaantuu. Oli kyllä koomista huomata, miten vahvasti Kinnas reagoi koirien lähtöön. Pari tuntia tyttöjen lähdöstä Kinnas vaelteli ympäri asuntoa ja maukui surkeana leikkikaveriensa perään :D Mukavaa nähdä omin silmin miten tottuneita eläimet ovat toistensa seuraan.

Tänään sitten hyppäsin äidin kyytiin ja ajoimme Vättiin Tarton viettitestiin. En ollut koskaan ennen kyseisestä testistä kuullutkaan, mutta facebookin mainoksen nähtyäni ehdin vielä saamaan itselleni paikan. Testissä tarkoitus on kartoittaa koiran viettitasoa, saaliskäyttäytymistä, puolustuskäyttäytymistä, puruotetta ja toimintakykyä. Testaajana toimi Timo Paavola.




Testi ei siis mennyt Tartolta aivan putkeen, se päätti maalimiehen nähdessään pelästyä ja lietsoi itseään koko ajan lisää. Normaalisti Tarton vetäessä tuollaisen shown päälle olisin vain pätkäissyt sitä hieman ja käskenyt sitä lopettamaan, jolloin se yleensä rauhoittuu heti. Testissä en kuitenkaan voinut sitä komentaa, ja oli kyllä mielenkiintoista nähdä miten pitkälle sen draamailu menee :D Maalimies oli kuitenkin taitava ja saikin Tarton sitten leikkimään. Lelusta Tarto oli kiinnostunut alusta asti, mutta tuo alun haukkuminen söi sen toimintakykyä kyllä hurjasti.

Palautetta saatiinkin sitten Tarton arkuudesta ja sen vaikutuksesta toimintakykyyn. Puolustaessa Tarto voisi olla itsevarmempi, ja puruote saisi olla kovempi. Saimme kirjallisen arvostelun, jossa kaikki osa-alueet arvioitiin numeroilla 1 - 5. Kaikilta muilta osa-alueilta Tarto sai arvosanaksi kolmosen, mutta toimintakyky tippui kakkoseen. Nuorempana Tartolla oli enemmänkin tuollaista turhanpäiväistä haukkumista, yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa sille ei tuntunut olevan mitään järkevää selitystä. Melko paljon olen saanut sitä koulittua pois, mutta edelleen on vähän epäselvää miksi se joissain tilanteissa käyttäytyy noin. Tämänpäiväisen ulinakohtauksen luulen johtuneen yksinkertaisesti siitä, että Tarto oli väsynyt oltuaan yön poissa kotoa eikä se sitten ollut ihan kartalla siinä mitä tapahtuu. Sen enempää en Tarton "arkuudesta" jaksa huolestua, sitä piirrettä kun ei arjessa juurikaan näy.

Testissä Tarto koittaa ottaa minusta vähän tukea, mutta pystyy toimimaan sitten itsenäisestikin maalimiehen kanssa. Tartolle oli kuitenkin selkeästi hieman vaikeaa se, etten reagoinut mihinkään, ja se varmasti lisäsi sen epävarmuutta. Huomasin myös, että kun liina meni ihan kireäksi Tarton hyppiessä lelun perään, se otti pätkäisyn kai jonkinlaisena käskynä ja rauhoitti menoa hieman. Tämän testin jälkeen odotan entistä innokkaammin luonnetestiä (ja toki MH-kuvaustakin jos sellaiseen päästään), koska viettitestissä koiran reaktiot vahvistuivat maalimiehen käyttäytymisen mukaan.

Kotiin päästyämme raahauduimme kaikki yhdessä makkariin nukkumaan, ja vaikka Kinnas oli onnesta soikeana nähdessään Tarton jälleen, hapannaama-Lola lopetti sen hepulileikit heti alkuunsa. Viettitesti väsytti jo ennestään väsynyttä Tartoa lisää, ja ehkä se on aikamoinen juniori vieläkin :D Kaiken lisäksi Tartolla on anaalirauhaset ilmeisesti tulehtuneet, joten ensi viikon ohjelmissa taitaa olla eläinlääkärireissu...