Sisällön tarjoaa Blogger.

And the biggest loser is...

Nyt on kyllä tulossa niin positiivinen blogipäivitys että varokaa!

Jos olen Lolaan ollut aikaisemmin jo hurjan tyytyväinen, niin en tiedä miten tätä nyt sitten enää kuvailisin. Aloitetaan vaikka sillä, että tosiaan viime sunnuntaina käväisimme mätsärissä Kupittaalla, lähinnä testaamassa miten Lola suhtautuu sellaiseen tilanteeseen. Fetassa rakastin sitä, miten se oli aina etenkin koiratapahtumissa niin minussa kiinni eikä kiinnittänyt lainkaan huomiota muihin koiriin. Lolakin tuotti mulle aika suuren yllätyksen, kun se ei suureen koiramäärään ja häiriöihin reagoinut mitenkään, vaan pysytteli reippaasti koko ajan mun vierellä. Se ei ollut mitenkään peloissaan tai ahdistunut, vaan leikki mun kanssa ja vähän leikkitokoakin siellä otettiin. En tietenkään ollut harjoitellut sen kanssa mitään seisomista tai ravia, tajusin sen itseasiassa vasta kehään astuessani ettei mulla ole aavistustakaan hallitseeko se sellaista lainkaan :D Se pysyi kuitenkin loistavasti käskyn alla, niin että sain sen aseteltua kauniisti seisomaan ja ravaamaankin nätisti. Olin siitä niin hurjan ylpeä, että meinasin pakahtua kehässä. Pyysinkin tuomaria kopeloimaan sen oikein kunnolla läpi, ja kun seison vieressä tukena koko ajan ja kehuin sitä, se ei liikahtanutkaan. Voitettiin sitten oma parimme, mutta sen pidemmälle ei päästykään, eikä oikeastaan ole mitään väliäkään :D Kehästä tultuamme menin Lolan kanssa kävelylle ja se selkeästi nollasi tapahtuneen ja oli oma reipas itsensä. Kun sitten palasimme kehään monen tunnin odottelun jälkeen, se oli jo ihan rättiväsynyt, mutta toimi silti ihan yhtä hienosti kuin ensimmäiselläkin kerralla.

En tiedä onko Lolalla aikaisempaa kokemusta mätsäreistä tai muista samanlaisista koiratapahtumista, mutta niin voisi ainakin olettaa sen hienon käytöksen perusteella. Tottakai osa sitä, että se istuu sivulla ja tapittaa mua silmiin, on sitä, että se on uudessa tilanteessa hämillään eikä osaa ratkaista sitä muuten. Mutta toisaalta se voisi myös repiä remmissä, haastaa muita leikkimään/tappelemaan tai keksiä kaikkea muuta aktiviteettia, joten olen iloinen tuosta sen käyttäytymismallista.

Koska Lola ei enää lenkeistä väsy juurikaan, olen nyt kahtena perättäisenä torstaina käynyt "jäniksenä" Turun Palveluskoiraharrastajien tokotreeneissä sen kanssa. Äiti ja Aurahan treenaavat siinä ryhmässä, niin kuin minäkin joskus Fetan kanssa. Ensimmäisellä kerralla kouluttamassa ollut mies tulikin heti moikkaamaan mua ja jätti kouluttamisen sikseen, ja lopputreenin ajan konsultoi mua koko ajan. Nauroinkin äidille että "guru on palannut treenikentille" ;)

Lolan kanssa en treeneihin varsinaisesti osallistu, puuhailen sen kanssa jotain yksinkertaisia käskyjä ja testailen vaan miten se toimii häiriön alaisena. Sehän on siis aivan tohkeissaan tehdessään "koirien juttuja", mutta tottelee kuitenkin hyvin ja energiaa sillä on vaikka muille jakaa. Vauvaluoksetuloja (joku pitää pannasta kiinni kun hertsaan ja kutsun sitä) otan sen kanssa vieläkin, mutta voin jo hyvin vaatia siltä oikean asennon eteentullessa. Hauskaa on sekin, että treenien jälkeen ollaan päästetty Aura ja Lola vapaaksi, ja ne välillä kunnolla leikkivät keskenään :)
Aura -parkakin on ihan hämillään kun se on niin innoissaan leikkikaverista muttei kuitenkaan oikein ymmärrä sitä leikkikieltä. Mutta pikkuhiljaa ;)

Tänään kun sitten oltiin tulossa treeneistä, pysähdyimme Tuhatjalassa ja vein Lolan vaa'alle.... Puolentoista kuukauden laihduttamisen jälkeen Lolan paino on nyt 33,5 kg!!!! Melkein neljän kilon pudotus näin lyhyessä ajassa!!
Lolasta huomaakin, että siltä on painoa pudonnut paljon, sillä on nimittäin paljon löysää ihoa. Mutta kunhan sen vähän kiinteytyy niin olen tavoitteeni saavuttanut, nyt kun ollaan jo ihan normaalipainon rajoilla :) Kun vaaka näyttää 31 kg niin olen tyytyväinen :)


Tässä vielä muutamia kuvia päivän lenkiltä:




1 kommentti

  1. Kivoja kuvia!
    terv. se joku, joka pitää pannasta kiinni ;)

    VastaaPoista