Sisällön tarjoaa Blogger.

Tarton tokokoe

Korkattiin tokoura Tarton kanssa lauantaina Kaarinassa Tuija Seren tuomaroimana.

Luoksepäästävyys 9

Paikallamakuu 0 - Tähän kaatuikin sitten koko koe. Tarto meni käskystä maahan ja jäi makuulleen, mutta nousi seisomaan, kun olin melkein kehän laidalla. Meinasin purskahtaa itkuun, kun näin sen siellä tönöttämässä enkä tietenkään voinut siinä vaiheessa enää mitään lisäkäskyjä antaa. Tarto -parka oli kyllä niin surkean näköinen (ja niin olin varmaan minäkin), ettei sille voinut oikein vihainenkaan olla. Jokatapauksessa se seisoi sitten koko kaksiminuuttisensa ja tapitti tiukasti eteenpäin eikä kiinnittänyt huomiota muihin koiriin. Paikallamakuu on ollut ihan varma liike, enkä osannut ennustaa
Tarton käyttäytyvän niin, mutta ihan selkeästi sillä oli epävarma olo eikä mun jännittynyt käyttäytyminen auttanut asiaa ollenkaan. Tartossa on hieman arkoja piirteitä ja nyt ne valitettavasti tuli näin esiin. Saman näki kyllä tuomarikin, joka muotoili asian kauniisti niin, että koiraa alkoi "ujostuttaa". Paikallamakuut olivat muuten kolmessa ryhmässä, ja viimeisessä joku koira kävikin toisen päälle hirveällä metelillä. Tämä koira diskattiinkin sitten koko kokeesta ja hyvä niin.

Tarto oli alokasluokan koirista ensimmäinen, ja mietin kauan, että menenkö sen kanssa edes yksilöliikkeitä suorittamaan. En miettinyt sitä sen takia, että ykköstulos oli jo ulottumattomissa vaan lähinnä siksi, että koe oli reilusti myöhässä ja Tarto oli aivan liian väsynyt. Olin kuitenkin itse jo melko rentoutunut, kun tiesin, että perseelleen meni ja päätin suhtautua yksilöliikkeisiin maksettuna harjoituksena.

Seuraaminen kytkettynä 8 - Olin todella positiivisesti yllättynyt, kun Tarto lähtikin seuraamaan hienosti, ja seuraaminen oli oikein nättiä. Miinuspisteitä tuli kuitenkin vasemmalle käännöksestä sekä juoksun jälkeisestä pysähdyksestä, joka piti tehdä aivan kehänauhan eteen "yleisöä" kohti. Tarto istui perusasentoon aikamoisella viiveellä, ja luulen, että siinäkin oli kyse edessä näkyvästä häiriöstä. Toki koiran pitäisi se sietää, mutta se vaan taisi olla liikaa.

Seuraaminen taluttimetta 8,5 - Toisessa seuraamiskaaviossa koitin kiinnittää enemmän huomiota omaan liikkumiseeni, ja käännös vasempaankin sujui tällä kertaa. Seuraaminenkin oli nättiä koko matkalta, mutta liikkeen päättyminen samaan kohtaan epäonnistui taas, ja Tarto istui vasta käskystä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 - Tämä liike tehtiin kehänauhan suuntaisesti yleisön edessä, ja myös tässä häiriö vaikutti Tartoon. Se ei totellut ensimmäistä käskyä, ja annoin sille tuplakäskyn, jolloin se meni maahan ja liike suoritettiin loppuun kunnialla. Tuomari antoi meille liikkeestä vitosen, mutta vaihtoi sen sitten nollaksi, koska olin antanut tuplakäskyn liian myöhään... Itse olin kyllä mielestäni ihan ajoissa, mutta turha sitä on jossitella :D

Luoksetulo 9 - Luoksetulo meni hienosti, Tarto tuli kovalla laukalla, tosin suoraan eteen vaikka olen sen nyt sivulle opettanut. Se ei kuitenkaan törmännyt ja tuli hyvin perusasentoonkin.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 - Tarto pysähtyi nopeasti, mutta otti pienen sivuaskeleen, kun palasin sen viereen. En muista yhtään, istuiko se jo ennen käskyä vai ei, mutta se selittäisi pistevähennyksen.

Estehyppy 8 - Hertsasin Tartoa hypylle mentäessä vähän ("nyt mennään hyppäämään"), ja se hyppäsi hienosti ensimmäisestä käskystä. Se pysyi myös paikallaan, kun palasin sen viereen, joten en ole ihan varma, miksi saimme vain kasin.

Kokonaisvaikutus 8,5 - Oletteko huomanneet, että jotkut tuomarit pisteyttävät tämän sen mukaan, miten liikkeet sujuivat kokonaisuudessaan, ja jotkun sen mukaan, miten koira ja ohjaaja toimivat yhdessä? En yhtään tiedä kumpi on oikea tapa, tai että onko edes oikeaa tapaa.

Kokonaispisteitä saimme siis 127,5 joka tarkoittaa kolmostulosta. Suhtaudun itse kuitenkin tokokisoihin (etenkin alokasluokassa) niin, että on ykköstulos tai ei tulosta ollenkaan. Enkä voi kieltää sitä, että tulos ottaa päähän ihan hemmetisti, mutta toisaalta olen Tartoon kuitenkin todella tyytyväinen. Opin kokeesta paljon sellaisia asioita, joita en muuten olisi edes tiedostanut ja tästä on aika helppo lähteä työstämään treenejä seuraavaa koetta varten. Tarto on nuori ja vähän epävarma koira, luulen että tarvitaan molemmat vähän enemmän luottoa toisiimme ;) Olin kuitenkin yksilöliikkeiden jälkeen niin tyytyväinen sen suoritukseen, ettei enää edes itkettänyt :D Se teki hienosti hommia vaikka oli aivan rättiväsynyt, eikä palkattomuus ollut sille mikään ongelma.

Hieman palautetta pitää antaa myös kisan järjestäjille. Ensinnäkin kisat olivat reilusti myöhässä, sillä vaikka alokasluokan piti alkaa kahdeltatoista, ehdin juuri käymään kotona kääntymässä ennen viideltä alkavaa työvuoroa... Myös koiraa ilmoittaessa sai vastaansa todella tylyä kohtelua, ja Tartoakin lähestyttiin niin kuin aikeena olisi koiran teurastus eikä sirun tarkastus. Mun mielestä on aina kummallista, kun ei "koiraihmisillä" ole lainkaan pelisilmää...

Jokatapauksessa päivä oli ihan mukava ja ainakin opettavainen, ja oli hauskaa, kun kisaseurana oli Hanna-Kaisa, joka saikin ihanan malamuuttinsa kanssa ykköstuloksen! Muutenkin alokasluokan koirakot olivat aika koominen näky, kun sieltä löytyi kaikkea bulmastiffista kingcharlesinspanieliin :) Multakin tultiin kysymään, että mitä kaikkia rotuja Tartossa on... Jännitin itsekin ennen koetta niin paljon, että kirjoitin kilpailukirjaan koiran väriksi fawn, ennenkuin muistin minkävärinen koira takaluukussa olikaan :D






2 kommenttia

  1. Liikkeestä seisomisessa, meinasi ennakoida istumisen ja "autoit" käsiavulla sivulle (käsky lupa tuli siis kun Tarto jo oli aloittanu istumaan menon ;) )

    Estehypyssä istu niin nopeesti sen jälkeen kun palasit viereen, et uskon et on ennakoinut istumisen ;)

    Nää katoin siis videoilta ;)

    VastaaPoista
  2. Laura! Mulla on sulle blogissa haaste ;)

    http://luoviahulluuskohtauksia.blogspot.fi/

    VastaaPoista