Sisällön tarjoaa Blogger.

Kevään kisasuunnitelmat

Valjakkourheiluliiton sivuille on ilmestynyt kevään kisat, joten saan kisa-aikatauluja vähän suunniteltua. Viime keväänähän ei päästy osallistumaan lainkaan, joten ensi vuonna on tarkoituksena päästä kisaamaan ihan kunnolla. Pitkän aikavälin tavoitteena mulla on ihan ehdottomasti päästä arvokisoihin juoksemaan, mutta sitä ennen tarvitaan hurjasti treeniä ja kisakokemuksia, ja etenkin sitä menestystä kaikissa kisoissa. Se ei ole mitenkään helppo tavoite paimenkoiran kanssa, etenkin kun jo Suomessa taso on aivan järkyttävän kova, ja täältä Turustakin löytyy ihan tuore koirapyöräilyn junnumaailmanmestari! Kannattaa muuten ehdottomasti käydä tutustumassa team Lipposen blogiin, koko perhe on täynnä urheilijoita ja sekä Jonna että vanhemmat ovat valjakkourheilulajeissa Suomen huippuja. Eikä siinä vielä kaikki, Jonna on lupautunut pitämään yhteistreenit minun ja Ramoksen kanssa!

21.4 on Mäntsälässä Ohkolan kevätkisat, mutta tarkempaa tietoa reitin pituudesta ei vielä ole. Ohkolassa järjestettiin nyt syksyllä myös sulanmaanlajien SM -kilpailut, silloin juoksumatka oli 3,7 kilometriä. Tuo matka olisi kiva kyllä juosta uudestaan, tällä kertaa vähän onnistuneemmin :D

29.4 on Siperianhuskyseuran kevätkilpailut, mutta sijainti on vielä epävarma (Jylli / Jämi).

5.5 on Jämin kevätkisat. Rata on lähellä Jämijärven lentokenttää, ja kisoissa on mukava pehmeä pohja juosta. Ohkolan ja Jämin kisoihin osallistutaan ihan varmasti, jollei mitään loukkaantumisia satu. Täällä Turussa ei kauheasti tarvitse mitään talvilajeja edes harrastaa, vaan juoksua pystyy hyvin treenaamaan läpi "talven", ja toivon, että päästään hyvään kuntoon ennen huhtikuuta.

Alunperin mulla oli tarkoituksena pitää Ramokselle kunnon massakuuri tässä talvella ja samalla kasvattaa sen lihasmassaa, mutta Ramos ottikin asian omalle vastuulleen ja varasti pöydältä kokonaisen kinkkukiusauksen ja paketillisen meijerivoita... Nyt se on jo päässyt pois riisi ja kana -kuuriltaan, mutta hysteerisenä koiranomistaja pidän sille edelleen taukoa kaikista öljyistä, joita se on aikaisemmin saanut lisänä jo ennestään rasvaiseen ruokaansa. Toistaiseksi pidetään siis vaan huolta sen nykyisestä lihasmassasta, ja huomenna olenkin menossa sen kanssa hierontaan.

Kaiken lisäksi meillä on taas Pirkko lainassa, koska jostain syystä musta on tullut niin pelkuri, etten halua tai uskalla tehdä juoksulenkkejä yksinäni iltaisin, joten haluan koiran mukaan, enkä voi jatkuvasti juoksuttaa Ramosta vain vetolenkeillä. Onneksi Hanna-Kaisa raaskii luopua Pirkosta aina välillä, joskin Pirkko itse ei ole jatkuvasta lenkkeilystä kovin innoissaan ;)

Toivottavasti kevään kisoissa Ramos ei olisi ainoa briardi, vaan muutkin valjakkobriardit uskaltautuisivat mukaan kisaamaan! Olisi hauskaa myös pitää briardien yhteiset juoksutreenit, tosin olen itse niin laiska etten ikinä saisi aikaiseksi järjestää sellaisia :D




Hangover Canicross - Syyskauden päättökilpailut

UVU järjesti syyskauden viimeiset kilpailut Hangossa eilen, ja tottakai me olimme menossa mukana koko perheen voimin. Valitettavasti vasta kisapaikalla kuulimme, että Samillekin olisi järjestynyt lainakoira sittenkin, mutta keväällä sitten!

Koirajuoksussa rata oli jo ihan kunnioitettavan mittainen, 5,3 km ja osallistujia oli naisten luokassa vain neljä yhteensä. Meillä oli taas hyvä lähtöpaikka sarjan viimeisenä, jolloin saadaan siis hyvä into starttiin muiden lähdöstä ja mahdollisesti saadaan vähän vauhtia edelläjuoksijoista radallakin. Ramos ei tosin mitään ylimääräistä intoa juoksemiseen tarvitse, ja koitin pitää sen mahdollisimman rauhallisena lähdössä, jottei omat sykkeet ampuisi ihan tappiin heti alussa, eikä se menisi hapoille niin kuin viimeksi.
Otettiin melkein heti lähdössä meitä edellä lähtenyt koirakko kiinni, ja Ramos teki ohituksen todella hienosti ilman mitään ongelmia. Vaikka koitin sitä jarrutella, oltiin ensimmäisellä väliaikapisteellä 1 km kohdalla toisena (3:42), mikä on briardilta todella kova suoritus, kun kaksi muuta koiraa olivat kuitenkin saksanseisojia! Ensimmäinen ja toinenkin kilometri mentiin aika hyvällä vauhdilla, mutta sitten hidastin vähän vauhtia, jotta varmasti päästään ainakin maaliin asti. Juoksu kulki koko matkan tosi hyvin, Ramos jaksoi melkein kolme kilometriä mennä laukalla ja oma juoksu pysyi puhtaana ja helppona, vaikka sykkeet hakkasi toistasataa. Neljännen kilometrin jälkeen oli väliaikapiste, jossa oltiinkin jo tiputtu kolmanneksi, ja Ramos hyytyi ihan selvästi. Itse olin vähän säästellyt kunnon loppukiriin vielä, mutta Ramos hiljensi selvästi eikä siitä enää löytynyt potkua vetämään kunnolla. Loppusuoralla ohitimme vielä yhden koirakon, jotka olivat osallistuneet ilmeisesti miesten koirajuoksuun ja kävelivät radalta pois, ja Rampe katseli kävelevää sakemannia jokseenkin kaihoten :D Maaliin saavuttiin sitten ajalla 22:45. Ehdottomasti saavutettiin tavoitteet, koska halusin päästä maaliin alle 25 minuutissa, ja vasta radalla selvisi, että itsellä olisi ollut paukkuja vielä ehkä kovempaankin aikaan. Ja Ramos taas kerran antoi itsestään ihan kaiken radalla, en voi olla muuta kuin ihastunut tuohon koiraan, joka yksinkertaisesti rakastaa juoksemista! Tällä tuloksella sijoituttiin siis kolmanneksi, ja se oli meille ensimmäinen sijoitus virallisessa kisassa, ja sen lisäksi ensimmäinen sijoitus briardille ylipäätänsä pitkään aikaan! Toivottavasti ensi vuonna saadaan lisää sijoituksia niin meille, kuin muillekin briardeille ;)




















Ramoksen urakka ei ihan vielä ollut ohi, vaan palautusjuoman ja verryttelyn jälkeen poika pääsi osallistumaan Lukan kanssa vielä lasten Halloween -juoksuun. Järjestäjät olivat varanneet paikalle upeita naamiaisasuja, ja Ramos pääsi juoksemaan jokseenkin pelottavan Batmanin kanssa :D























Ramos oli lasten juoksuun mennessä toipunut omasta urakastaan melko hyvin, joten sain kaikin voimin jarruttaa sitä samalla kun Luka piti remmistä kiinni ja paineli hurjaa vauhtia perässä. Lukalle ja toiselle kolmevuotiaalle Lucalle järjestettiin lennosta vähän lyhyempi kisamatka, ja hienosti Luka paineli oman sarjansa voittoon. Luka muisti maalissa tuulettaa ja huutaa TPS, niin kuin kunnon turkulaisen kuuluukin, ja jäi sitten innoissaan taputtamaan muille lapsille. Muidenkin lajien kisaajat tulivat hienosti kannustamaan lapsia, ja koko kisapäivä oli taas tunnelmaltaan ihan huippu, mutta myös hyvin järjestetty.

Tänä vuonna päästiin nyt osallistumaan vain kahteen kisaan, joista Ohkolan suoritus meni penkin alle, mutta nyt saatiin se ensimmäinen sijoitus ja ennen kaikkea hyvä, kokonainen juoksu. Tästä on nyt hyvä aloittaa kunnon kuntokuuri meille molemmille, jotta ollaan sitten heti keväästä hyvässä iskussa.


Sotavammoista toipumista ja Pirkon vierailu

Ohkolan kisojen jälkeen sekä mulla että Ramoksella on ollut toipumisjakso. Pääsin itse nopeammin takaisin juoksurytmiin kiinni, mutta Ramoksen etujalka vaivasi vähän edelleen ja se on ollut aika kevyellä liikunnalla. Mun treenit on siis jatkuneet Vauhtisammakon juoksukoulussa ja toki teen lenkkiä juoksukoulun ulkopuolellakin, mutta ilman koiraa juokseminen tuntuu sekä typerältä että pelottavalta (joskin Ramos onkin vain hyvin näennäinen turva). Ajelinkin pari viikkoa sitten porukoille, samalla visiitillä sain Lukalle hoitopaikan ja nappasin Jurrin juoksukaveriksi, Ramos sai hengailla kodinhoitohuoneessa.

Jurri -parka oli ihan hämillään jo saadessaan valjaat päälle, ja hämmennys vain kasvoi, kun piti lähteä juoksemaan :D Alkumatkan se jaksoi vetää yllättävänkin hyvin, mutta mulkoili mua kyllä jatkuvasti melkein kiukkuisena, mutta kun mulla oma juoksu kulki mukavasti, ei sillä ollut muita vaihtoehtoja kuin yrittää pysytellä mukana. Lopulta paineltiin 10 kilsan lenkki noin neljäänkymmeneen minuuttiin, joten vauhtia kyllä riitti ja Jurri sai kunnon maistiaisen canicrossista. Ehkä noin kolmen kilometrin jälkeen se tosiaan siirtyi rinnalle juoksemaan, mutta hyvinhän se sitten lopulta jaksoi. Hurja ero on kuitenkin Ramoksen ja Jurrin välillä lenkeillä, sillä vaikka Jurrikin veti, ei siinä ollut ollenkaan samanlaista voimaa kuin Ramoksella, eikä se tietysti ole vetämiseen tottunutkaan. Ramos myöskin keskittyy juoksemiseen, eikä yritä merkkailla jokaikistä vastaantulevaa puuta ja kiveä :D

Kun olimme lähdössä kotiin, äiti päästi Ramoksen takakautta pihalle, ja me tulimme Lukan kanssa etuovesta. Äidin koirat olivat keittiössä, mutta Jurri oli ilmeisesti valmiudessa, kun ovi aukesi, ja kun Luka vielä jämähti oviaukossa mun eteen seisomaan, Jurri pääsi karkaamaan ovesta ja ryntäsi suoraan hirveällä metelillä Ramoksen päälle. Ramoshan ei mitään murinoita harrasta, vaan karttaa tuollaisia tilanteita viimeiseen asti, ja nappaa sitten kiinni, joten pojilla oli heti kunnon tappelu käynnissä. Heti kun sain Lukan siirretyä sivuun, menin äidin avuksi repimään poikia erilleen, ja otettiin molemmat käsiin pientä osumaa. Eniten vahinkoa sai lopulta kuitenkin Ramos, jolla oli kaksi haavaa varpaiden välissä (??). Toinen oli ainakin hyvin selkeä reikä hampaasta, joten tuon episodin jäljiltä Ramoksella oli molemmat etujalat poissa pelistä.

4.11 on vielä syyskauden viimeiset sulanmaan kisat, joihin osallistuminen Ramoksen kanssa näytti alkuun epäselvältä, ja meille muutti juoksuleirille Hanna-Kaisan afgaani Pirkko, josta on tarkoitus tehdä varakoirakko kisoihin. Pirkon kanssa on aikaisemmin sekä juostu että pyöräilty, mutta nyt noin viikon jälkeen Pirkko ei vieläkään ole ihan lämmennyt meidän juoksulenkeille :D Kaikilla lenkeillä se on vaan hyvin arvokkaasti ravannut mun vieressä. Muutamia hyviä, lyhyitä vetoja ollaan saatu, mutta luulen Pirkon tarvitsevan hieman enemmän treeniä ennen kisoja. Onneksi Ramos on parantunut hienosti, ja on kyllä ensi lauantaina kisakunnossa. Ja vaikkei Pirkko vielä olekaan ihan kisavalmis, niin on ollut aika mukavaa vaihtelua, kun kotona on kaksi koiraa, näin kun itse ei toista voi ottaa vielä pitkään aikaan.




Canicross SM 2017

Koirajuoksun SM -kisat järjestettiin tänä vuonna Uudenmaan vetokoiraurheiluyhdistyksen toimesta Ohkolassa, äärimmäisen kuraisissa olosuhteissa. Kisarata oli onneksi hyvässä kunnossa, ja kisajärjestelyt toimi muutenkin todella hyvin. Ja jälleen kerran saatiin nauttia mukavasta tunnelmasta ja kannustuksesta - ilmapiiri näissä kisoissa on kyllä aivan omaa luokkaansa! Ramos sai jälleen kerran siellä saksanseisojien ja huskyjen keskellä runsaasti huomiota osakseen ja paljon hymähtelyjä tulevaan turkinhoitosessioon liittyen. Tuntui, että koiratkin kiinnittivät Ramokseen huomiota ihan eri tavalla ja jäivät pällistelemään superiloista karvakasaa ihan ihmeissään... :D



















Meidän startti oli aika optimaalinen, oltiin naisten koirajuoksun SM -sarjassa (3,7 km) lähtölistalla toiseksi viimeisiä, joten ajattelin Ramoksen saavan hyvää vauhtia edellä juoksevista. Ramos olikin "jokseenkin" innoissaan lähdössä, se hyppi takajaloillaan ja haukkui niin, että sain kaikin voimin roikkua siinä kiinni. Muutaman kymmenen metrin jälkeen oli radalla heti jyrkkä ylämäki, jota seurasi vähintään yhtä rankka alamäki, ja ajattelin ennen kisaa ottavani mäen rauhallisesti, jotten kuluttaisi kaikkia voimia siihen. Toisin kuitenkin kävi, kun Ramos ampui lähdöstä niin, etten pystynyt edes ajattelemaan jarruttamista, eikä ylä- tai alamäestä jäänyt mitään muistikuvia muille kerrottavaksi :D





















Tässä kohtaa mua kovasti kiusaava anemia vaikutti niin, että vauhdikas juoksu nosti sykkeen niin korkeaksi, että meinasi taju lähteä. Oma juoksukuntoni on syksyn aikana noussut ihan hurjasti ja tiedän olevani hyvässä kunnossa, mutta jouduin myös jatkuvasti varomaan sykkeen nousua ja nyt en sitä osannut ennakoida ollenkaan. Sain kuitenkin jatkettua juoksemista, ja ensimmäinen kilometri paineltiin reiluun kolmeen minuuttiin, joten vauhtia riitti. Noin puolentoista kilometrin kohdalla huomasin Ramoksen hieman keventävän oikeaa etutassua, mutta ei se kuitenkaan selvästi ontunut, joten varovasti jatkettiin juoksua, tosin huomattavasti hitaampaa. Saatiin vielä muutama hyvä spurtti ja juostessa mun syke tasaantui niin, että olisin taas itse jaksanut painella lopun täysiä, mutta Ramos -parka hyytyi aivan totaalisesti. Luulen sen menneen maitohapoille kovasta startista, sillä reppana vaihtoi kokonaan raville ja vielä melko hitaalle sellaiselle. Kisojen sääntöjen mukaan koiraa ei saa kirittää juoksemalla sen edessä, joten viimeisen kilometrin hölköttelin Rampen rinnalla ja maalisuoralla kannustin sitä vielä parhaani mukaan jatkamaan loppuun asti. Maaliin päädyttiinkin sitten lopulta ajalla 16.25 ja sijoitus oli 11/13.

(c) Arto Ketola

(c) Arto Ketola




Maaliintulon jälkeen olo oli aika huojentunut, olin tyytyväinen, että jaksettiin juosta koko matka ja Ramos sai toki heti hurjat kehut ja kissanruuat ja back on trackin päällensä. Eräs canicross -bloggaaja vastasi mielestäni niin ihanasti, kun häneltä kysyttiin, miksi hän kisaa vaikkei koskaan voita kilpailuja: "jos koiriltani kysyttäisiin, ne sanoisivat voittaneensa jokaisen kilpailun". Vaikka itse olen kilpailunhaluinen ja tulos kyllä ärsyttää, Ramos sai kyllä voittajan vastaanoton heti maalilla :)





















Juoksun jälkeen on melko helppoa analysoida meidän suoritusta - Ramos lataa kaikki paukut lähtöön, ja mulla taas anemian seuraukseni kunto ikäänkuin paranee loppua kohden, joten seuraavassa kisassa pitää ehdottomasti omalla kohdalla lämmitellä vielä paremmin ja korkeammalla teholla, ja jarruttaa lähdössä niin, että pystytään helposti juoksemaan koko kisa yhdessä hyvää vauhtia. Onhan sekin ihan fakta, ettei briardi ole mikään valjakkokoira, mutta kunhan Ramoksen kunto tuosta paranee ja saadaan juoksu kohdilleen, niin meidän sijoitukset paranee huimasti.

Seuraavat kisat onkin sitten Hangossa 4.11, siellä matkaa on 5,3 km ja taktiikka ja menestys toivottavasti vähän parempi, mutta tekemällä oppii. Eikä tuohon karvaturriin voi kuin olla tyytyväinen, aina se vaan tekee parhaansa ja ainakin valjakkourheilupiireissä on aivan ihana rotunsa edustaja <3 Kiitokset vielä kaikille uvulaisille mukavista kisoista, sekä tietysti omille kannustusjoukoille, on aika ihanaa juosta maaliin, kun Luka kannustaa täysillä sekä äitiä että koiraa :)

(c) Arto Ketola

Tokokoe 9.9 + video

Kävimme tänään Ramoksen kanssa nappaamassa "maksullinen treeni" -tyylin kakkostuloksen Auran Nuuskujen järjestämässä tokokokeessa Kaarinassa. Itselleni vieras tuomari Vesa Kallio oli sekoittanut liikejärjestystä, ja kokeessa yksilöliikkeet suoritettiin ennen paikallamakuuta. Tuo järjestyshän sopi meille aivan loistavasti, koska Ramos on aina alkuun niin innoissaan, että oli mukava saada se energia hyödynnettyä yksilöliikkeisiin ja viedä sitten rauhoittunut koira paikallaoloon :D

Ramos oli ennen omaa vuoroaan (yllättäen) melko energisellä päällä,  mutta nopeasti tajusi meidän tulleen "hommiin" ja tarjosi kontaktia. Paria minuuttia ennen meidän vuoroa leikitin sitä vielä, jotta saisin sen keskittymään kunnolla.



Hyppy 0:
Ei suurta yllätystä tässä, se kyllä harkitsi hyppäämistä, mutta siitä ei pisteitä tipu.
Kapulan pito  7:
Ärsyttää ihan järjettömästi, koska MINÄ tiputin sen kapulan kun olin ensin jollain käsittämättömällä pikkurilliotteella napannut sen Ramokselta, joka kyllä hoiti liikeen niin kuin pitikin. Vitutuksen määrä on suuri.
Kaukokäskyt 8:
Ramos meni vasta toisella käskyllä maahan, otti siis alkuun liikkurista häiriötä. Muuten liike meni hienosti, istuminen taisi jäädä vähän vajaaksi omaan makuun.
Seuraaminen 8: 
Tähän mä olen niin tyytyväinen! Seuraaminen oli tiivistä ja iloista. Ensimmäisen käännöksen jälkeen tuli pysähdys, ja Ramos ei siihen heti reagoinut, taisin antaa käsiapua siinä, mutta jokatapauksessa se istui nopeasti. Seuraamisen kanssa olen tehnyt paljon töitä ja omasta mielestäni ero vanhaan on kyllä suuri :)
Liikkeestä maahanmeno 10:
:)
Luoksetulo 7: 
Tähän pitää opettaa kyllä takaakierto, koska Ramos törmäsi taas todella vauhdilla. Ainakin tuli näyttävä suoritus...
Paikallamakuu 10
Kokonaisvaikutus 7:
Tähän tuomari kommentoi, että olisimme muuten saaneet kympin, mutta Ramoksen visiitti liikkurin luona pudotti arvosanan kolmella.

Kehässä kokeen aikana olin niin tyytyväinen Ramokseen, koska koko ajan meidän ongelma on ollut keskittyminen, ei niinkään liikkeet. Mutta tänään Ramos ei juuri häiriöön reagoinut, vaan ihan tosissaan teki mun kanssa hommia. Kyllähän se pomppii ja tosiaan ihastui liikkuriinkin, mutta ajattelen niiden olevan enemmän viretilaan ja persoonallisuuteen liittyviä asioita, ei ne mua häiritse. Meillä oli kehässä tosi hauskaa yhdessä, ja luotin siihen ihan täysin :) Hauskaa tuntui muuten olevan yleisölläkin, sain jälkikäteen kuulla monia kommentteja Ramoksen älyä loistavasta olemuksesta...

Sosiaalisen palkan koulutuksen seurauksena osasin kiinnittää myös huomiota siihen, miten Ramos "palkkautuu" kokeen aikana, ja se selvästi reagoi mun kehuihin ja tyytyväisyyteen! Toki yksilöliikkeiden jälkeen palkkasin sen narupallollakin, mutta mun kehut ja tekeminen itsessään riitti pitämään sen hyvässä vireessä.

Yhteensä saatiin kokeesta siis 149 pistettä eli 2. palkinto, sijoitus oli 4/7. Ja se tässä onkin, että vihaan häviämistä. Ja mun mittapuulla tokossa on vain ykköstuloksia tai häviöitä ja nyt tunnelmat on ristiriitaiset, kun Ramokseen olen hurjan tyytyväinen ja hävittiin silti :D Tuomari ei myöskään liikkeiden jälkeen antanut mitään palautetta, joten sen pohjalta on vaikea pohtia arvosteluja, mutta onneksi sain yksilöliikkeet videolle.

Koitan nyt pitää mielessä sen saman fiiliksen, mikä oli kehässä Ramoksen kanssa ja keskittyä siihen, miten hyvä tilanne on nyt ja miten paljon ollaan menty eteenpäin. Mutta kyllä se ykköstuloskin on pian käytävä hakemassa jostain tai mun tokoharrastus loppuu kyllä ihan totaalisesti :D

Briardien syysleiri ja perheenlisäys!

Viikonloppuna käväistiin Ramoksen kanssa briardien syysleirillä Yläneellä. Osallistuimme sekä leikitykseen että sosiaalisen palkan koulutukseen, mutta tärkeintä oli kuitenkin nähdä monia koiratuttuja, joihin ei muuten törmää. Oli ihan huippua, että myös Ramoksen kasvattaja oli paikalla myös sunnuntaina, niin sain vähän esitellä minkälainen mies Rampesta on kasvanut :D

Leikitys sujui odotusten mukaisesti, Ramos lähti leikkimään innoissaan ja ihan mukavasti repi leluakin, mutta en kyllä itse ole kauheasti siitä jaksanut sen enempää taisteluviettiä kaivaa esiin, kun en oikein osaa sitä itse hyödyntää. Ramos sai maalimiehenkin hieman hämilleen iloisuudellaan, ja sellainenhan se onkin <3 Ei sitä aina itsekään tiedä, miten suhtautuisi noin liikuttavan iloiseen tapaukseen...

Sosiaaliseen palkkaan liittyi luento, ja sen jälkeen yksittäiset koulutukset. Ramos yllätti todella positiivisesti rauhoittumalla todella nopeasti runsaasti häiriöstä huolimatta, ja alkoi tarjota katsekontaktia. Saatiinkin kouluttajalta hyvää palautetta meidän välisestä suhteesta, ja se on edelleen mun mielestä paras palkka, jonka koiranomistajana voi saada. Jatkossakin pitää muistaa järjestää aikaa ennen koetta tai treeniä niin, että Ramos ehtii rauhassa totuttautumaan paikkaan, ja pystyy sitten taas työskentelemään normaalisti. Huomasin saman myös nyt maanantaina tokotreeneissä, kun ensimmäisen vartin se oli lentoon lähdössä, ja sen jälkeen taas oma työteliäs itsensä. Henna Lindell nappasi upeita kuvia leirin leikityksistä:






















Kiitos vielä leirin järjestäjille ja osallistujille mukavasta päivästä! Oli hauskaa nähdä myös Ramoksen Tuuli -siskoa ja etenkin Lolan siskoa Pihkaa, jolle olen valmis tarjoamaan kodin ihan koska tahansa ;) Toki kruunasin mukavan päivän ajamalla äitini auton kylkeen, joten seuraavalle leirille tulemme varmasti kävellen :)

Toko on tosiaan nyt saanut jäädä syksyn aikana taka-alalle niin, että voidaan rauhassa keskittyä syksyn canicross -kisoihin. Käyn nyt itse juoksukoulussa, mutta myös Ramoksen kanssa ollaan juostu melko ahkerasti. Tänään tehtiin vähän poikkeuksellinen treeni, ja lähdimme pyörällä parin kilsan päähän upealle Rauvolanlahden luonnonsuojelualueelle. Mukaan tuli Lukan lisäksi myös Lukan paras kaveri äiteineen. Ramos kulki pyörän vieressä ihan mukavasti, mutta ehkä jatkossa otan pyörälenkille aina vain toisen noista kaksivuotiaista kerrallaan...

Kiipesimme ylös kalliolle reilut parisataa porrasta, ja ylhäällä kävimme vielä lintutornissa ihailemassa maisemia. Ramos sai sopivasti pyöräilyn jälkeen verrytellä ja painella metsässä omaa tahtiaan, ja syödä pojilta putoavia eväitä. Kotimatkan pyöräilyn jälkeen se kellahtikin Kintaan viereen nukkumaan oikein tyytyväisenä :) Mulla oli myös kamera mukana reissussa, niin sain ikuistettua meidän upeat maisemat!

























Se mun pitää tänne bloginkin puolelle vielä päivittää, että meille on saapunut uusi asukas, nimittäin ihana pieni kissanpentu Mehu. Kissanpennusta ollaan tässä puhuttu jo pitkään, ja sitten Mehukatti löysikin tiensä meille <3 Ramos on alusta asti ollut siihen aivan lääpällään (vaikka meille muuttaisi sarvikuono Rampe olisi onnesta soikeana), Kinnas taas on jokseenkin järkyttynyt. Kissat voivat hyvin olla samassa tilassa keskenään, mutta Kinnas vielä totuttelee, varsinkin kun Mehu on melkoisen itsepäinen ja käsittämättömän ahne kissanalku. Se on nyt toistaiseksi ehtinyt syömään mm. karjalanpiirakkaa, makaronilaatikkoa, puuroa ja herneitä. Toisaalta se on oppinut jo istumaan käskystä ja nukkuu kaikki yöt kainalossa <3


Kesä on täällä!

 Meille tuli viikonlopun kunniaksi kesä, ja siitä pitää ottaa heti kaikki irti! Olen taistellut Ramoksen turkin kanssa, joten kun vihdoin sain sen edes kohtuullisen siistiin kuntoon, oli vähintäänkin oikein, että päästin sen uimaan törkyiseen meriveteen pelastusliivien kanssa... Pelastusliivien käyttöön olen päätynyt, koska se veteen päästessään ei yksinkertaisesti tule sieltä pois ja pelkään sen hukkuvan :D Liinaakin olen uhonnut käyttäväni ja se tulisi tarpeeseen - tänäänkin Rampe oli uimassa Ruisrockiin ennen kuin sain sen epätoivoisesti huijattua rantaan :D











Lonkkakuvat

Ramos oli tänään Paimiossa Livian klinikalla virallisissa lonkka-, selkä- ja kyynärkuvissa. Jännitin kyllä taas ihan hirveästi, mutta kuvathan näyttivätkin oikein hyvältä! Vähän lonkkamaljat saisivat olla syvemmät, mutta pääasia on, että ne ovat ihan terveet eivätkä rajoita harrastamista lainkaan! Kyynärät ja selkä taas olivat ihan priimaa, joten nyt voi hyvillä mielin odotella Kennelliiton lausuntoa ja jatkaa treenaamista ilman tekosyitä ;)










Mitä meille kuuluu

Blogin päivittäminen on unohtunut kokonaan, lähinnä siitä syystä, ettei mitään erikoista ole tapahtunut ja ajanhallinta on kevään aikana ollut kovassa kriisissä. On koulua, töitä, pitkiä yksinhuoltajajaksoja ja vaikka mitä, mutta pääasia on kuitenkin se, että meillä on kaikki hyvin.
Ramos ehti tammikuussa täyttää kaksi, ja nyt täällä asuukin sitten kaksi kaksivuotiasta, jotka ovat supertärkeitä toisilleen. Välillä saan pelkällä katseella Rampen riehaantumaan nollasta sataan, mutta Lukan kanssa se käyttäytyy kuin unelma ja sietää vähän liiankin kovia otteita onnellinen virne naamallaan.



















Ramoksen kanssa tärkein päämäärä piti tänä keväänä olla canicross -kisat Ohkolassa ja Jämissä, mutta nyt näyttää pahasti siltä ettei päästä osallistumaan kumpaankaan. Osittain se johtuu päällekkäisyyksistä aikatauluissa, mutta ei myöskään olla tarpeeksi hyvässä kunnossa kisaamista ajatellen. Toki tässä kunnossa juostaisiin varmasti ihan hyvä tulos, mutta mun asennevamman vuoksi se ei riitä, vaan pitää päästä voittoaikoihin kiinni. Se, että tekee parhaansa ei riitä kyllä ollenkaan, jollei se riitä kärkisijoille :D

Kaiken lisäksi olen onnistunut saamaan Ramoksen ihan totaalisen jumiin. Kun päivittäin ei ole aikaa tehdä treenilenkkiä, repäisen sitten oman mielenterveyteni takia aina kun mahdollisuus lenkkiin tulee, niin että joko juostaan tukka putkella tai sitten kävellään toistakymmentä kilometriä, enkä ole panostanut tarpeeksi lämmittelyyn ja venyttelyyn. Ollaan myös tehty paljon remmilenkkejä, jotka ei tietenkään ole sitä optimaalista liikuntaa koiralle. Nyt Ramoksella on kuitenkin hieronta heti ensi viikolla ja panostetaan leppoisaan ulkoiluun ilman mitään tulospaineita ja sport trackeria, kunnes Ramos on taas pelikunnossa. Itseasiassa juuri tultiin kotiin parhaalta mahdolliselta iltalenkiltä - Rampe saa pellolla liikkua omaan tahtiinsa (=juosta kuin heikkopäinen) ja mulla on taskut täynnä nakkeja seuraamispätkiä varten :) Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvillekin on nyt varattu aika kesäkuun alkuun, joten niidenkin pohjalta tiedetään sitten missä mennään.




















Tänään oli muutenkin mukavan poikkeuksellinen päivä, kun Riina vinkkasi olevansa Turussa kisaamassa, ja päästiin tapaamaan ihana Ohmi -penska. Ramos pääsi myös ensimmäistä kertaa agilitykisoihin ja halliin mennessä se muistutti hihnan päässä lähinnä vappupalloa, tassut ei juuri osuneet maahan. Yllättävän nopeasti sain sen kuitenkin nakeilla ja pallolla haltuun, ja saatiin jopa muutama onnistunut seuruupätkä ja kaukkarit siellä häiriön keskellä. Väsähtämisen jälkeen alkoi hulluttelu taas, mutta toisaalta vika löytyy kyllä vahvasti remmin toisesta päästä. En aina ihan tiedä miten suhtautuisin sen käytökseen, kun se ei ole aggressiivinen eikä tottelematon vaan niin aidon onnellinen ihan kaikesta mitä ympärillä tapahtuu :D Kotona se jaksoi hetken kiehnätä onnesta lattialla ja sammui sitten aivan totaalisesti, joten tällaisia sosiaalistamisreissuja pitää kyllä tehdä useammin.