Sisällön tarjoaa Blogger.

Lollis lääkärissä

Vaikka kovasti olisin halunnut uskotella itselleni, että Lola voi hyvin, en enää pystynyt sivuuttamaan sen muuttunutta käytöstä ja kummallista oireilua ja nyt olenkin panikoinut sitten oikein urakalla. Jatkuva ongelma on ollut Lolan painon ylläpitäminen, ja paino onkin vaihdellut 27 - 30 kilon välillä. Nyt se painaa tosiaan tuon 30 kg, mutta on edelleen liian laiha vaikka saa valtamat määrät ruokaa. En ole kuitenkaan voinut syöttää sille mitä tahansa herkkuja, koska jos ongelma on ruuan imeytymisessä ja johtuu vaikka jostakin sairaudesta, ei liian rasvainen ruokavalio tee sille hyvää. Sillä on myös aivan mielettömät ilmavaivat (ruuasta riippumatta) ja parin kuukauden aikana se on kahdesti oksentanut valkoista vaahtoa?

Viime aikoina Lolan käytös on siis muuttunut myös, ja ensimmäisen kerran hermostuin, kun se ei suostunut lähtemään ulos vaan makasi sitkeästi sängyn alla. Se ei enää siedä Kintaan ja Tarton päätöntä riehumista, eikä halua samalla tavalla leikkiä Tarton kanssa ulkona vaan murisee niin, että Tarto todella ymmärtää jättää sen rauhaan. Kun se ennen nukkui iltakymmenestä aamukymmeneen asentoaan vaihtamatta, nykyään se vaihtaa paikkaa useasti yön aikana ja on levoton. Lola myös läähättää koko ajan.

Viimeinen pisara oli sunnuntainen juoksulenkki. Karkasimme Lolan kanssa ihan kahdestaan juoksemaan, ja olin niin tyytyväinen itseeni, kun ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen vajaa neljän kilometrin lenkki sujui niin helposti ja hyvällä vauhdilla. Lola jaksoi ihan hyvin mukana, mutta kotiin päästyä sen käytös oli todella kummallista ja siitä näki selvästi sen olevan hyvin kivulias. Onneksi kaapista löytyi Rimadyliä, jonka saatuaan se paineli nukkumaan ja heräili myöhemmin huomattavasti paremmassa kunnossa. 


Pelkkä ajatus siitä, että koirilla on kipuja on ihan sietämätön, ja olisin kyllä aika vastuuton äitikin jos en olisi huolissani kivuliaasta koirasta, kun on pieni vauva kotona. Tietenkin luotan Lolaan ihan täysin, mutta tällä hetkellä on siis tärkeintä saada Lolan oloa helpotettua, ja selvittää kivun syy jos se on selvitäkseen. Kävimme siis tänään Koira-Kissaklinikalla, jossa eläinlääkärin kanssa teimme sotasuunnitelmaa Lolan ongelmien selvittämiseksi. Inhoan sitä, kun koiralla on "jokin hätänä", mutten yhtään tiedä mikä, varsinkin kun vaihtoehtoja on lukemattomia. Päädyimme kuitenkin ottamaan Lolasta todella kattavat verikokeet, joista voi sen sukutaustan huomioonottaen selvitä jo paljonkin. Verinäytteistä tutkitaan siis PVK, maksa- ja munuaisarvot, veren proteiiniarvot, elektrolyytit, kvantitatiivinen haimaspesifinen lipaasi sekä B13 -vitamiini ja folaatti.

Yleistutkimuksessa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa, ja Lola antoikin lääkärin tutkia hienosti. Kerroin myös aikaisemmin hoidetuista selkävaivoista, ja Lola aristi todella voimakkaasti selkää lannerangan alueelta, eli siis samaa aluetta kuin aikaisemmin. Yllätyin siitä, miten kovaa kipua pelkkä selän painaminen aiheutti, ja yhtä voimakas kipureaktio tuli eläinlääkärin tutkiessa etureisiä. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että selkä oireilee jälleen, ja ensi viikolla tulevien verikokeiden tulosten perusteella selviää sitten, onko jossain muuallakin vaivaa.


Lolan juoksulenkit olivat nyt ainakin tässä, ja sen liikkeitä ja käyttäytymistä pitää tarkkailla muutenkin ulkoillessa. Tartollekin pitää hommata jostain leikkikaveri, jos Lolan kroppa ei rajua painia enää kestä. Nyt vaan toivon kovasti, ettei verikokeissa löydy mitään ettei sen ruokavaliota tarvitse sen enempää tarkkailla ja saan edes hemmoteltua sitä erilaisia herkuilla :)

Ja vaikka oma olo onkin aika surkea, Lola on siis edelleen suurimman osan ajasta pirteä ja pirullinen oma itsensä. Lääkärikäynti taisi olla aika rankka kokemus, mutta iltaruokaa kohden sillä on tapana piristyä ;) Nyt kun vielä löydän jostain Back On Trackin hyvillä alennuksilla...

Joulu!

Me vietimme aaton tänä vuonna ihan kotona oman perheen kesken, tuntui paremmalta tehdä kaikki ihan pikkumiehen aikataulujen mukaan varsinkin, kun paikasta toiseen siirtyminen alkaa olla aikamoinen haaste noin logistiikan kannalta... Kaksi asiaa on joulussa mulle ehdottoman tärkeää - hyvä ruoka, ja se, että koirat pääsevät kunnolla ulos leikkimään :) Molemmat saatiin toteutettua ja illalla meillä olikin hyvin väsynyttä porukkaa. Kerjääminen ja lahjojen vahtiminenkin on yllättävän väsyttävää puuhaa ;)

 Tietenkin Lola meinasi nielaista kinkun verkon ja Kinnas oksentelee edelleen lahjanarua, mutta hengissä selvittiin taas kerran :D









Loppu ahmimiselle

On jo käynyt selväksi, että olen "hieman" panikointiin taipuvainen mitä tulee koirien terveyteen, ja olen muutaman yön valvonut kauhuissani ihan varmana siitä, että Tarto saa vatsalaukunkiertymän. Se hotkii ruokansa muutamassa sekunnissa ja puhisee ja röyhtäilee tuskaisena pari tuntia syömisen jälkeen. Netissähän pyörii erilaisia "10 asiaa, jotka jokaisen koiraihmisen tulisi tietää" - videoita, ja yhdessä neuvottiin helppo kikka ahmimisen ehkäisyyn - pallo ruokakuppiin. En sitten tiedä muiden koirista, mutta Tarto nosti pallon pois kupista, hotkaisi ruokansa ja laittoi pallon sitten takaisin kuppiin... Vatsalaukunkiertymän ehkäisyssä tärkeää on myös liikunnan välttäminen ennen ja jälkeen syömistä ja olen siitäkin tosi tarkka, mutta kun Tarton elämä on yhtä riehumista ja hyppimistä ja Kintaan jahtaamista niin sen käytöstä on vaikeaa rajoittaa :/


Päätin siis hankkia Tartolle joululahjan vähän etukäteen, ja kävin Petolasta ostamassa sille Northmaten Green -ruokakupin. Näitä ns. ahmimisenestokuppeja on ollut myynnissä jo jonkin aikaa, ja vaikka aluksi suhtauduinkin hieman skeptisesti, niin nyt olen aivan myyty.  Kaadoin siis turvotetun ruuan ympäri alustaa ja Tarto söi kauan! Siis todella kauan. Kun ruokaa pitääkin metsästää ja työnnellä ja koittaa lipoa kielen kanssa suuhun, Tarto sai aikaa kulumaan yli 20 minuuttia. Ja tuota ei voi pistää edes alkuhämmennyksen piikkiin, sillä sama on jatkunut nyt jokaisella ruokailulla. Syömisen jälkeen Tarto ei enää vaikuta ollenkaan niin tuskaiselta, ja kaiken lisäksi se väsyy syödessään :D


 


Nyt kun Tarton vatsalaukku on siis tältä erää turvassa, voin keskittyä panikoimaan Lolan vointia. Löysin pienen patin sen toisen takimmaisen nisän vierestä ja ei se ainakaan mikään finni ole. Lola on muutenkin käyttäytynyt hieman erikoisesti viime aikoina ja tarkkailen nyt sen vointia ja odottelen juoksujen loppuun ennen kuin painelen itku kurkussa lääkärille. (Oikeasti lemppari-ell on nyt joululomalla ja odotan vain, että hän tulee takaisin töihin...) Sain Lolliksen kuitenkin ilmoitettua Turun tammikuun näyttelyyn ja kuten näkyy, molemmat tytöt ovat näyttelykunnossa :D



Synttäritytöt

Meillä marraskuu on todellinen synttärikuukausi, sillä omieni lisäksi Lolan ja Kintaan synttärit osuvat samalle kuulle. Lola siis täytti eilen jo kuusi vuotta, ja Kinnas neljä vuotta 23. päivä. Tiedän, että tämä on vähän hassua, mutta mua jännitti kovasti Lolan synttärit ja nyt vielä enemmän, mulla ei nimittäin ole ollut koiraa joka olisi elänyt edes seitsemänvuotiaaksi. Onhan meillä toki kotona ollut koiravanhuksia, mutta haaveilen kovasti omasta höperöstä ja vähän pulskasta mummokoirasta. Lola on kuitenkin todella hyvävointinen, eikä mikään siis viittaa siihen, että se olisi hetkeen lähdössä mihinkään. Itseasiassa päinvastoin, se muistuttaa innostuessaan enemmänkin pentua ja eilen viimeksi se törmäili huonekaluihin leikkiessään, kun ei kyvyt riitä ympäristön havainnointiin samalla... 



Kissoistahan mulla ei olekaan aikaisempaa kokemusta, enkä tiedä milloin niiden oikein pitäisi aikuistua. Mitään sellaista ei Kintaassakaan ole näkyvissä, edelleen se leikkii ja härnää Tartoa kaikki päivät, mutta hyvä niin. Jostain syystä siitä on tullut naurettavan ahne, se mm. hiippailee syömään koirien turpoamassa olevat ruuat heti, kun silmä välttää ja jäätelöä on turha edes yrittää syödä ilman, että Kinnas koittaa ottaa oman osansa... Yhtenä päivänä se syöksyi hellalle juuri, kun olin nostanut paistinpannun (kanaa) siitä pois. Kinnas kuitenkin selvisi onneksi ilman sen suurempia vahinkoja, vaikka itse sain vähän osumaa laittaessani sen tassua vesihanan alle ;) Neljä vuotta on kuitenkin jo pitkä aika ja aika harva nelivuotias on vielä kaksinkertainen hengenpelastajin. Hurja kiitos siis Leenalle ihanasta kissatytöstä!


Vauvan suhteen Lola ja Kinnas ovat jatkaneet hyvin suvaitsevaista linjaansa, ja Kinnaskin tulee mielellään vauvan lähelle makoilemaan, mutta vain jos minä tai Sami olemme siinä myös. Lola taas käyttää hyväkseen kaikki hetket, kun vauva on lattialla, ja asettuu aina niin, että sen pää osuu vauvan kainaloon. Pikkumies kyllä löytää ihanantuntuisen turkin heti ja repii sitä innoissaan, mutta se ei aiheuta Lolassa minkäänlaista reaktiota. Näin puolentoista kuukauden jälkeen en voi kuin olla tyytyväinen siihen, miten hienosti kaikki eläimet ovat vauvaan suhtautuneet ja odotan innolla sitä, kun pikkumieskin alkaa ymmärtää eläinten päälle jotain :D Huomaan kuitenkin myös olevani taas enemmän surullinen Fetan kohtalosta, olin nimittäin suunnitellut sen olevan hyvin suuressa osassa sitten, kun saan lapsia. Onneksi näitä eläimiä nyt kuitenkin riittää ja saamme juhlia vielä monet syntymäpäivät samalla kokoonpanolla!