Väärä hälytys

Tarto päätti yhtenä iltana aiheuttaa täällä taas täyspaniikin. Onneksi jälkeenpäin tilaanteet tuntuvat koomisilta, mutta silloin, kun on tilanne päällä ei kyllä naurata tippaakaan.

Käväisimme siis Samin kanssa Skanssissa ja jätimme tytöt kahdestaan olohuoneeseen. Jostain syystä ne ovat siellä paljon rauhallisempia kuin eteisessä (eikä Lollis käy kaivelemassa roskista, huoh) ja yhden huoneen sisältöä on helpompi kontrolloida kuin etsiä kaikki potentiaaliset itsemurhavälineet koko asunnosta. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon sitä, että olohuoneen isossa vaatekaapissa on koirien ruoat, joita kyseisenä hetkenä oli noin 30 kiloa. Kaapin ovi on melko helposti avattavissa, kun sitä tönäisee se pompsahtaa auki, ja usein Kinnas löytyy ruokia rapistelemasta... Kun sitten tulimme kotiin, tytöt olivat yhtä nätisti kuin aina, eikä mikään viitannut siihen että mitään rikollista olisi tapahtunut. Lähdimme melkein samalla ovenavauksella läheiselle kentälle juoksuttamaan tytöt, enkä tässä vaiheessa huomannut, että kummankaan käytöksessä olisi mitään ihmeellistä.

Myöhemmin Sami ja Tarto menivät edeltä Samin vanhempien luokse, ja minä juoksin Lolan kanssa sinne perästä. Meidän juoksulenkin aikana Tarto oli alkanut läähättää, ja se oli ilmeisesti juonut jopa sen mittapuulla suuria määriä. Noin tunnin päästä tästä huomasin sitä silittäessä, että sen kyljet olivat levinneet ja vatsa turvonnut jättimäiseksi pinkeäksi palloksi. Tarto oli siis valehtelematta triplannut vyötärönympäryksensä. Onneksi arvasin mitä oli käynyt, soitin Tuhatjalkaan konsultaation (= oksennuta, seuraa tilannetta) ja tutkailin Tarton vointia. Sen käytös oli muuttunut tavallista rauhallisemmaksi ja se oli selkeästi levoton, mutta silti se hääräsi lelujen ja keppien kanssa ja kiusasi Lolaa. Syömisestä oli kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika etten halunnut sitä enää oksennuttaa.

Kotona tarkastin ruokasäkit, ja toisesta oli selvästi syöty, mutta punnituksen ja päässälaskun jälkeen vain kilon verran. Koska Tarto ei ollut kakannut kertaakaan, minun oli pakko valvoa sen vieressä ja tietenkin olla lähtövalmiina vatsalaukunkiertymän vuoksi. Kolmelta yöllä Tuhatjalassa oli alkanut suuri leikkaus, ja seuraava mahdollinen peräruiskeenantoaika (:D) oli aamuviideltä. Neljän aikaan Tarto kuitenkin aloitti mahtipontisen piereskelyn, jonka seurauksena vatsakin alkoi sitten toimia. Nukkuminen jäi sen yön osalta kokonaan, mutta olin vaan tyytyväinen siitä, että ruoka tuli ulos ihan luonnollisesti eikä tarvinnut tehdä eläinlääkärireissua! Jälleen kerran olen siis syvästi kiitollinen siitä, että Turussa on päivystävä eläinlääkäriasema ja hoitajat vastailevat läpi yön huolestuneisiin kysymyksiin. En kuitenkaan haluaisi sen tulevan liian tutuksi...

Taas kerran täällä selvittiin säikähdyksellä, vaikka ymmärsin toki annoskoon selvittyä, ettei mitään suurta hätää voi olla. Ongelma ei siis ollut ruuan määrässä, vaan Tarton juomisessa, vesihän sai ruuan (ja koko koiran) turpoamaan. Nyt Tarppa onkin sitten taas omissa anorektisissa mitoissaan :D Jotenkin sekin on aika koomista, että Tarto oli syönyt vain kilon kuivamuonaa, vaikka kaapissa olisi ollut ruokaa vähän enemmänkin...

Viettitesti

Tarto ja Lola lähtivät eilen vanhempieni luokse hoitoon, kun synttärikahvittelujen jälkeen meillä oli tarkoitus siirtyä juhlimaan vähän vauhdikkaammin enkä halunnut tyttöjen häiriintyvän ihmisistä ja melusta kotona. Tartohan on varsinainen bile-eläin ja ottaa kaikki uudet ja vieraat ihmiset innolla vastaan, mutta Lola hieman stressaantuu. Oli kyllä koomista huomata, miten vahvasti Kinnas reagoi koirien lähtöön. Pari tuntia tyttöjen lähdöstä Kinnas vaelteli ympäri asuntoa ja maukui surkeana leikkikaveriensa perään :D Mukavaa nähdä omin silmin miten tottuneita eläimet ovat toistensa seuraan.

Tänään sitten hyppäsin äidin kyytiin ja ajoimme Vättiin Tarton viettitestiin. En ollut koskaan ennen kyseisestä testistä kuullutkaan, mutta facebookin mainoksen nähtyäni ehdin vielä saamaan itselleni paikan. Testissä tarkoitus on kartoittaa koiran viettitasoa, saaliskäyttäytymistä, puolustuskäyttäytymistä, puruotetta ja toimintakykyä. Testaajana toimi Timo Paavola.




Testi ei siis mennyt Tartolta aivan putkeen, se päätti maalimiehen nähdessään pelästyä ja lietsoi itseään koko ajan lisää. Normaalisti Tarton vetäessä tuollaisen shown päälle olisin vain pätkäissyt sitä hieman ja käskenyt sitä lopettamaan, jolloin se yleensä rauhoittuu heti. Testissä en kuitenkaan voinut sitä komentaa, ja oli kyllä mielenkiintoista nähdä miten pitkälle sen draamailu menee :D Maalimies oli kuitenkin taitava ja saikin Tarton sitten leikkimään. Lelusta Tarto oli kiinnostunut alusta asti, mutta tuo alun haukkuminen söi sen toimintakykyä kyllä hurjasti.

Palautetta saatiinkin sitten Tarton arkuudesta ja sen vaikutuksesta toimintakykyyn. Puolustaessa Tarto voisi olla itsevarmempi, ja puruote saisi olla kovempi. Saimme kirjallisen arvostelun, jossa kaikki osa-alueet arvioitiin numeroilla 1 - 5. Kaikilta muilta osa-alueilta Tarto sai arvosanaksi kolmosen, mutta toimintakyky tippui kakkoseen. Nuorempana Tartolla oli enemmänkin tuollaista turhanpäiväistä haukkumista, yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa sille ei tuntunut olevan mitään järkevää selitystä. Melko paljon olen saanut sitä koulittua pois, mutta edelleen on vähän epäselvää miksi se joissain tilanteissa käyttäytyy noin. Tämänpäiväisen ulinakohtauksen luulen johtuneen yksinkertaisesti siitä, että Tarto oli väsynyt oltuaan yön poissa kotoa eikä se sitten ollut ihan kartalla siinä mitä tapahtuu. Sen enempää en Tarton "arkuudesta" jaksa huolestua, sitä piirrettä kun ei arjessa juurikaan näy.

Testissä Tarto koittaa ottaa minusta vähän tukea, mutta pystyy toimimaan sitten itsenäisestikin maalimiehen kanssa. Tartolle oli kuitenkin selkeästi hieman vaikeaa se, etten reagoinut mihinkään, ja se varmasti lisäsi sen epävarmuutta. Huomasin myös, että kun liina meni ihan kireäksi Tarton hyppiessä lelun perään, se otti pätkäisyn kai jonkinlaisena käskynä ja rauhoitti menoa hieman. Tämän testin jälkeen odotan entistä innokkaammin luonnetestiä (ja toki MH-kuvaustakin jos sellaiseen päästään), koska viettitestissä koiran reaktiot vahvistuivat maalimiehen käyttäytymisen mukaan.

Kotiin päästyämme raahauduimme kaikki yhdessä makkariin nukkumaan, ja vaikka Kinnas oli onnesta soikeana nähdessään Tarton jälleen, hapannaama-Lola lopetti sen hepulileikit heti alkuunsa. Viettitesti väsytti jo ennestään väsynyttä Tartoa lisää, ja ehkä se on aikamoinen juniori vieläkin :D Kaiken lisäksi Tartolla on anaalirauhaset ilmeisesti tulehtuneet, joten ensi viikon ohjelmissa taitaa olla eläinlääkärireissu...

Ikiomat koirat

Lolan omistajan Pian kanssa allekirjoitettiin paperit, ja Lola on nyt ihan virallisesti mun ikioma koirani. Samalla rekisteröin Tarton Suomen Kennellittoon, joten tulevaisuudessa Tarton mahdolliset tulokset näkyvät jalostustietokannassa. Blogin sivupalkista koirien kuvia klikkaamalla pääsee nyt molempien omille sivuille jalostustietokantaan.

Tämä viikko menee myrskyä uhatessa ja synttäreitä järjestäessä, mutta sunnuntaina päivittelen tarkemmin viettitestauksesta, josta onnistuin nappaamaan Tartolle viimeisen paikan.

Juoksua ja juoksua

Vihdoin Tartokin on aloittanut juoksunsa, tällä kertaa ihan virallisesti ja todisteiden kera, eikä tarvitse ainakaan hetkeen selvitellä, että kenellä on juoksut vai onko kenelläkään.... Selkeästi juoksut vaikuttaa tyttöjen käytökseen. Leikit ovat muuttuneet juoksemisesta painimiseksi, molemmat ovat korvat pystyssä ja peppu ojossa ja jopa Lola on yrittänyt päästä hieman niskan päälle. Olen kuitenkin koittanut seurata leikkejä tarkkana ja mitään perusmurinoita suurempaa ei ole sattunut. Juoksut on kyllä ärsyttävä riesa, olin niin innoissani monesta eri treeniryhmästä ja nyt en voi mennä hetkeen mihinkään. Tokosta on muutenkin pitänyt pitää hieman "treenitaukoa", työvuorot osuvat niin inhottavasti treenien päälle ja kotona on iskenyt laiskuus. Ehkä suurin syy on kuitenkin se, että olen ihan hukassa käsiavun häivyttämisen kanssa seuraamisessa... Miten siitä nyt on yhtäkkiä tullut niin vaikeaa?

Tällä viikolla olenkin ottanut pitkästä aikaa Tarton kanssa kunnon kotitokoiluja, ja niin jäävät kuin kaukkaritkin sujuivat nätisti. Kaukkarithan on meidän lempiliike, ja Tarto oikein pakahtuu innosta istu-käskyä odottaessaan ja pompsahtaa ylös. Olen myös pikkuhiljaa ujuttanut (itseltäni salaa) noutoa mukaan treeneihin. Jätän siis Tarton parin metrin päähän kapula suussa odottamaan, ja sitten kutsun sen luokse. Tänään tapahtuikin jättiharppaus, sillä Tarppa palautti kapulan istumaen mun eteen! Jee!!
Juoksujen loputtua on kyllä pakko päästä jonnekin häiriöön treenaamaan, muuten me ei päästä kisaamaan ikinä. Muutenkin tuntuu siltä, että kisaaminen siirtyy kauemmas ja kauemmas, mutta koitan olla ottamatta mitään paineita. Kyllä sitä sitten ehtii...

Jos Tarton kanssa on treenaaminen jäänyt vähän vähemmällä, Lola on ainakin saanut oman osansa. Canicrossista innostuneena olen juoksennellut sen kanssa ympäriinsä tavoitteena kohottaa niin omaa kuin Lolankin kuntoa. Ja juoksulenkkien lisäksi olen sitten ulkoiluttanut tyttöjä muutenkin tavallista enemmän metsissä ja maankaatopaikalla, että lihakset saisivat mahdollisimman monipuolista treeniä. Teimme siis Samin kanssa sellaisen sopimuksen, että Sami harjoittelee Lolleron kanssa enemmän kisanomaista juoksua ja ylipäätänsä sitä, että Lola suostuu hänen kanssaan juoksemaan ja mä olen sitten vastuussa tuosta Lolan peruskunnon nostamisesta. Maanantain juoksulenkki taisi kuitenkin olla vähän liikaa, sillä Lola on aristellut reisiään sen jälkeen. Ilmeisesti "ei kipuu, ei hyötyy" -ajatusmaailma ei oikein ole iskostunut Lolan päähän ;) Olen sitten suosiolla tällä viikolla jättänyt juoksulenkit vähemmällä ja lisännyt muunlaista ulkoilua, vaan huomenna on juoksulenkki taas raukalla edessä. Ja jos ei muuten, niin ihan vaan uusien valjaiden testaamiseksi. Lolalla on ollut tähän asti käytössä Fetan vanhat t-valjaat, ja tiistaina ostin sitten Freemotionin Non-Stop -valjaat. Valjaat ovat siis kisavaatimukset täyttävät, ja ne sopivat sekä juoksuun että muihin vetolajeihin, eli ovat varmasti paremmat pulkkaa vedettäessäkin. Ja kaiken huipuksi sama koko sopi sekä Lolalle että Tartolle :)

Päätin myös hemmotella itseäni kunnollisilla maastojuoksukengillä. Löysinkin Stadiumista Adidaksen RESP TRAIL -maastojuoksukengät, joissa on gore tex -päällinen ja pohjan korkeiden nappuloiden ansiosta myös hyvä pito. Itseasiassa nämä kengät ovat syynä Lolan lihasjumiin, nämä jalassa on niin ihana painella ympäri Turkua etten huomannut antaa koiralle armoa :D Opiskelijabudjetti kiittää, kun kengistä jäi 129 euron lähtöhinnasta alennusten jälkeen maksettavaksi vain 63 euroa! Myös heijastinliivi on löytö Stadiumista. Juoksen yleensä iltamyöhään, ja autoilijatkin ovat näyttäneet peukkua meidän pimeässäloistavalle varustukselle.

Näillä varusteilla kelpaa siis juoksennella, ja toivon hartaasti ettei lunta tulisi vielä pitkään aikaan. Toisaalta talven lumihankijuoksu vasta hyvää treeniä onkin, voi Lola parka :)

Ekat canicross-treenit!

Vihdoin ja viimein sain Samin hieman innostumaan koiran kanssa juoksemisesta, ja sitten ilmoittauduinkin mukaan TPH:n canicrosstreeneihin. Ensimmäinen treenikerta oli tiistaina, enkä ennen lähtöä tiennyt yhtään mitä odottaa. Canicrosshan on laji, jossa kisaamisesta olen haaveillut jo Fetan aikoina. Fetan kanssa laji ei kuitenkaan olisi onnistunut sen selkävaivojen vuoksi, ja eihän sitä saanut laukallekaan. Lenkkeilin silloin kuitenkin paljon vetovyön kanssa, ja hankin kunnon varusteet tulevaisuuden kisoja silmälläpitäen.

Treenit pidettiin Orikedon pururadalla, ja paikalle koirakoita oli saapunut ohjaajien lisäksi noin kymmenen. Päävetäjänä treeneissä toimii Matti Hallikainen, joka itse kisaa lajissa belginsä kanssa. Koska onnistuin telomaan töissä käteni, sain hyvän lisäperustelun sille miksi juuri Samin pitää nyt juosta eikä minun (koska juoksemisessa tarvitaan kättä, heheheh). Lollis pääsikin kokeilemaan juoksua ensimmäisenä. Menin 20 metrin päähän odottamaan, ja Sami ja Lola juoksivat sitten mun luokse. Tarkoitus tuossa treenissä on opettaa koiralle koko homman tarkoitus ja tapa lähteä liikkeelle, siis mahdollisimman kovaa. Aluksi treeneissä käytetään palkkaa (tässä tapauksessa se olin siis minä), mutta kun koira ymmärtää idean ei palkkaa enää tarvita. Lola ja Sami juoksivatkin upeasti ja todella kovaa! :D

Seuraavaksi oli sitten muiden koirakoiden vuoro kokeilla samaa. Lola innostui touhusta todella, ja se kävi aivan hurjilla kierroksilla, kun muut koirat juoksivat. En ole ennen nähnyt sen haukkuvan ja pomppivan sellaisessa vireessä, enkä todellakaan kieltänyt sitä kun se kerrankin oli innoissaan. Seuraava juoksupätkä ei sujunut ihan niin mallikkaasti, sillä jäin Samin selän taakse nähdäkseni jos juokseminen sujuisi ilman minua... Valitettavasti pari metriä juostuaan Lola totesi ettei sujunut, teki U-käännöksen ja samalla lennätti Samin ojaan :)))) Vihaisten katseiden saattelemana kävelin siis taas kutsumaan Lolaa ja taas juoksu sujui! Viimeisenä treeninä koko porukka juoksi koko pururadan (1,5 km) ja jäin suosiolla parkkipaikalle odottelemaan ja ihastelemaan kisavarusteita. Kun olin poissa näkyvistä, Lolankin juoksu oli sujunut hyvin :)

Treeneistä jäi kokonaisuudessaan tosi hyvä mieli, ja parasta oli autuaan onnellinen ilme Lolan kasvoilla :D Olisin niin iloinen jos sillekin löytyisi joku oma "laji", ja tietenkin on mukavaa, kun Samikin osallistuu koirajuttuihin jotenkin. Jos kaikki vaan menee hyvin, tarkoituksena olisi ihan ehdottomasti päästä kisaamaan. Samin kunnossa ei paranneltavaa ole, mutta Lolan peruskunto ei ole tällä hetkellä erityisen hyvä ja se on vähän liian laihassa kunnossa (27 kg).

Viime viikolla arkipäivät menivät töissä, joten aikaa suurempaan urheiluun ei ollut. Kaiken lisäksi karkasimme Samin kanssa laivalle torstaina, joten tytöt (myös Kinnas) pääsivät mummolaan hoitoon. Ilmeisesti yökyläily oli sujunut hyvin jopa Kintaan osalta, ja Sami sai rauhassa toipua tyttöjen kanssa loppuviikon, kun mä jatkoin hampurilaisten tekoa... Tänään aloitimme sitten virallisesti Lolan kunnonkohotusprojektin ja teimme reippaan parin tunnin lenkin metsässä ja maankaatopaikalla ja kiusasimme koiria jopa ylämakijuoksulla. Seuraavat canicross-treenit ovat jo ensi tiistaina, ja lupasin hankkia Lolalle kunnolliset juoksuvaljaat. Päivittelen niistä sitten tarkemmin kunhan löydän sopivat.

Lopuksi vielä vähän parasta lenkkimusiikkia!

Agilitykuumetta ja uusi tokoryhmä

Mulle on jostain syystä iskenyt hirveä tarve päästä Tarton kanssa "jatkamaan" agilityä, ja olen päivän aikana naputellut sähköposteja vähän kaikkialle päästäkseni johonkin ryhmään. Tartohan oli agilityn pentukurssilla keväällä, muttei nuoren ikänsä vuoksi voinut vielä hyppiä täyskorkeita esteitä tai mennä a-estettä, mutta ehkä me päästään johonkin treenaamaan siitä huolimatta. Turussa on kyllä mahtava valikoima agilityhalleja ja lajin koulutustarjontaa. Olen seurannut agilityä kuitenkin melko paljon ja harrastanutkin silloin joskus Miran ja Fetan kanssa, joten en ihan mihin tahansa halua mennä, mutta epäilen ettei Jouni Oreniuskaan ota Tarppaa koulutettavakseen ihan kauniisti pyytämällä, höh. Äidin harrastamisen seurauksena olen siis pyörinyt agilitykentillä ihan pienestä pitäen, ja teen kaikkeni käyttääkseni mahdollisia suhteita hyväkseni 8)

Agilityryhmää odottaessa tokoilu jatkuu, ja tänään oltiin ekaa kertaa TSAU:n tokoryhmässä. Olin etukäteen tosi innoissani, mutta ensimmäinen kerta ei ihan täyttänyt odotuksiani. Meidät pistettiin Tarton kanssa aloittelevien ryhmään ja sellaisiahan me ollaankin, mutta mutta. Treenit tosin menivät tosi hyvin, eikä Tarto ottanut muista koirista tai hallista häiriötä. Eniten häiriötä aiheutti agilityputket, joihin oli selkeästi aivan pakko päästä :D Treenasimme jääviä, hyppyä, noutoa ja paikallaoloa (yksittäin) sekä lopuksi vielä luoksetuloa. Noutoa lukuunottamatta kaikki meni kivasti, ja hypystä olen erityisen iloinen. Kirjoittelin aikaisemmin siitä, miten hyppyesteen puute vaikeuttaa treenaamista, mutta nyt parille treenikerralla olen saanut perusteet iskettyä Tarton kalloon ja se hyppää innoissaan. Kaiken lisäksi se hypyn jälkeen kääntyy mua päin ja pysyy siinä paikoillaan automaattisesti? Ilmeisesti Tarto on koulutuksessa askeleen edellä, mutta ei haittaa! Paikallamakuussa se lähti ensimmäisellä kerralla hiippailemaan perääni, eikä se todellakaan ollut mitään epävarmuutta vaan mielenilmaus. Halli on täynnä putkia ja keppejä ja vaikka mitä ihanaa, joten paikallamakuu oli ilmeisesti tylsä valinta ;) Laitoin Tarton siis takaisin paikallaoloon, otin pari helppoa vauvatreeniä ja sitten se taas jaksoikin pysyä.

Tokoilun loputtua otin Tarton kanssa pari hyppysarjaa ja tietenkin sitä putkea, ja heitin iloisen koiran takaisin autoon. Lollero oli mukana ja pääsi sekin ottamaan putkea ja hyppäämään, raukkaparka oli aivan onnesta soikeana :D Mulle iski viikonlopun aikana aivan hirveä flunssa ja Sami on saunaillassa, joten oli hyvä saada molemmat tytöt väsytettyä kunnolla. Koko ilta (ja huominen päivä) onkin ohjelmassa pelkkää lepäilyä ja toipumista, jospa tauti menisi ohi yhtä nopeasti kuin se on alkanut. Ei kyllä haittaa ollenkaan niin paljon olla kipeänä, kun on tällaiset seurasairastajat kotona. Vaikka Tartokin on tuollainen elohiiri, se tulee mun perässä makkariin vauhdilla ja kellii oikein tyytyväisenä kainalossa vaikka koko päivän.

Kaiken lisäksi sain tällä viikolla hyviä uutisia, Lolasta tulee ihan virallisesti mun koira kunhan saadaan paperihommat hoidettua. Ihana Lollis <3

Tarto 1 wee!

Tartolla oli eilen 1 -vuotissynttärit, huh huh! Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä, kun Tiina alkoi puhumaan pentuesuunnitelmistaan ja varsinkin siitä, kun Queeni-neiti suvaitsi aloittaa juoksunsa. Sitten vielä astutusreissu, ultran odotus, pentujen syntymä ja sukupuolijakauman jännitys. Pentujen odottaminen on hirveää! :D Kaiken lisäksi Tarton lyhyt elämä on ollut melkoista jännitystä jo itsessään ja on ollut hetkiä, kun en edes uskonut tämän päivän koittavan... Fetan sairastumisen ja Tarton ksylitolimyrkytyksen jälkeen musta on tullut koirien terveysongelmien suhteen hermoraunio, ja tytöt ovat ihailtavasti tottuneet siihen, että häiritsen niiden unta säännöllisin väliajoin hengitystä kuunnellen ja lämpöä mitaten milloin mistäkin päästä ;)

Kun talvella läksimme pentua valitsemaan, en vielä paluumatkallakaan ollut varma siitä, oliko valintani varmasti oikea. Tiesin kyllä sen, että Tarto on huippupentu, mutta niin olivat ne kaikki muutkin. Ruskeapantaista poikaa pohdin monesti mielessäni, mutta Tarton tultua meille en ole kertaakaan katunut. Se on kaunis, uskomattoman nopea oppimaan, leikkisä, taistelutahtoinen, innokas tekemään hommia ja ennen kaikkea hyväntuulinen. Tarton sosiaalisuus ja aurinkoisuus ovat olleet jopa hieman kulttuurishokki, Fetahan oli hyvin totinen koira ja Lolankin hyväntuulisuus on melko sattumanvaraista ;) Paras piirre Tartossa on tosiaan kuitenkin sen oppimiskyky ja ahkeruus, ja tiedostan varsin hyvin sen, että koiran kyvyt eivät ainakaan harrastamista tai kisaamista tule rajoittamaan. Tämän seurauksena olen siis alkanut jopa tallomaan jälkeä, kun en enää kestänyt sitä, että koirassa on kykyä ja olen itse ainoana esteenä treenaamiselle...

Edelleen PK -tapahtumissa käydessäni tunnen olevani totaalisen väärässä paikassa, ja se metrinen hyppy kauhistuttaa. Onneksi on kuitenkin TOKO, joka varmasti tulee olemaan meidän "päälaji", kunhan joskus kisaamaan päästään. Mitään kisoja ei vielä ole lyöty lukkoon, haluan tällä kertaa pohjustaa kaiken mahdollisimman hyvin jottei koetilanteessa tarvitse sitten ihmetellä miksei koira tee mitä pitää. Treenisuunnitelmat näyttävät syksyn osalta todella lupaavilta, pääsimme vielä yhteen tokoryhmään ja toinenkin on suunnitteilla :)

Pikkuhiljaa Tartossa on ollut havaittavissa jonkinlaista aikuistumista, se käyttäytyy hieman järkevämmin ja rauhoittuu nopeammin ja se on helppo ottaa mukaan mihin vaan. Tämä ei kuitenkin tarkoita, etteikö se olisi kotonakin yhtä touhukas kuin ennekin ja viiden minuutin sisällä se ehtii tekemään niin paljon... Joskus onkin vaan hauska istua sohvalla ja seurata kun Tarppa ehtii lyhyen hetken aikana puremaan Lolaa, hakemaan pallon, hyppäämään sohvalle, jahtaamaan Kinnasta, kiipeämään raapimispuulle katsomaan ulos ikkunasta ja taas puremaan Lolaa. Kaikesta huolimatta Tarto ja Lola ovat ihan parhaat kaverit, ja jos Lola on paras leikkiseura ulkona niin Kinnas on sisällä. Kun Lolalla (ja mahdollisesti Tartollakin) oli juoksut, niiden leikit menivät hieman tavallista rajummiksi ja pelkäsin jo, että ne ottaisivat yhteenkin, mutta ei sentään. Tarto on selkeästi porukan pomo, mutta kun kaikki ovat järjestykseen tyytyväisiä niin mikäs siinä :)

Hurjat onnittelut siis koko B -pentueelle, ja erityiskiitos Tiina upeasta koirasta! <3