Sisällön tarjoaa Blogger.

Kesätouhuja!

Tällaista se sitten kai on, kun omistaa työkoiran: koko ajan tulee kutsuja ja hälytyksiä... :D Toisin sanoen Lolaa pyydettiin taas kärrykoiraksi, ja tällä kertaa Paimioon Nairakosken voimakonepäiville! Kun sitten lauantaiaamuna kymmeneltä löysin itseni traktoreiden, hiehojen, alpakoiden ja tsädääm Kike Elomaan keskeltä piti taas miettiä, mihin sitä koiratouhuissa oikein päätyykään. Lola ei ole siis ennen vetänyt rattaita, mutta jälleen kerran se käyttäytyi kuin unelma, eikä perässä roikkuneet kärryt häirinneet sen menoa lainkaan. Toisaalta Lola ei olekaan kovin meneväistä sorttia ;) Tarton kanssa olen jo ehtinyt tottumaan siihen, että kaikkea ihmetellään ja kaikkien luo pitää päästä ja kaikki on kivaa ja ihmeellistä, joten oli ylipäätänsä oli ihanaa olla rauhallisen Lolan kanssa liikenteessä. Myös varsinaiset hommat Lola hoiti kunnialla kotiin. Se tiesi heti homman nimen ja veti lapsia kuin vanha tekijä.

Teemapäivä veti kuitenkin puoleensa enemmän raavaita farmarimiehiä kuin lapsia, joten Lola ja vetokaverina ollut saksanpaimenkoira Eetu pääsivät aika helpolla, mikä oli hyvä, kun sää muuttui päivän aikana todella kuumaksi. Ihan toimettomaksi koirat eivät silti jääneet, vaan olivat jatkuvan halailun ja ihastelun kohteena. Tulen aina niin hyvälle päälle, kun Lola saa olla lasten keskellä, siitä oikein näkee miten se nauttii :)


Paimiosta kotiuduttuamme nappasin Tarton ja Samin mukaan, ja kävimme vielä uittamassa koirat. Menimme Uittamon tanssilavan viereen pienelle rantapläntille aivan uimarannan viereen, ja tytöt olivat innoissaan. Tartohan käyttäytyy vedessä niin kuin koiran kuuluukin - se hakee kepin vedestä ja tuo sen sitten heitettäväksi uudelleen. Lola on paljon persoonallisempi, se pluttaa rantavedessä, työntää pään upoksiin ja auraa vettä kuonollaan? Lolallahan katkesi kannuskynsi noin kuukausi sitten, eikä se ole voinut päästä uimaan, ja ehkä sen seurauksena se päätyi vahtimaan vesialuetta tiukasti. Se nimittäin marssi vedessä edestakaisin ja haukkui ja ulvoi yksinään kovaan ääneen... Ja jos Tarto tuli lähelle niin sen haukkuminen vaan yltyi, vaan minkäs teet kun on kyseessä Lolan meri :D Lopulta Lola piti väkivalloin repiä vedestä pois, kun raukkaparka olisi ulvonut siellä äänensä käheäksi. Ehkä ensi kerralla saan ikuistettua hetken videolle!

Nyt kun mun loma on ohi, Sami on valittanut tyttöjen käyttäytyvän huonosti, ja tilanteen olevan lähinnä tällainen:




Ensi viikolla on Tarton verikontrolli, joten pitäkäähän kaikki peukkuja pystyssä!

Ei kommentteja