Sisällön tarjoaa Blogger.

Ramoksen kuulumiset

On  ihanaa, kun tuntuu, että pitkästä aikaa on koirien kanssa ehtinyt tekemään paljon enemmän. "Tekeminen" on vähän vaihdellen treeniä, juoksua, leikkiä, sosiaalistamista tai ihan vaan ulkoilua.
Lokakuun alussa käväistiin koko perhe Yläneellä briardien treenileirillä, jossa lajivaihtoehtoina olivat peltojälki, agility ja tottis, sekä leikitys maalimiehen kanssa. Ramoksen kanssa halusin kokeilla tuota viimeistä, yksittäisessä agilitytreenissä kun en nähnyt järkeä ja tottis on, noh, ei tokoa ;) Tiesin kyllä Ramoksen leikkivän hyvin, mutta olin silti iloisesti yllättynyt siitä, miten se ei jännittänyt maalimiestä yhtään ja puri leluun hyvin kiinni. Ipokoiraa siitä ei tule vahingossakaan, mutta leikitys oli kuitenkin hyvä muistutus Ramoksen monipuolisuudesta. Jos jatkossa muistaisi hyödyntää leikkipalkaakin, se kun tuppaa näiden pallohullujen kanssa unohtumaan. Parasta leirissä oli kuitenkin tuttujen näkeminen, oli hauskaa nähdä Ramoksen sisaruksia omistajineen, sekä esim. Touhu -briardi, joka on mun silmissä tosi komea poika.


Tokoilu on ollut ohjelmassa nyt päivittäin.Tarton ollessa jatkuvasti enemmän ja vähemmän sairaslomalla, on Ramoksen kanssa tullut treenattua normaalia enemmän. Tällä hetkellä työn alla on eniten paikallaolo (istuen ja makuulla), seuraamisen käännökset ja luoksetulo ja kyllä, nouto. Treenaaminen sen kanssa on hauskaa, sille on kehittynyt kunnon treenimoodi, johon se siirtyy heti, kun tajuaa, mitä ollaan tekemässä. Vaikka Ramos onkin aika touhukas, treenatessa se kyllä keskittyy hienosti ja tarjoaa tekemistä koko ajan. Vihdoin sain myös aikaiseksi opettaa sen antamaan tassua, Ramoksen siskon Tuulin omistaja ystävällisesti muistuttikin, että eihän se sitä opi jollei kukaan opeta ;)

Luoksetulossa en vieläkään ole päättänyt opetanko sen tulemaan eteen vai suoraan sivulle. Toisaalta virhemarginaali on suoraan sivulletulossa pienempi, eikä mulla ainakaan aikaisempien koirien kanssa ole pk-ura siihen kaatunut, hehe :D





Nyt kun Ramos on jo yhdeksän kuukautta, tunnen välillä syyllisyyttä siitä, ettei se osaa vielä esim. tokojuttuja samalla tavalla kuin vaikka Tarto samassa iässä, Fetasta puhumattakaan. Toisaalta olen koittanut olla hieman armollinen itselleni, nyt kun ei enää pystykään keskittymään ainoastaan koiriin ja treenaamiseen, toisin kuin esimerkiksi Fetan kanssa. Ja sitten taas samaan aikaan olen tyytyväinen rauhalliseen etenemiseen, koska todellisuudessa mihinkään ei ole kiire, enkä haluaisi joutua siihen kierteeseen missä ensin opetan jonkun asian nopeasti sinnepäin ja sitten korjailen myöhemmin sitä tuskissani (tosin luulen, että se on edessä jokatapauksessa :D). 

Ja vaikka erikoisvoittajan liikkeet ei vielä olekaan hallussa, olen tyytyväinen siihen, miten nätisti Ramos tottelee arjessa ylipäätänsä. Se odottaa lupaa ennen kuin alkaa syömään ruokansa, se istuu ovella, kun laitan remmin kiinni, se ei ryntää takaluukusta, se antaa kammata (paitsi Tartoa, koska ryömii Tarton tilalle kammattavaksi), ja kaikki nämä jutut on niin perusjuttuja ja lähtökohta sille, että mitään muuta treeniä voi edes ajatella, joten kyllä me jotain tehdään oikeinkin - vaikka sitten vähän hitaammalla tahdilla :D Vaikka pidän omasta mielestäni koirille aika tiukkaakin kuria kotona, ne saavat painia sisällä, olla sohvalla ja tulla sänkyyn jatkamaan unia mun kanssa, kun Sami lähtee töihin - kunhan lopettavat heti, jos käsken. Vapaana pitämisessä ei ole missään vaiheessa ollut mitään ongelmaa, eikä mulla tarvitse edes olla tasku nameja täynnä, vaan molemmat koirat tulevat kyllä heti käskystä luokse. Silti vasta viime viikonloppuna taas tajusin sen, miten helppo koira Ramoskin on, kun Lukan synttärijuhlien ajaksi Hanna-Kaisa tuli Pirkko -afgaaninsa kanssa viemään Ramoksen lenkille. Se, että voi oman koiransa antaa noin vain koiralle suht vieraalle ihmiselle, ja se tottelee vapaanakin on tosi hienoa - vaikka ihan kaikkien käsiin en kyllä koiria antaisikaan ;) Ja sitten taas toisaalta - niinhän Ramos tuli meidänkin luokse :D